Veronika Honkasalo: Suomen tulevaisuuden ruokajärjestelmän tulee olla kasvipohjainen
14.4.2026 14:11:21 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalon mielestä hallituksen ruokastrategiassa suljetaan silmät kasvipohjaisen ruoantuotannon mahdollisuuksilta.

Honkasalo piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron eduskunnan keskustellessa tänään kansallisesta ruokastrategiasta ja ruokapoliittisesta selonteosta.
– Strategiassa kasvipohjaisuutta ei nähdä ruokajärjestelmän muutoksen lähtökohtana, vaan se nähdään yhtenä pienenä osasena nykyisen, tehoeläintuotannon varaan rakentuvan järjestelmän sisällä, Honkasalo arvostelee.
Honkasalo kiinnitti huomiota siihen, että selonteossa ja strategiassa kasvipohjaisuus mainitaan vain muutaman kerran.
– Kasvipohjaisen siirtymän pitäisi olla tämän strategian olennaisin pilari, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Nyt sitä lähinnä sivutaan. Siirtymä ei tarkoita kaiken eläintuotannon kieltoa, mutta johtaisi laajoihin muutoksiin, Honkasalo sanoo.
Honkasalo muistutti, että tulevaisuudenkestävän ruokajärjestelmän tulee olla ympäristöystävällinen, kasvavan väestön ruokkiva, maanviljelijöiden toimeentulon turvaava sekä kansanterveyttä tukeva. Kasvispohjaisuus tukee kaikkia näitä tavoitteita.
Kasvipohjaisessa ruoantuotannon siirtymässä on myös isoja taloudellisia mahdollisuuksia. Ruokasektorin kasvupotentiaalista jopa 53 prosentin arvioidaan tulevan kasviproteiineista, solumaataloudesta ja kasvimeijerituotteista.
– Kasvipohjainen sektori pitää sisällään valtavasti innovaatiomahdollisuuksia ja kestävän talouskasvun siemeniä. Siihen panostaminen on miljardiluokan mahdollisuus kasvattaa vientiä, luoda uutta työtä ja vahvistaa kansantaloutta, Honkasalo sanoo.
--
Veronika Honkasalon pitämä vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro kokonaisuudessaan:
Arvoisa puhemies,
Kansallinen ruokastrategia ja sitä koskeva ruokapoliittinen selonteko ovat tärkeitä asiakirjoja. Ruokajärjestelmän kestävyysmurros on yksi kokonaisvaltaisimpia siirtymiä, joka meidän tulee tehdä ilmastonmuutoksen etenemisen torjumiseksi ja planeettamme suojelemiseksi.
Käydään läpi ruokastrategian tavoitteet: ne ovat ruokajärjestelmän kannattavuuden ja reiluuden parantaminen, huoltovarmuuden lisääminen, luonnon kantokyvyn ja elinvoimaisen ruokakulttuurin vahvistaminen, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia.
Mieleen tulee heti keino, joka edistää tehokkaasti aivan jokaisen näistä saavuttamista: nimittäin kasvipohjaisen ruoantuotannon vahvistaminen ja tehoeläintuotannosta pois siirtyminen asteittain siirtymäajan jälkeen.
Kasvipohjaiseen ruoantuotantoon siirtyminen on suurin yksittäinen teko, ja itse asiassa välttämätön sellainen, jos haluamme saavuttaa tulevaisuudenkestävän ruokajärjestelmän.
Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä on sellainen, joka toimii planeetan kantokyvyn rajoissa, joka ei myötävaikuta ilmaston kuumenemiseen ja ympäristön tuhoutumiseen, ja jolla on edellytykset toimia ja tuottaa ruokaa kasvavalle väestölle myös pitkällä aikavälillä.
Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä turvaa maanviljelijöiden toimintaedellytykset maailmassa, joka muuttuu jo nyt ilmaston kuumenemisen takia. Ja se tarjoaa maanviljelijöille reilun palkkion työstään ja kompensaation siirtymästä.
Tulevaisuudenkestävä ruokajärjestelmä tukee kansanterveyttä. Se mahdollistaa ihmisille kotimaiset, terveelliset ja turvalliset ruokavalinnat.
Arvoisa puhemies,
Strategian visiona on tehdä Suomesta “kestävien ruokajärjestelmien johtava kehittäjä vuoteen 2040 mennessä”. Silti strategiassa mainitaan kasvipohjainen ruoka vain kolmeen otteeseen, tässä selonteossa neljään otteeseen. Kasvipohjaisuutta ei edelleenkään nähdä ruokajärjestelmän muutoksen lähtökohtana, vaan se nähdään yhtenä pienenä osasena nykyisen, tehoeläintuotannon varaan rakentuvan järjestelmän sisällä.
Kansallinen ruokastrategia jättää siten Suomen kauas kestävien ruokajärjestelmien “johtavasta kehittämisestä”. Tätä varten tarvitsisimme hallitukselta paljon nykyistä murroksellisempaa ajattelua.
Kasvipohjaisen siirtymän olisi pitänyt olla strategian olennaisin pilari, jonka varaan kaikki muu rakentuu. Nyt sitä lähinnä sivutaan. Siirtymä ei tarkoita kaiken eläintuotannon kieltoa, mutta johtaisi laajoihin muutoksiin.
Lihantuotantoa perustellaan usein huoltovarmuudella, ruokaturvalla ja omavaraisuudella. Samalla sivuutetaan se tosiasia, että lihantuotantomme on monilta osin riippuvaista ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista, rehusta ja fossiilienergiasta. Myös ruokaturvan näkökulmasta tehoeläintuotanto on itse asiassa tehotonta, sillä eläinten kasvattaminen vaatii tuotettuihin kaloreihin nähden erittäin paljon resursseja.
Jos oikeasti halutaan saavuttaa ruokajärjestelmän huoltovarmuus, omavaraisuus ja ruokaturva, katse tulee kääntää kasviproteiineihin. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä niin, että myös ravitsemussuositukset täyttyvät.
Jos taas mietitään taloudellista kasvua, niin ruokasektorin kasvupotentiaalista jopa 53 prosentin arvioidaan tulevan kasviproteiineista, solumaataloudesta ja kasvimeijerituotteista.
Kasvipohjainen sektori pitää sisällään aivan valtavasti innovaatiomahdollisuuksia ja kestävän talouskasvun siemeniä. Siihen panostaminen on miljardiluokan mahdollisuus kasvattaa vientiä, luoda uutta työtä ja vahvistaa kansantaloutta.
Arvoisa puhemies,
Kasvipohjaisen siirtymän puolesta puhumisessa ei ole mitään ideologista. Kasvipohjainen siirtymä on tieteellisen tutkimuksen valossa välttämätön ratkaisu, jolla vastataan ruokajärjestelmämme kohtaamiin haasteisiin. Kaikkien näiden luettelemieni faktojen sekä myös jo muuttuvien kulutustottumusten edessä, ideologiselta minusta vaikuttaa ennen kaikkea joidenkin pakonomainen pyrkimys pitää tehotuotettu liha ihmisten lautasilla hinnalla millä hyvänsä ja jopa havitella jopa ulkomaalaista lihatuotantoa Suomeen.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Eikö Orpo tiedä, mitä on vastannut eduskunnalle, vai eikö hän puhu totta?21.7.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski ei ole tyytyväinen pääministeri Petteri Orpon vastaukseen koskien väärän tiedon antamista eduskunnalle Garden Helsinki -hankkeesta.
Minja Koskela: Petteri Orpo, miksi rahaa riittää kavereiden hankkeille mutta ei suomalaisille?21.7.2026 11:51:25 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii Petteri Orpolta vastauksia Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvään päätöksentekoon. Hallitus päätti puoliväliriihessä varata hankkeelle 35 miljoonan euron tuen, vaikka virkamiesarvio hankkeesta oli kielteinen eikä hanke edennyt normaalin valmistelun kautta. Eilen Orpo ilmoitti, ettei hallitus enää edistä hankkeen valtiontukea.
Pia Lohikoski: Antoiko pääministeri Orpo eduskunnalle väärää tietoa?16.7.2026 13:16:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii pääministeri Petteri Orpoa vastaamaan kysymyksiin Garden Helsinki -tapaukseen liittyen. Oppositio pyytää eduskuntaa koolle käsittelemään pääministerin toimintaa asiassa.
Pia Lohikoski: Työttömiä ei saa mielivaltaisesti rangaista vapaaehtoistyöstä13.7.2026 12:46:39 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii työministeri Matias Marttista (kok.) selvittämään työttömien vapaaehtoistyön säännöt. Työvoimaviranomaisten mielivaltaiset tulkinnat on välittömästi korjattava sitovilla valtakunnallisilla ohjeilla.
Aino-Kaisa Pekonen: Hallitus uhkaa luoda Suomeen kahdet lääkehoidot – yhdet rikkaille, toiset köyhille10.7.2026 11:19:57 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jätti tänään perjantaina eduskunnassa kirjallisen kysymyksen kalliiden lääkkeiden Kela-korvattavuudesta. Pekonen pitää täysin kohtuuttomana Kelan korvauskäytännön muutosta, joka voi johtaa siihen, että kalliiden lääkkeiden saatavuus riippuu potilaan maksukyvystä ja hoitopaikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme