Kela muuttaa etuusohjettaan: Jälkihuollossa olevien nuorten itsenäistymisvarat eivät vaikuta toimeentulotukeen
15.4.2026 12:28:29 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela muuttaa ohjetta lastensuojelun jälkihuollossa olevien nuorten itsenäistymisvarojen huomioimisesta toimeentulotuessa. Itsenäistymisvarat eivät jatkossa vaikuta toimeentulotukeen jälkihuollon aikana. Tavoitteena on varmistaa, että itsenäistymisvarat tukevat nuoren itsenäistymistä ja nuoria kohdellaan yhdenvertaisesti.
Kela on muuttanut ohjettaan lastensuojelun jälkihuollossa olevan nuoren itsenäistymisvarojen osalta. Nuoren käyttöönsä saamat itsenäistymisvarat eivät jatkossa vaikuta toimeentulotukeen jälkihuollon aikana.
Itsenäistymisvarat ovat varoja, jotka ovat kertyneet nuorelle esimerkiksi hänen tuloistaan lastensuojelun asiakkuuden aikana ja joiden tarkoitus on tukea nuoren itsenäistymistä. Hyvinvointialueen sosiaalihuolto päättää siitä, milloin ja kuinka paljon nuori saa varoja käyttöönsä. Varoja voidaan käyttää esimerkiksi asunnon kalustamiseen, tietokoneen hankintaan tai ajokorttiin.
Tarkoitus varmistaa nuorten yhdenvertainen kohtelu
Helmikuun 2026 alussa voimaan tulleen lainmuutoksen seurauksena Kelan on nyt huomioitava toimeentulotuessa kaikki 18 vuotta täyttäneen asiakkaan saamat vähäisetkin tulot ja avustukset. Tämä on lisännyt kysymyksiä Kelan asiakkailta ja kumppaneilta siitä, miten muutos vaikuttaa niihin avustuksiin, jotka myönnetään asiakkaan vaikean taloudellisen tai sosiaalisen tilanteen perusteella.
Vaikka lainmuutos poisti yksityishenkilöiden mahdollisuuden avustaa rahallisesti täysi-ikäistä toimeentulotuen saajaa, muutoksella ei puututtu hyvinvointialueiden ja järjestöjen mahdollisuuteen antaa sosiaalisia avustuksia.
– Esimerkiksi diakoniatyön kautta saadut avustukset tai nuoren ansaitsemat aktivoivat stipendit eivät toteuttaisi tarkoitustaan, jos ne huomioitaisiin tuloina toimeentulotuessa ja käytännössä näin vähentäisivät nuoren saamaa yhteiskunnan tukea. Sen vuoksi niitä ei huomioida toimeentulotuessa tulona edelleenkään, sanoo osaamiskeskuksen päällikkö Tomi Ståhl Kelasta.
– Sama periaate koskee itsenäistymisvaroja. Siksi Kelan ohjeistusta on ollut tarve muuttaa. Itsenäistymisvaroja ei jatkossa huomioida toimeentulotuessa tulona.
Ohjetta täsmentämällä varmistetaan myös yhdenmukainen ja oikeudenmukainen lain soveltaminen valtakunnallisesti. Kela alkaa soveltaa ohjetta niistä päätöksistä alkaen, jotka koskevat toukokuuta ja toukokuussa saatuja itsenäistymisvaroja. Ohjeen täsmennys koskee siis vain näitä uusia päätöksiä, ei takautuvasti aiempia.
Kelan maksama toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijainen taloudellinen tuki. Se on tarkoitettu tilanteisiin, jossa asiakkaan kaikki käytettävissä olevat tulot, varat ja muut tuet eivät riitä arjen välttämättömiin menoihin, kuten vuokraan ja ruokaan.
Lisätietoa asiakkaille ja kumppaneille
Yhteyshenkilöt
Tomi StåhlKela, Osaamiskeskuksen päällikkö
Puh:020 634 1286tomi.stahl@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kutsu: Aamu Kelassa 20.5.2026: Maailmanjärjestys muuttuu: millaisiin digiratkaisuihin Suomi nojaa?13.5.2026 14:45:27 EEST | Tiedote
Aamu Kelassa -tilaisuudessa keskustellaan siitä, miten Suomi turvaa ihmisten palvelut yhä epävakaammassa maailmassa. Ilmoittaudu mukaan seuraamaan keskustelua viimeistään 18.5.2026!
Kela ja saamelaiskäräjät neuvottelivat Helsingissä – saamenkielisiä palveluja kehitetään yhteistyössä12.5.2026 14:55:04 EEST | Tiedote
Kela ja saamelaiskäräjät neuvottelivat saamenkielisten palvelujen kehittämisestä Helsingissä tiistaina 12.5. Neuvotteluissa tarkasteltiin myös saamelaisten sosiaaliturvan toteutumista eri tilanteissa.
Ändringar i FPA:s tjänster i Esbo11.5.2026 09:20:11 EEST | Pressmeddelande
FPA:s serviceställe i Mattby stängs 1.6.2026. FPA-ärenden kan i fortsättningen skötas i MittFPA, per telefon, på serviceställena i närområdet och på stadens servicepunkter.
Kelan palvelut Espoossa muuttuvat11.5.2026 09:20:11 EEST | Tiedote
Kelan Matinkylän palvelupiste suljetaan 1.6.2026. Jatkossa Kela-asioita voi hoitaa OmaKelassa ja puhelimessa sekä lähialueen palvelupisteissä ja kaupungin asiointipisteissä.
Changes in Kela’s services in Espoo11.5.2026 09:20:11 EEST | Press release
Kela’s service point in Matinkylä will be closed permanently on 1 June 2026. After the closure, you can access Kela’s services via the OmaKela e-service or by calling our customer service. You can also visit other Kela service points in or near Espoo or go to a joint service point operated by the City of Espoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme