Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo ihmettelee keskustan halua toistaa Marinin hallituksen virheet rakennusalalla

12.4.2026 14:08:28 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen lauantaina esittämiä vaatimuksia. Kaikkosen pääviesti kehysriiheen oli Wallinheimon mukaan uudet massiiviset tuet rakennusalalle eli linja, joka jatkaisi suoraan Marinin hallituksen epäonnistunutta politiikkaa.

Sinuhe Wallinheimo
Sinuhe Wallinheimo

– Kaikkonen vaatii rakennusalalle satoja miljoonia tukia, kotitalousvähennyksen korotuksia, bensatukia ja kriisipakettia ruoantuotannolle. Samassa hengityksessä hän kertoo olevansa huolissaan valtiontaloudesta ja vaatii lisäsäästöjä. Tässä on ilmeinen ristiriita, jonka Kaikkonen jätti selittämättä, Wallinheimo toteaa.

Wallinheimon mukaan keskustan resepti ei ole uusi, eikä se ole aiemminkaan toiminut.

– Juuri tätä samaa linjaa Keskusta harjoitti viime kaudella Marinin hallituksessa. Kuumentuneessa rakentamistilanteessa pumpattiin valtavia summia valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon. Seurauksena markkinoilla on nyt ylitarjontaa sekä omistus- että vuokra-asunnoista, eikä uusien kohteiden käynnistäminen ole kannattavaa. Tukiriippuvuus ei korjaa rakenteita, se pahentaa niitä, Wallinheimo sanoo.

Wallinheimo muistuttaa, että hallituksella on erilainen linja rakentamisen tukemiseen.

– Hallitus käyttää rakentamisen tukia vastasyklisesti ja kohdistaa ne sinne, missä ne tuottavat eniten: esimerkiksi opiskelija-asuntoihin ja liikenneinfrastruktuuriin, jolla on ollut merkittävä työllistävä vaikutus. Kehysriihessä tarkastelemme myös mahdollisia kustannustehokkaita toimia korjausrakentamisen vauhdittamiseksi. Toisin kuin keskusta, emme lähtökohtaisesti tavoittele mahdollisimman suuria tukisummia, vaan veronmaksajan kannalta järkevimpiä keinoja, Wallinheimo linjaa.

Wallinheimo muistuttaa, että rakennusalan tilanteessa on jo nähtävissä orastavia positiivisia merkkejä. Hänen mukaansa juuri nyt tarvitaan johdonmukaista politiikkaa, ei uusia hätiköityjä tukipaketteja.

– Yle uutisoi eilen, että avoimien työpaikkojen määrä kasvoi maaliskuussa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen. Rakennusala on yksi aloista, joilla kasvu on selkeästi alkanut näkyä. Tämä on rohkaiseva signaali siitä, että Orpon hallituksen johdonmukainen politiikka alkaa tuottaa tuloksia. Nyt ei ole aika horjuttaa kurssia uusilla massiivisilla tuilla, jotka vääristävät markkinoita, vaan pitää maltti ja jatkaa määrätietoisesti eteenpäin, Wallinheimo toteaa.

Wallinheimo lisää, että julkisen talouden uskottava tasapainottaminen edellyttää kurinalaisuutta myös oppositiopuolueilta.

– On helppo vaatia kaikkea: lisää tukia, lisää säästöjä ja lisää kasvua. Vastuullinen politiikka tarkoittaa kuitenkin valintoja ja priorisointia. Jos keskusta haluaa esittää uskottavia vaihtoehtoja, sen pitää kertoa, mistä lisämenojen rahat otetaan – eikä vain toivoa kaikkea kerralla, Wallinheimo toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma: SDP:n talouspolitiikasta ei ota selvää – ei edes puolue itse11.4.2026 14:49:31 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n talouspolitiikan hajanaisuus paljastui jälleen, kun puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvosteli julkisesti yhdessä parlamentaarisesti sovittua velkajarrua – vaikka Razmyar oli itse mukana sitä valmistelleessa työryhmässä. Samaan aikaan toinen SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ilmoitti astuvansa syrjään puoluejohdosta, vedoten erimielisyyteensä erityisesti puolueen talouspoliittisista linjoista.

Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.

Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote

Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye