Kela on maksanut ukrainalaisille lähes puoli miljardia euroa sosiaaliturvaa sodan aikana
21.4.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Ukrainan sotaa paenneiden määrä ja Kelan heille maksamat etuudet ovat kasvaneet nopeasti. Viime vuonna Kela maksoi 250 miljoonaa euroa etuuksia 39 000 ukrainalaiselle. Valtaosa saajista on naisia ja lapsia.

Venäjän hyökkäyssodan alettua helmikuussa 2022 Suomeen on saapunut arviolta noin 80 000 Ukrainan kansalaista. Ukrainalaisia oli väestötietojen mukaan Suomessa noin 49 300 vuoden 2025 lopussa, ja heistä lähes 39 000 sai jotain Kelan etuutta, paljastaa Kelan selvitys. Sodan ensimmäisenä vuonna saajien määrä oli vajaat 5 000.
Kelan etuuksiin oikeutettuja ukrainalaisia on ollut vuosi vuodelta enemmän, ja siten myös maksettujen etuuksien määrä on noussut vajaasta 18 miljoonasta eurosta vuonna 2022 lähes 250 miljoonaan euroon vuonna 2025. Yhteensä etuuksia on maksettu ukrainalaisille sodan aikana vajaat puoli miljardia euroa.
Perustoimeentulotuki on yleisin etuus – myös asumistuki ja lapsiperhe-etuudet korostuvat
Suurin osa ukrainalaisille maksetuista etuuksista on perustoimeentulotukea, jota heille maksettiin yhteensä vajaat 140 miljoonaa euroa vuonna 2025. Seuraavaksi eniten maksettiin yleistä asumistukea (50 miljoonaa euroa) ja työttömyysturvaa (18 miljoonaa euroa).
Työllistyminen on ollut haaste sotaa paenneille. Sisäministeriön selvityksen mukaan kolmannes työtä hakeneista ukrainalaisista tilapäistä suojelua saaneista on löytänyt töitä.
Myös lapsiperheiden etuudet korostuvat ukrainalaisilla. Vuonna 2025 heille maksettiin 18 miljoonaa euroa lapsilisää ja 6 miljoonaa euroa vanhempainpäivärahoja.
– Valtaosa ukrainalaisista ovat tilapäisen suojelun piirissä, ja sen vuoksi he eivät pääosin voi saada työmarkkinatukea, jos ovat työttömiä. Iäkkäät ukrainalaiset eivät puolestaan ole voineet saada Kelan eläkkeitä ennen kuin ovat asuneet vakinaisesti kolme vuotta Suomessa. Tämä lisää toimeentulotuen tarvetta, kertoo Kelan vastaava analyytikko Jukka Hänninen.
Keväästä 2026 alkaen ensimmäiset sotaa paenneet voivat saada Kelan eläkkeitä, kun kolmen vuoden Suomessa asumisen edellytys alkaa täyttyä.
Saajista valtaosa on naisia ja lapsia
Kelan etuuksia vuonna 2025 saaneista ukrainalaisista 57 % oli naisia, ja jos lasketaan pelkästään aikuiset, naisten osuus oli 61 %. Lukumäärällisesti reilut 17 000 oli aikuisia naisia ja reilut 10 000 lapsia, reilut 11 000 aikuisia miehiä.
Etuuksien saaminen oli myös yleisempää Suomen väestöön kuuluvilla ukrainalaisilla naisilla kuin miehillä. Nuorista aikuisista ukrainalaisista naisista 83 % sai Kelan etuuksia vuonna 2025, miehistä 75 %. Ero on suurempi 30–64-vuotiailla: naisista 86 % ja miehistä 64 % sai Kelan etuuksia.
– Naisten ja miesten välisiä eroja selittävät ennen kaikkea lapsilisät ja yksin lasten kanssa Suomeen paenneet naiset. Lapsilisä maksetaan yleisimmin äidille, ja yhden aikuisen perheillä todennäköisyys saada toimeentulotukea on selvästi suurempi kuin muilla, sanoo Hänninen.
Kela kehitti oman palvelumallin ukrainalaisille
Kela kehitti ennen kevättä 2023 ukrainalaisille oman palvelumallin, koska arvioitiin, että ukrainalaisia asiakkaita tulisi silloin lyhyen aikavälin sisällä hyvin suuri määrä. Tavoitteena oli, että siirtymä vastaanottopalveluista Kelan asiakkaiksi kävisi mahdollisimman sujuvasti ja vältettäisiin asiakaspalvelun ruuhkautuminen.
Viestintä ukrainalaisille Kelan etuuksista toteutettiin alusta alkaen sekä ukrainaksi että venäjäksi, jotta oikea tieto tavoittaisi mahdollisimman laajasti. Kielivalinnat perustuivat tietoon siitä, että suuri osa etenkin Itä-Ukrainasta sotaa paenneista ukrainalaisista oli venäjänkielisiä.
– Palvelumallin kehittäminen osoitti, että suomalainen sosiaaliturva kykenee reagoimaan nopeasti ja joustavasti äkillisiin muutoksiin. Tämä on ollut tärkeää paitsi yksittäisen asiakkaan näkökulmasta myös koko järjestelmän kannalta, sanoo Kelan erityisasiantuntija Kaaren Erhola.
Lisätiedot
Kelan asiantuntijat ovat kirjoittaneet aiheesta yksityiskohtaisemmin Kelan tutkimusblogissa.
Yhteyshenkilöt
Jukka Hänninenvastaava analyytikkoKela
Kysymykset tilastoista ja niiden tulkinnasta.
Kaaren ErholaerityisasiantuntijaKela
Kysymykset oikeuksista etuuksiin tai palvelumallista.
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Handläggningstiderna för de första ansökningarna om allmänt stöd är längre än vanligt hos FPA14.7.2026 12:52:40 EEST | Pressmeddelande
Handläggningen av ansökningar från kunder som ansöker om allmänt stöd för första gången tar för närvarande längre än vanligt hos FPA. Orsaken till att handläggningstiderna är längre just nu är att arbetslösheten har ökat, att många studerande har slutfört sina studier och att många sökandes perioder med inkomstrelaterad dagpenning tar slut. FPA uppskattar att situationen lättar inom de närmaste veckorna.
Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittelyajat ovat Kelassa tavallista pidempiä14.7.2026 12:52:40 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittely kestää tällä hetkellä Kelassa tavallista pidempään. Käsittelyaikojen pitenemiseen ovat syinä työttömyyden kasvu, opiskelijoiden valmistuminen ja ansiopäivärahakausien päättyminen. Kela arvioi saavansa tilanteen purettua lähiviikkojen aikana.
Studielån för det kommande läsåret kan lyftas redan i augusti2.7.2026 08:53:46 EEST | Pressmeddelande
Studerande kan lyfta studielån för den kommande höstterminen från början av augusti. Studielånet inverkar också på den studerandes möjligheter att få utkomststöd.
Tulevan lukuvuoden opintolainaa voi nostaa jo elokuussa2.7.2026 08:53:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Opiskelijat voivat nostaa tulevan syyslukukauden opintolainaa elokuun alusta alkaen. Opintolaina vaikuttaa myös opiskelijan mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.
Student loan funds for the coming academic year can be taken out already in August2.7.2026 08:53:46 EEST | Press release
Students can take out student loan funds for the coming autumn term starting from the beginning of August. The student loan also affects the student’s eligibility for social assistance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


