Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Hotelli- ja liiketilarakentaminen Oulussa monia muita kaupunkeja vilkkaampaa
20.4.2026 08:00:00 EEST | Rakli | Tiedote
Kiinteistökauppavolyymi nousi Oulussa kahta edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2025. Ulkomaiset sijoittajat olivat osapuolina useissa Oulun seudulla tehdyissä merkittävissä kaupoissa. Asuntorakentamisen volyymit ovat pysyneet matalina, ja etenkin vapaarahoitteinen vuokra-asuntorakentaminen on edelleen Oulussa pysähdyksissä. Hotellirakentamisen volyymit ovat kuitenkin Oulussa muuta maata korkeampia, ja toimitilarakentaminen on pysynyt muutenkin melko aktiivisena. Sekä vuokra-asuntojen että toimistojen käyttöasteet ovat Oulussa melko korkeita muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Asuntovuokrat ovat kuitenkin viimeisen vuoden aikana laskeneet. Oulun keskustan toimistojen ja liiketilojen vuokrakehitys on tasaista.

Ammattimaisten kiinteistösijoitusmarkkinoiden kaupankäynti vilkastui vuonna 2025 sekä koko maassa että Oulun seudulla. KTI:n tilastojen mukaan Oulun seudulla tehtiin kauppoja vuonna 2025 noin 130 miljoonalla eurolla, joka oli kahta edellistä vuotta korkeampi volyymi. Ulkomaiset, etenkin ruotsalaiset, sijoittajat olivat osapuolina useissa Oulun seudun kaupoissa viime vuonna.
Helmikuussa 2026 toteutetussa Alueellisessa toimitilabarometrissa paikalliset asiantuntijat ennakoivat toimitilakiinteistöjen kauppavolyymien kasvavan Oulun seudulla myös vuoden 2026 aikana, ja tämä vuosi onkin alkanut kiinteistökauppamarkkinoilla aktiivisesti. Helmi-maaliskuun vaihteessa käynnistynyt Iranin sota kasvattaa kuitenkin jälleen epävarmuutta talouden, inflaation ja korkojen kehityksessä, mikä voi heijastua myös kiinteistömarkkinoille.
Asuntorakentamisen volyymit pysyvät matalina, toimitilarakentaminen vilkkaampaa
Asuntorakentamisen volyymit ovat olleet jo kolme vuotta matalia koko Suomessa, eikä merkittävää kasvua asuntorakentamiseen ole odotettavissa myöskään tänä vuonna. Oulussa aloitettujen asuntojen lukumäärä nousi vuonna 2025 edellisestä vuodesta, mutta pysyi yhä matalana, alle 900 asunnossa. Vuokra-asuntorakentaminen painottuu tällä hetkellä Oulussa täysin valtion tukemaan tuotantoon. Maaliskuussa 2026 Ouluun oli rakenteilla KTI:n seurannan mukaan noin 300 asuntoa kokonaan vuokra-asuntokäyttöön tuleviin rakennuksiin.
Toimitilarakentaminen on pysynyt aktiivisempana. Oulun seudulle valmistui vuonna 2025 neliöissä mitattuna enemmän uusia toimitilahankkeita kuin vuosikausiin, mikä johtui etenkin Nokian uuden Home of Radio -kampuksen valmistumisesta Linnanmaalle. Muutamia muitakin toimitilojen uudishankkeita on valmistunut Oulun seudulle kuluneen vuoden aikana, ja rakenteilla on esimerkiksi kaksi uutta liikekiinteistöä Ritaharjun alueelle. Myös kaupungin hotellikapasiteetti kasvaa tänä vuonna parin hotellihankkeen valmistuessa. Hotellihuoneille on tarvetta, sillä Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja matkailijoiden määrän odotetaan kasvavan.
Toimitilavuokrien odotetaan pysyvän ennallaan tai hieman laskevan
Oulussa toimistojen vajaakäyttöaste on pysynyt Catellan tilastojen mukaan viimeisten kahden vuoden ajan jokseenkin ennallaan. Vuoden 2025 lopussa Oulun toimistotiloista oli Catellan mukaan tyhjillään 8,0 prosenttia, ja vajaakäyttöaste oli suurista kaupungeista kaikkein pienin. Oulun keskusta-alueella modernista toimistotilasta on edelleen pulaa.
Matalasta vajaakäytöstä huolimatta toimistovuokrien ei odoteta juurikaan nousevan. Oulun keskustassa 80 prosenttia Alueellisen toimitilabarometrin vastaajista arvioi toimistovuokrien pysyvän ennallaan. Lähes kaikki barometrin vastaajat arvioivat Oulun keskustan liiketilavuokrienkin pysyvän ennallaan. Muilla Oulun keskeisillä toimistoalueilla vuokraodotukset pysyivät negatiivisina, ja myös liike- ja tuotannollisten tilojen vuokraodotukset olivat barometrissa tasaisia tai hieman negatiivisia eri puolilla Oulun seutua. Barometriin vastanneet paikalliset asiantuntijat arvioivat tilakysynnän kuitenkin hieman lisääntyvän sekä toimisto-, liike- että tuotannollisissa tiloissa tulevan vuoden aikana.
Oulun vuokra-asuntojen käyttöaste nousi hieman, asuntovuokrat laskivat kuluneen vuoden aikana
Runsas tarjonta ja heikko taloustilanne ovat painaneet asuntovuokrien kehitystä viime vuosina kaikissa suurissa kaupungeissa. Oulussa vuokra-asuntojen käyttöaste vahvistui vuonna 2025 ja on pysynyt viime kuukausina tasaisena. Maaliskuussa 2026 KTI:n tietokannan kattamista Oulun vuokra-asunnoista oli vuokrattuna 94,6 prosenttia. KTI:n uusia vuokrasopimuksia kuvaava asuntovuokraindeksi laski Oulussa joulu-maaliskuussa alkaneissa sopimuksissa tasan kaksi prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Yksiöiden vuokrat laskivat Oulussa vain hivenen, mutta kaksioissa ja suuremmissa asunnoissa vuokrien lasku oli voimakkaampaa. Vuokrien laskuvauhti kuitenkin hidastui vuoden 2026 alussa, ja edelliseen vuosineljännekseen verrattuna Oulun vuokrat laskivat 0,3 prosenttia.
Lisätietoja:
Mikko Soutamo, johtava asiantuntija, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 050 5480 480
Tiedote perustuu katsaukseen Oulun seudun kiinteistömarkkinoista, jonka KTI Kiinteistötieto Oy on toteuttanut Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n toimeksiannosta. Tietojen lähteinä on käytetty esimerkiksi KTI:n tietokantoja ja kiinteistöalan ammattilaisille suunnattuja barometrikyselyjä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SoutamoJohtava asiantuntija
Puh:+358505480480Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö lievässä kasvussa1.7.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli kesäkuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 800 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,3 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Sörnäisissä ja nousi Hakaniemessä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 9,3 prosenttia.
Asuntojen hinnat jäämässä miinukselle tänä vuonna17.6.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvu on piristynyt ja kuluvan vuoden talousnäkymät ovat hieman odotettua paremmat. Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat historiallisen matalalla ja asuntojen hinnat jäävät miinukselle kuluvana vuonna. Suurimmissa kaupungeissa omistus- ja vuokra-asunnoista on edelleen liikatarjontaa. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrissa on lähes nollakasvua. Kasvukolmion kaupunkien alueelliset asuntomarkkinat kehittyvät eri tavoin.
Tiedostava työmaa laajenee koko KIRA-alan yhteiseksi vastuullisuusmalliksi15.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Hoasin kehittämä Tiedostava työmaa -konsepti ottaa seuraavan askeleen, kun sen hallinnointi siirtyy KIRAHubille. Tavoitteena on laajentaa konseptin käyttöä ja vahvistaa sen vaikuttavuutta kiinteistö- ja rakentamisalalla.
Asemakaavojen läpimenoaika noin 19 kuukautta – uusi seurantamalli paljastaa asemakaavoituksen ja lupien kestot4.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimpien kaupunkien asemakaavojen läpimenoaika on keskimäärin noin 19 kuukautta. Rakentamislupien käsittely etenee taas keskimäärin noin 1,8 kuukaudessa. Juuri julkaistu, vuosien 2021-2025 aineistoon perustava seurantamalli tuo ensimmäistä kertaa vertailukelpoista tietoa asemakaavoituksen ja rakentamislupien kestoista useissa kaupungeissa. Seurantamallissa ovat mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Pori, Rovaniemi, Turku, Vaasa ja Vantaa.
Kutsu mediatilaisuuteen: Missä kaupungeissa kaavat ja rakentamisluvat etenevät nopeimmin?25.5.2026 09:43:11 EEST | Tiedote
Suomeen on kehitetty uusi seurantamalli, joka tarjoaa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan asemakaavojen ja rakentamislupien läpimenoajoista eri kaupungeissa. Mallin tulokset avaavat uuden näkymän yhteen rakentamisen ja kaupunkikehityksen keskeisimmistä kysymyksistä: miten sujuvasti kaupungit pystyvät mahdollistamaan uutta rakentamista, asumista ja investointeja? Seurantamallissa mukana ovat Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Pori, Rovaniemi, Turku, Vaasa ja Vantaa. Seuranta kattaa vuosina 2021–2025 hyväksytyt tai voimaantulleet asemakaavat sekä rakentamisluvat. Julkaistavat tulokset näyttävät, kuinka pitkään asemakaavoitus- ja rakentamislupaprosessit kestävät, miten kaupungit eroavat toisistaan ja mistä erot johtuvat. Meillä on ilo kutsua teidät seurantamallin julkistustilaisuuteen torstaina 4.6. kello 9–9.40 Raklin toimistolle (Annankatu 24, Helsinki). Aamupalaa on tarjolla klo 8.30 alkaen. Tilaisuudessa Raklin johtaja Kimmo Kurunmäki esittelee seurantamallin tuloksia. Kaavoitusjoh
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme