Vuoden parhaat palkittiin RadioGaalassa – Niko Saarinen jo neljättä kertaa vuoden radiojuontaja, POPfm vuoden radio
10.4.2026 23:27:25 EEST | RadioMedia ry | Tiedote
RadioGaala kokosi radioalan ammattilaiset juhlistamaan vuoden parhaita saavutuksia 10. huhtikuuta 2026 Espoossa. Illan aikana palkittiin alan huippuja useissa kategorioissa. Yleisö äänesti Niko Saarisen jo neljännen kerran vuoden radiojuontajaksi. RadioAwards-kilpailussa vuoden radioksi valittiin Suomen uusin valtakunnallinen radiokanava POPfm.

Illan muihin merkittäviin voittajiin kuuluivat muun muassa vuoden paikalliseksi radioksi toistamiseen valittu Radio 957 sekä vuoden ohjelmapäälliköksi palkittu Radio Novan Janica Saxelin-Rinne.
Radio Hall of Fameen nostettiin Radio Dein perustaja Kirsi Rostamo. Kultainen mikki -elämäntyöpalkinnot, joita jaetaan ansioituneille alan henkilöille tunnustuksena merkittävästä teosta radion parissa, myönnettiin Höntälle & Toipparille, Riikka Reunaselle, Katri Tammelle ja Paavo Törmille.
Yleisöäänestyksessä Niko Saarinen äänestettiin jo neljännen kerran vuoden radiojuontajaksi. Saarisen, Niko Nousiaisen sekä Mari-Prinsessa Ståhlhammarin tähdittämä NRJ Aamu Saarinen Shöy palkittiin vuoden radio-ohjelmana. Paikalliskategorioissa vuoden paikalliseksi radiojuontajaksi yleisö äänesti Hectorin (Heikki Harma) Roll FM:ltä, ja Radio Ramonan Kiekkoilta palkittiin jo toistamiseen vuoden paikallisena radio-ohjelmana. Lisäksi yleisö äänesti KUUMAAn Ylivoimaisen kaikkien aikojen radiobiisiksi.
Ammattilaistuomariston RadioAwards-kategorioissa vuoden radioksi valittiin Suomen uusin valtakunnallinen radiokanava POPfm ja vuoden paikalliseksi radioksi toistamiseen Radio 957. Vuoden ohjelmapäälliköksi nimettiin Radio Novan Janica Saxelin-Rinne, vuoden musiikkipäälliköksi toista vuotta peräkkäin Bauer Median Ville Kinaret ja vuoden sisällöntekijäksi Nelonen Median Karoliina Tuominen. Vuoden radioammattilaisena palkittiin POPfm:n Cia Heritty.
Myyntikategorioissa vuoden valtakunnallinen radiomyyjä oli Maria Kerminen Sanoma Media Finlandilta ja vuoden paikallinen radiomyyjä Riina Peltonen Alueradiot Sastamalasta. Vuoden myyntiteko -palkinto myönnettiin Bauer Media Retail Audiolle. Vuoden luova ratkaisu oli K-Supermarketin Suuri asiakaskysely -kampanja, joka toteutettiin yhteistyössä Radio Suomipopin, Radio Rockin, HitMixin ja K-Supermarketin kanssa. Vuoden radiopromootio oli Radio Novan Onks liikaa pyydetty, vuoden some NRJ:n Iltapäivän TOP5-somekampanja ja vuoden tapahtumatoteutus Iskelmä Gaala. Vuoden äänituotannoksi palkittiin Radio Suomipopin öissä soinut Yölinjalla Pekka Pöllö.
Vuoden radiobiisiksi palkittiin viime vuonna eniten radioissa yleisöä tavoittanut Nelli Matulan Hitaammin hautaan. Lisäksi toimialan myyntijohto palkitsi vuoden mediatoimistoksi OMD Finlandin.
Radio elää vahvaa murrosvaihetta, mutta radion ydin on ennallaan
”Radiogaala osoittaa, että radio elää vahvaa murrosvaihetta: yleisöt muuttuvat ja audio liikkuu yhä useammilla alustoilla. Silti radion ydin on ennallaan, eli laadukas sisältö, luotettavat äänet ja kyky tavoittaa laajasti. Nyt nämä vahvuudet hyödynnetään uudella tavalla”, kertoo Stefan Möller, RadioMedian toimitusjohtaja.
RadioGaala on suomalaisen radioalan vuosittainen päätapahtuma, jossa palkitaan edellisen vuoden ansioituneimmat tekijät, ohjelmat ja teot. Tapahtuma kokoaa yhteen alan ammattilaiset juhlistamaan radion merkitystä ja uudistumista. RadioGaalassa jaetaan myös RadioAwards-palkinnot, joiden voittajat valitsee vuosittain vaihtuva asiantuntijatuomaristo. Yleisöäänestyksessä palkittiin sekä valtakunnallisia että paikallisia suosikkeja, ja lisäksi viime vuoden lopulla yleisö sai äänestää kaikkien aikojen radiobiisiä.
Voittajat
Yleisöäänestys:
Vuoden radiojuontaja: Niko Saarinen, NRJ
Vuoden radio-ohjelma: NRJ Aamu - Saarinen Shöy, NRJ
Vuoden paikallinen radiojuontaja: Hector (Heikki Harma), Roll FM
Vuoden paikallinen radio-ohjelma: Radio Ramonan Kiekkoilta, Radio Ramona
Kaikkien aikojen radiobiisi: KUUMAA - Ylivoimainen
Ammattilaistuomariston valinnat (RadioAwards-kilpailu):
Vuoden radio: POPfm
Vuoden paikallinen radio: Radio 957
Vuoden musiikkipäällikkö: Ville Kinaret, Bauer Media
Vuoden ohjelmapäällikkö: Janica Saxelin-Rinne, Radio Nova
Vuoden sisällöntekijä: Karoliina Tuominen, Nelonen Media
Vuoden radioammattilainen: Cia Heritty, POPfm
Vuoden paikallinen radiomyyjä: Riina Peltonen, Alueradiot Sastamala
Vuoden valtakunnallinen radiomyyjä: Maria Kerminen, Sanoma Media Finland
Vuoden myyntiteko: Bauer Media Retail Audio, Bauer Media
Vuoden luova ratkaisu: K-Supermarket Suuri Asiakaskysely, Radio Suomipop, Radio Rock, HitMix ja K-Supermarket
Vuoden radiopromootio: Onks liikaa pyydetty, Radio Nova
Vuoden some: NRJ Iltapäivä TOP5, NRJ
Vuoden tapahtumatoteutus: Iskelmä Gaala, Iskelmä
Vuoden äänituotanto: Yölinjalla Pekka Pöllö, Radio Suomipop
Kunniamaininta - radioammattilainen: Renny Järvinen, Nelonen Media
Vuoden radiobiisi: Nelli Matula – Hitaammin hautaan
Vuoden mediatoimisto: OMD Finland
Erityistunnustukset
Kultainen mikki -elämäntyöpalkinnot:
Hönttä & Toippari
Riikka Reunanen
Katri Tammi
Paavo Törmi
Radio Hall of Fame:
Kirsi Rostamo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stefan MöllerRadioMedia, toimitusjohtaja
Puh:0400508877stefan.moller@radiomedia.fiInka ForssRadioMedia
Puh:0401657010Puh:0401657010inka.forss@radiomedia.fiKuvat





Linkit
RadioMedia
RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan, Kaiku-audiomainoskilpailun sekä KaikuGaalan. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,4 miljoonaa suomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta RadioMedia ry
Kaiku-audiomainoskilpailu: vuoden paras audiomainos on Fazerin “Lottien pieni pala Suomea".19.3.2026 08:31:41 EET | Tiedote
Kaiku-audiomainoskilpailun voittajat julkistettiin eilen illalla 18.3.2026 KaikuGaalassa. Kilpailun parhaan mainoksen Grand Prix -palkinnon voitti Fazerin Lottien pieni pala Suomea, joka palkittiin myös Tuotteet- ja Yrityskuva -kategorioiden voittajana. Vuoden audiomainostajaksi valittiin Puuilo.
RadioGaalan ehdokkaat julki12.3.2026 12:43:54 EET | Tiedote
Kaupallisen radioalan vuotuisen päätapahtuman RadioGaalan shortlistan ehdokkaat on julkaistu tänään. Ehdokkaat kilpailevat RadioAwards-palkinnoista sekä RadioGaalan yleisöäänestyksen voitoista.
Kaiku-kilpailun shortlista on julkaistu – 30 audiomainosta jatkaa kilpailussa17.2.2026 10:56:07 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Kaiku-audiomainonnan kilpailun shortlistan ehdokkaat on julkistettu tänään. Kaiku on Suomen arvostetuin audiomainonnan kilpailu, jossa palkitaan luovat, vaikuttavat ja korkeatasoiset audiomainokset. Kilpailun voittajat julkistetaan KaikuGaalassa 18.3.2026 Ravintola Töölössä Helsingissä.
Suomalaiset valitsivat kaikkien aikojen radiobiisin - Kuumaan Ylivoimainen nousi ykköseksi8.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset ovat valinneet kaikkien aikojen radiobiisin. Voittajaksi nousi Kuumaan Ylivoimainen, joka keräsi eniten ääniä 40 vuoden kotimaisten radiohittien joukkoon kootussa yleisöäänestyksessä.
Kaiku-audiomainonnan kilpailu avautuu uudistuneena2.12.2025 11:13:48 EET | Tiedote
Suomen merkittävimmän audiomainonnan kilpailun, Kaiku-kilpailun, ilmoittautuminen on avattu tänään. Kaiku palkitsee luovat, vaikuttavat ja korkeatasoiset audio ja radiomainokset sekä kampanjat. Kilpailussa arvioidaan muun muassa ideaa, toteutusta, äänimaailmaa, brändin tunnistettavuutta, kampanjoiden tuloksellisuutta ja vastuullisuusviestintää. Kilpailukategorioita on yhteensä yhdeksän. Kaiku-kilpailun järjestää kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme