Kutsu medialle: Tule tutustumaan Maaningan pelastettuun lintuparatiisiin
21.4.2026 08:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Kutsu
Suomen riistakeskus kutsuu toimittajia tutustumaan Maaningan kansainvälisesti merkittäviin lintuvesiin keskiviikkona 29.4. aamupäivällä. Aluetta on palautettu entiseen loistoonsa ja se houkuttelee jälleen lintuja levähtämään ja pesimään.
Monet vesilintukannat ovat hädässä ja yhä useampi laji on uhanalainen. Pari- ja poikuemäärien laskun taustalla ovat elinympäristöjen heikentyminen ja haitalliset vieraspedot. Myös Maaningalla, Suomen yhdellä tärkeällä lintuvedellä on kärsitty näistä haasteista, mutta kunnostustyöt ja laaja yhteistyö ovat kääntäneet kehityksen parempaan suuntaan.
Kunnostusten ja järjestelmällisen vieraspetopyynnin myötä alueen linnustotilanne oli vuonna 2025 parempi kuin vuosikymmeniin. Taantuneita ja vaateliaita lajeja, kuten jouhisorsia ja tukkasotkia on palannut pesimään alueelle. Linnuston tilaa seurataan jälleen tämän kevään ja kesän aikana, ja siihen voivat osallistua myös kansalaiset.
Tilaisuuden aikana media pääsee tutustumaan kunnostustoimiin ja niiden vaikutusta vesilintuihin. Maaningan lintuvesiin kuuluvat Patalahti, Patajärvi ja Lapinjärvi.
Ohjelma keskiviikkona 29.4.2026:
9–9.30 Kahvitarjoilu, Kylän Parlamentti (Mustanvirrantie 2, 71730 Kinnulanlahti)
9.30–10.40 Maaningan lintuveden ja sen kunnostuksien esittely:
- Riista- ja ympäristöhallinnon yhteistyö – Riistapäällikkö Matti Kervinen, Suomen riistakeskus
- Lapinjärven kunnostus ja linnustovaikutukset – Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Ismo Laakso, Metsähallitus
- Vieraspetopyyntien toteutus ja tulokset – Riistasuunnittelija Veijo Kröger, Suomen riistakeskus
- Metsästäjät mukana valtakunnallisessa vesilintuseurannassa – Riistasuunnittelija Piia Ikonen, Suomen riistakeskus
10.40 Kävely Lapinjärven lintutornille. Tornilta näkee ja kuulee alueen linnustoa.
Paikalla on alueen vieraspetopyyntejä tekevä metsästäjä koirineen kertomassa käytännön pyyntityöstä ja paikallisen lintuyhdistyksen aktiivi.
Ilmoittautuminen ja muuta huomioitavaa:
Ilmoittaudu 27.4.2026 klo. 15.00 mennessä mirja.rantala@riista.fi, puh 050 464 14 53.
Suosittelemme ottamaan kumisaappaat mukaan lintutornilla käyntiä varten.
Lue lisää:
Maaningan lintujärvet (ymparisto.fi)
Yhteyshenkilöt
Mirja RantalaViestintäsuunnittelija
Puh:029 431 2125mirja.rantala@riista.fiSuomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Uppdaterade lösningar för rovdjursstängsel förbättrar skyddet av husdjur25.5.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Materialen till rovdjursstängsel har uppdaterats för att förbättra hållbarheten och funktionen. Nya anvisningar och ändringar i konstruktionen hjälper gårdsägare att mer effektivt förebygga skador orsakade av stora rovdjur, när stängslen uppförs och underhålls på rätt sätt.
Päivitetyt petoaitaratkaisut parantavat kotieläinten suojaa suurpedoiltа25.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Petoaitojen materiaaleja on päivitetty parantamaan aitojen kestävyyttä ja toimivuutta. Uusi ohjeistus ja rakenteelliset muutokset auttavat kotieläintilallisia ehkäisemään suurpetovahinkoja entistä tehokkaammin, kun aidat rakennetaan ja kunnossapidetään oikein.
Blandskogar minskar skador orsakade av älgar13.5.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kan skador orsakade av älgar minskas genom att öka tillgången på föda och diversifiera skogarnas struktur? Samtidigt skulle man kunna stärka skogarnas motståndskraft mot klimatförändringen och öka den biologiska mångfalden.
Sekametsät tarjoavat ratkaisuja hirvivahinkoihin13.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Voidaanko hirvivahinkoja vähentää lisäämällä ravintoa ja monipuolistamalla metsien rakennetta? Samalla voitaisiin vahvistaa metsien kestävyyttä ilmastonmuutosta vastaan ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.
Fågelbeståndet i Maaninka fågelvatten återhämtar sig – arter som tidigare minskat återvänder29.4.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Maaninkas internationellt betydelsefulla fågelvatten har det skett en betydande vändning till det bättre. Restaureringsarbete och fångst av invasiva främmande rovdjur har återställt området till en attraktiv häckningsplats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme