Työn rakenteita on tarkasteltava kriittisesti myös taloudellisesti vaikeina aikoina
11.4.2026 09:41:27 EEST | Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry | Tiedote
YKA haluaa, että tulevalla eduskuntavaalikaudella siirrymme kohti ihmisen kokoista työelämää. Se on edellytys tuottavuuden kasvulle: esimerkiksi johtamiskäytännöt voivat selittää jopa 24 % tuottavuudeltaan yritysten välisistä tuottavuuserosta.

Työelämämme nykyisyys määrittää koko yhteiskuntamme tulevaisuuden. Juuri nyt olemme vaativassa tilanteessa: tuottavuus on jumittanut jo pitkään, ja samalla työ kuormittaa yhä useampaa kohtuuttomasti.
“Me Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissa emme halua jäädä tuleen makaamaan, sillä ratkaisuja on. Tutkimukset osoittavat, että työelämän rakenteisiin voidaan vaikuttaa monin eri keinoin”, YKAn johtava asiantuntija Ainomaija Rajoo muistuttaa.
Hyvin johdettu, osaava ja kestävä työelämä on taloudellisesti vahvan ja hyvinvoivan yhteiskunnan peruskallio. Tätä tukee parhaiten toimiva julkishallinto, jonka tehtävät on mitoitettu resursseihin.
Työn kuormittavuus pitää saada purettua
Jäsenistön yhteydenotoissa on vuosia toistunut erityisesti huoli työn kuormittavuudesta, joko oman, kollegan tai johdon. Uupumisesta on tullut liian monella työpaikalla vakiintunut osa työtä. Ykalaisista useampi kuin joka kymmenes (13 %) vastaajista arvioi oman työmääränsä jatkuvasti liian suureksi. Yli neljännes työuupumuksen kokeneista on kokenut sen useammin kuin kerran. Kaikki tämä maksaa miljardeja niin työnantajalle, yksilölle kuin lopulta koko yhteiskunnalle.
“Viestimme päättäjille on ollut ja tulee jatkossakin olemaan se, että työn rakenteita on uskallettava tarkastella kriittisesti myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Meidän on uskallettava yhteiskuntana kääntää katsetta pidemmälle tulevaisuuteen ja visioitava, miten saamme palautettua työpaikat ja työmäärän ihmisen mittakaavaan. Tuottavuus voi kasvaa vain silloin kuin työ ja palautuminen ovat tasapainossa”, Rajoo sanoo.
Myös johtaminen on politiikkakysymys
Johtajat ja johtamiskokemukset näkyvät uutisissa, mutta eivät työelämän kehittämistoimissa. Näin on siitäkin huolimatta, että johtamiskäytännöt voivat selittää jopa 24 % tuottavuudeltaan matalimpaan ja korkeimpaan kymmenykseen kuuluvien yritysten välisestä keskimääräisestä tuottavuuserosta. Näiden vaikutus voi näin olla jopa suurempi kuin TKI-toiminnalla. Samanaikaisesti yhä harvempaa suomalaista kiinnostaa johtaminen.
“YKAn viesti on, että johtaminen ei ole vain yksittäisten henkilöiden taito, vaan Suomen talouden kasvutekijä. Hyvä johtaminen lisää yritysten dynaamisuutta kuten kykyä uudistaa toimintoja, sopeutua markkinoiden muutoksiin ja parantaa tehokkuutta. Johtaminen tuleekin nostaa osaksi tuottavuuspolitiikan rakennuspalasia, johtaminen tunnistaa työlainsäädännössä ja taata esihenkilötyölle riittävästi resursseja”, huomauttaa Rajoo.
Tuottavuus nousee vain osaamisella
Suomalaisten yritysten kasvu ei synny enää puhtaasti seinistä ja koneista, vaan ennen kaikkea asiantuntijatyölle ja osaamiselle. Taloudet, joissa koulutustaso nousee ja osaaminen uudistuu, kykenevät innovoimaan, hyödyntämään teknologiaa ja vastaamaan työelämän murrokseen. Samanaikaisesti nuorten osaamistaso on jämähtänyt ja korkeakoulutettujen osuus ei ole vuosien saatossa kasvanut, aikuiskoulutukseen osallistuneiden saamat opetustunnit ovat vähentyneet viidessä vuodessa, ja uramuutoksia on tullut vaikeita toteuttaa, vaikka työnmurros sitä kiihtyvässä määrin vaatii.
“Tämän takia me YKAssa katsomme, että ilman pitkäjänteistä investointia osaamiseen tuottavuuskehitys pysähtyy ja työmarkkinat polarisoituvat: nuoret ansaitsevat tutkintolupauksen, joka takaa paikan korkeakoulutukseen, mutta tätä ei voi tehdä ilman riittäviä resursseja” Rajoo toteaa.
Toisaalta Rajoon mukaan nykyisessä työllisyystilanteessa on entistä tärkeämpää purkaa turhia esteitä osaamisen kehittämisen tieltä ja mahdollistettava, että omaa uraansa saa rakentaa ja suuntaa muuttaa vielä työuran aikana.
Toimiva julkishallinto takaa yritysten ja koko yhteiskunnan onnistumisen
Elämme jatkuvien konfliktien aikakautta. Tämän haasteen edessä on vakailla demokratioilla paremmat eväät onnistua. Tämä edellyttää toimivaa julkishallintoa, joka suunnitelmallisesti kehitetään ja arvostetaan.
Suomella on tässä erinomaiset lähtökohdat: Suomalainen julkinen hallinto sijoittuu toistuvasti lukuisten kansainvälisten vertailujen kärkeen tehokkuudessa ja laadussa mitattuna. Jatkuvat säästöt ja hallinnon väheksyntä sekä suoranainen parjaus ovat tälle nyt uhkana.
“Julkishallintoa tulee ja pitää voida kehittää. Julkishallinto tarvitsee vision siitä, mitä siltä halutaan ja muutokset tulee toteuttaa tehtävät edellä. Tässä tekoälyllä tulee olemaan merkittävä rooli ja se tuleekin nähdä mahdollisuutena, mutta viimekädessä vastuu kansalaisia koskevista päätöksistä tulee säilyä ihmisellä. Valtio on myös työantaja, jonka työntekijät ansaitsevat riittävät resurssit työtehtävien toteuttamiseen huolella ja määräajassa”, Rajoo muistuttaa.
Millaisen työelämän rakennamme tuleville sukupolville? Nyt on aika tehdä valintoja, jotka vievät kohti ihmisen kokoista työelämää. Tutustu YKAn tavoitteisiin eduskuntavaaleissa 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija RajooJohtava asiantuntijaYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
Puh:050 473 6396ainomaija.rajoo@yka.fiSalla MerikukkaViestintäpäällikköYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
Puh:040 5278 518salla.merikukka@yka.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut on akavalainen ammattiliitto. Toimimme yhteiskunnallisella alalla työskentelevien ja alaa opiskelevien ammatillisena edunvalvojana sekä yhteisönä.
YKAan kuuluu lähes 15 000 korkeakoulutettua jäsentä, jotka työskentelevät hallinnon, talouden, tutkimuksen, koulutuksen sekä viestinnän esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä. Yleisimmät tutkintonimikkeet ovat VTM, YTM ja HTM.
Liiton nimi oli aiemmin Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry.
Lisätietoja: yka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
YKA ehdottaa työeläkemaksualennusta vastavalmistuneen palkkaamisesta9.4.2026 08:37:28 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen vastavalmistuneiden työttömyysasteen nousuun ei näy taittumisen merkkejä. Tämä käy ilmi myös Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen tuoreesta työmarkkinatutkimuksesta. YKAn toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen ehdottaa vastavalmistuneiden nuorten työttömyyden taklaamiseksi palkan sivukulujen puolittamista vuoden ajaksi.
YKA liittyy Kokoomusnaisten vetoomukseen tarkastella uudelleen määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta4.3.2026 12:52:44 EET | Tiedote
Hallitus esittää määräaikaisten työsuhteiden perusteiden helpottamista niin, että enintään vuoden määräaikaisuus voitaisiin tehdä perusteetta. Esitys heikentäisi toteutuessaan merkittävästi työntekijän asemaa ja lisäisi erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjintää.
YKAn Pöyhönen eduskunnan häirintäkeskustelusta: ilmiö on todellinen14.1.2026 16:17:06 EET | Tiedote
Viime päivinä on käytyä keskustelua eduskunnan työilmapiiristä erityisesti eduskunta-avustajien näkökulmasta. Monen eduskunnassa työskentelevän ammattiliittona toimiva Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry tunnistaa ilmiön ja muistuttaa, että ongelmiin voi puuttua vain, jos ne tunnistaa ja tunnustaa.
YKAn Hanna Sauli: Epämääräinen irtisanomislaki ei palvele työntekijöitä eikä työnantajia18.12.2025 11:50:18 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee parhaillaan lakia, joka madaltaisi merkittävästi työsuhteessa olevien henkilöperustaista irtisanomiskynnystä ja heikentäisi työntekijän oikeudellista asemaa. Irtisanomisperusteelta ei tulevaisuudessa enää vaadittaisi painavuutta, eikä irtisanomisen taustalla olevan velvoitteen rikkomisen tarvitsisi olla olennaista tai teoltaan vakavaa. YKA pyytää eduskuntaa vielä harkitsemaan lain hyväksymistä.
Vuoden 2026 yhteiskuntatietelijäksi tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewart – “Tutkijoiden tehtävä on esittää tiukkaa kritiikkiä ja nostaa esiin uusia näkökulmia”22.11.2025 12:06:10 EET | Tiedote
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKA on valinnut vuodesta 1999 lähtien Vuoden yhteiskuntatieteilijän. Vuoden 2026 kunniamaininta on myönnetty politiikan historiaan erikoistuneelle tutkijalle ja tietokirjailijalle Timo R. Stewartille. Valinnan tekee vuosittain YKAn hallitus, ja tämänvuotinen päätös julkistettiin liittovaltuuston syyskokouksessa 22.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme