Hartela toteuttaa asuinkerrostalon Lahden Taloille Lahteen
17.4.2026 08:50:17 EEST | Hartela | Tiedote
Liipolan alueelle rakennetaan seitsemänkerroksinen asuinkerrostalo, johon tulee 50 asuntoa.

Asuntovalikoimaan kuuluu yksiöitä, kaksioita, kolmioita ja neliöitä, joiden pinta-alat vaihtelevat 29–79 neliömetrin välillä. Pohjoiseen Liipolankatu 14:ään rakentuva kohde toteutetaan A-energialuokkaan. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkosähköjärjestelmä, jonka tuottamaa energiaa hyödynnetään kiinteistön talotekniikassa ja valaistuksessa.
Hankkeessa puretaan nykyinen, vuonna 1972 valmistunut 54 asunnon kerrostalo, joka on tullut teknisen käyttöikänsä päähän.
”Olemme iloisia, että pääsemme toteuttamaan tämän hankkeen Lahden Taloille. Uusi kohde tuo alueelle ajanmukaista, energiatehokasta asumista ja vastaa hyvin tämän päivän vaatimuksiin. Yhteistyö tilaajan kanssa on alusta asti ollut sujuvaa, ja sen ansiosta pääsemme rakentamaan kestävää ja toimivaa kokonaisuutta”, sanoo Hartelan aluejohtaja Tuomas Ruponen.
”Olemme tyytyväisiä siihen, että voimme uudistaa talon. Sijainti palveluineen on erinomainen. Hanke on strategiamme mukaista lahtelaisten omaisuuden hallintaa ja tuottaa lisäarvoa sekä asukkaillemme että Liipolan asuinalueelle”, kertoo Lahden Talojen toimitusjohtaja Sanna Karppinen.
Purkutyöt alkavat vuoden 2026 lopussa, ja uuden talon rakentaminen käynnistyy alkuvuonna 2027. Rakentaminen kestää arviolta hieman yli vuoden.
Yhteyshenkilöt
Tuomas RuponenaluejohtajaHartela
Puh:0504441109tuomas.ruponen@hartela.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 460 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela rakentaa Robonicille uudet toimitilat Tampereen Lahdesjärvelle9.6.2026 10:16:35 EEST | Tiedote
Hartela toteuttaa toimitilahankkeen KVR-urakkana, ja hankkeen rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit. Pirkanmaalla toimiva korkean teknologian yhtiö Robonik on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten laukaisu- ja testausalustoihin.
Hartela myy Apianlahden palvelukorttelin Public Property Investille Valkeakoskella5.6.2026 11:46:33 EEST | Tiedote
Hartela on myynyt Valkeakoskelle toteutettavan Apianlahden palvelukorttelin kansainväliselle sijoittajalle PPI:lle. Hanke etenee suunnitellusti Hartelan hankekehittämänä ja toteuttamana.
Hartela rakentaa päiväkodin ja alakoulun Ylöjärvelle28.5.2026 12:04:18 EEST | Tiedote
Hartela toteuttaa Ylöjärven kaupungille Vuorentaustan uuden päiväkoti- ja koulurakennuksen.
Hartela toteuttaa Linnakaupungin monitoimitalon Turkuun allianssimallilla11.5.2026 10:11:29 EEST | Tiedote
Linnakaupungin monitoimitalo on merkittävä julkinen rakennushanke, joka palvelee laajasti alueen lapsia, nuoria ja asukkaita ja tukee Linnakaupungin kehittymistä yhdeksi Turun nopeimmin kasvavista kaupunginosista.
Hartela nimittää Jarkko Ilkan liiketoimintajohtajaksi7.5.2026 13:00:52 EEST | Tiedote
Hartela on nimittänyt RI Jarkko Ilkan liiketoimintajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Ilkka aloittaa tehtävässään 2026 elokuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme