Oilers tasoitti välierävoitot, Classic otti edun
11.4.2026 20:31:00 EEST | Fliiga | Tiedote
Oilers tasoitti F-liigan välierävoitoiksi 1-1, kun se kaatoi Nokian KrP:n kotonaan 6-3. Classic puolestaan siirtyi sarjassaan Westend Indiansia vastaan 2–1-johtoon 4–2-kotivoitolla.
Nokian KrP:n Mikko Laakso vastasi Oilersin Jasper Auvisen ja Elias Pekarin komeisiin avauserän maaleihin läpiajokavennuksella, mutta Waltteri Vesterinen sijoitti jo ensimmäisen tauon tilanteeksi 3-1. Toisen erän Oilers vei Markus Salmen kääntölaukauksella 1-0. Päätöserä puristettiinkin sitten tasalukemiin. Kim Hyrkkösen kavennusta seurasi isäntien Jasper Auvisen maali, ja maalille vapaaksi pelattu Elias Pekari teki tilanteeksi jo 6-2 ennen kuin KrP:n riskipeli kuudella tuotti Joona Rantalan lohtuosuman.
Classicin illan hahmo oli latvialaisvahvistus Peteris Trekse, joka laukoi maaleista kolme osuttuaan sekä ottelun alussa että lopussa rangaistuslaukauksesta. Treksen avauserän sijoituksen jälkeen oli 2–0-maalissa vuorossa Eemeli Salin, joka nosti irtopallon ohi Nemo Sipilän. Niko Einiö kavensi toisen tauon tilanteeksi 2-1, mutta päätöserän puolivälissä Peteris Trekse ohjasi Tiitus Salokankaan syötön luukulta sisään ja lukemiksi 3-1. Samuli Junnilan tahtomaali oman laukauksen paluupallosta nosti espoolaiset vielä maalin päähän, mutta lopun rike tyhjän maalin edessä pohjusti Treksen toisen rankkarionnistumisen.
Nokian KrP:n ja Oilersin kolmas kohtaaminen odottaa maanantaina Nokialla ja Westend Indiansin ja Classicin neljäs ottelu keskiviikkona Espoossa.
LASB piti paikkansa F-liigassa voitoin 3-2, kun se kaatoi karsinnan viidennessä ottelussa kotonaan Karhut maalein 5-3.
Karhut kävi avauserässä kolmesti johdossa Tomi Jerkun, Henry Stenforsin ja Tuomas Huhtalan onnistuessa maalinteossa, mutta Lauri Tyrkäs, Pietari Porttikivi ja toisen erän puolella uudelleen Porttikivi toivat lahtelaiset rinnalle.
Ratkaisut nähtiin vasta ”pelimiesten kympillä” eli kolmannen erän toisella puolikkaalla, kun ensin Roope Wikström laukoi LASBin ensi kertaa johtoon ja Perttu Koljonen naulasi loppunumerot jo kolme ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Indians tasoitti välierävoitot, TPS ja Classic jälleen naisten finaalipari10.4.2026 21:24:17 EEST | Tiedote
Westend Indians tasoitti F-liigan miesten välierissä voitoiksi 1-1, kun se kaatoi kotonaan Classicin rangaistuslaukauskilpailussa 6-5.
Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran9.4.2026 21:34:28 EEST | Tiedote
Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5-1 ja vei ottelusarjan voitoin 3-1.
Nokian KrP välierien avausvoittoon, Karhut venytti karsintasarjaa9.4.2026 21:13:21 EEST | Tiedote
Nokian KrP aloitti F-liigan miesten välierät kotivoitolla kaatamalla huimasti kirineen Oilersin lopulta 6-5. F-liigan karsinnassa Karhut siirsi ratkaisun viidenteen peliin voittamalla kotonaan LASBin jatkoajalla 5-4.
Classic jyräsi finaaleihin, TPS enää voiton päässä6.4.2026 21:04:59 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarja on saamassa tutut finalistit, kun Classic löi välieräsarjassaan SB-Pron 3-0 ja TPS johtaa EräViikinkejä vastaan otteluin 2-0. Classicin kolmas voitto tuli kotona lukemin 3-1 ja TPS:n toinen vieraissa tuloksella 4-2.
Välieräparit selvillä – kolmen maalin minuutti saatteli Oilersin mitalipeleihin5.4.2026 19:50:59 EEST | Tiedote
Mestari Oilers selvisi kuin selvisikin F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan 1 150 katsojan edessä yllättäjä OLS:n 5-2 ja vei ottelusarjan 4-3. Välieräpareiksi muodostuivat näin Classic–Westend Indians ja Nokian KrP–Oilers.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme