Susanna Makaroff: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 22.4.2026)

Olen asunut elämäni aikana monissa taloyhtiöissä. Aivan tavallisissa kerros-, rivi- ja paritaloyhtiöissä. Sellaisissa, joissa on yhdessä huolehdittu taloyhtiön ja asuntojen kunnosta ja markkina-arvon säilymisestä. Oltu tarkkoja rahasta ja kustannuksista, kilpailutettu isännöitsijöitä, huoltoyhtiöitä, remppafirmoja ja pankkeja. Järjestetty talkoita. Puuhasteltu pieniä korjauksia ja hoidettu asioita porukalla yhdessä. Yhtiöissä, joissa hallitusvastuu kiertää ja joissa naapureiden kesken on vallinnut hyvä henki, joissa kastellaan naapureiden kukkia loma-aikoina ja roskiksilla saattaa vierähtää helposti vartti kuulumisten vaihtoon. Yhtiökokouksissa on tunnelma voinut välillä kuumeta, mutta erimielisyyksistä on aina selvitty ja päätöksiä saatu aikaiseksi keskustellen ja toisia kunnioittaen. Parhaissa yhtiöissä naapureista on tullut ystäviäni – ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito on jatkunut vielä yhtiöstä poismuuton jälkeenkin.

Sitten olen asunut myös sellaisessa taloyhtiössä, jossa ei tehdä mitään yhdessä eikä välttämättä edes tervehditä naapureita. Yhtiössä, jossa ei harrasteta talkoita ja yhteisiä illanviettoja eikä naapureita kutsuta lasten lakkiaisiin, jossa yhteisistä asioista ei keskustella kuin korkeintaan vain taloyhtiössä pisimpään asuneiden omassa pienessä piirissä. Yhtiössä, jonka osakkaat käyttävät mieluummin rahaa riitelyyn ja juristeihin kuin korjauksiin – ja jossa kukaan ei halua hallitukseen eikä tiettyjä ihmisiä valita, vaikka he haluaisivatkin. Yhtiössä, jossa kaikki tuntuvat pelaavan omaan pussiinsa ja jossa elää vahvana epäluottamuksen, katkeruuden ja koston henki. Yhtiössä, jossa pahan – sanoisinko jopa tuhon – kierre on ollut asukkaiden oma tietoinen valinta.

Oppirahat tästä taloyhtiöstä ovat tulleet kalliiksi. Toisaalta yhtiön asukkaat, naapurini, ovat tahtomattaankin opettaneet valtavasti ihmisluonteesta. Esimerkiksi sen, miten helppoa on sulkea silmät omilta virheiltä ja syyttää muita vääristä valinnoista. Sanotaan, että tiukoissa paikoissa ihmisen todellinen luonne paljastuu. Allekirjoitan tämän.

Jos ajattelemme, että kiusaaminen kuuluu vain lasten ja nuorten maailmaan, voin sanoa kokemuksesta: myös fiksut ja koulutetut aikuiset ihmiset syrjivät ja kiusaavat – tai jos eivät itse suoranaisesti osallistu epäreiluun toimintaan, he kuitenkin hyväksyvät sen hiljaisesti – vaikenemalla ja olemalla puuttumatta. Kiusaaminen tuntuu myös aikuisesta julmalta. Siitä jää aina jäljet.

Sekin on tullut harvinaisen selväksi, että kun on kyse rahasta ja henkilökohtaisesta omaisuudesta, tunteet ohjaavat päätöksentekoa järkeä voimakkaammin. Se on surullista – ja tulee monissa eripuraisissa taloyhtiöissä lopulta järjettömän kalliiksi.

Ja tästä päästäänkin itse asiaan! Eli esikoisromaaniini. Piiri pieni pyörii on tarina pienestä taloyhtiöstäarvostetulla asuinalueella Espoon Tapiolassa. Asunto-osakeyhtiö Kaskinkulleron nurmikot ovat siististi leikattuja ja maine moitteeton. Uusien asukkaiden myötä arvoyhtiön vanhojen asukkaiden auvoinen elämä muuttuu, kulissit alkavat repeillä ja yhdessä varjellut salaisuudet nousta pintaan. Totuudella on tapana paljastua ennen pitkää – usein yhtä sattumanvaraisesti ja äkillisesti kuin suusta lipsahtanut hätävalhekin.

Kun perheemme vuosikausia kestänyt kafkamainen homekotipainajainen oikeustaisteluineen ja jatkuvine evakkomuuttoineen vihdoin päättyi ja sisuksiini kroonisesti asettautunut selviytymismoodi alkoi hellittää otettaan, alkoi pitkä toipumisen aika. Ette muuten uskokaan, miten ihanaa oli voida vihdoinkin keskittyä vain tavalliseen ”tylsään” elämään ja vauhdikkaaseen arkeen, töihini yrittäjänä ja ennen kaikkea homevuosien aikana maailman rakkaimmilla lapsenlapsilla kasvaneeseen perheeseeni!

Piiri pieni pyörii -kirjan kirjoittaminen oli lopulta henkilökohtainen terapiani homehelvettivuosien traumoista irti päästämiseen. Halusin opetella elämään ilman jatkuvaa huolta, pelkoa ja stressiä, hengittää kevyemmin, heittäytyä rohkeasti kiinnostaviin uusiin juttuihin, hullutellakin. En lähtenyt Helsingin yöhön pitämään hauskaa, etsimään uutta jännitystä ja draamaa elämään, vaan päätin irrotella ja tuulettaa päätäni kirjoittamalla. Ja niin päässäni kehkeytyi reilun parin vuoden aikana tarina, joka on nyt kansissa ja kaupan.

Piiri pieni pyörii -kirjan tarinassa on kolme kantavaa teemaa:
1. Valheella on pitkät jäljet – mutta sen minkä taaksesi jätät, sen yleensä aina edestäsi löydät.
2. Millaisiin tekoihin ihminen on valmis suojellakseen itseään ja läheisiään?
3. Luoja ei ole suonut kaikille omatuntoa, oikeudentajua ja empatiakykyä. Sellaiset tyypit vanhempana, puolisona, naapurina, pomona tai kaverina voivat onnistua pilaamaan elämän.


Kepeän tarinan takana on kipeitä kokemuksia

Homehelvettivuosina silmäni avautuivat omakohtaisesti myös yhteiskuntamme piileville rakenteille. Olin aina uskonut sinisilmäisesti, että yhteiskunnan tukiverkostot auttavat kansalaisia todellisen hädän hetkellä, esimerkiksi menettäessäsi äkillisesti kotisi. Totuus on toinen. Homekodin omistajana putoat mustaan aukkoon. Yksin. Tukiverkostoja ei ole, lainsäädäntö on puutteellista eikä kansalaisten yhdenvertaisuus todellakaan toteudu.

Suomessa on myös huomattavasti helpompi saada itselleen oikeutta, jos on rahaa – ja kykyä kaivaa tietoa ja navigoida yhteiskunnan jähmeissä järjestelmissä. Oikeusprosessit maksavat maltaita (asuntokauppariidoissa jopa satoja tuhansia euroja), kestävät vuosikausia ja vaativat voimia ja resursseja, joita kaikilla ei ole. Sekin oli karmaiseva yllätys, että vaikka voittaisit lopulta oikeudessa, et saa oikeutta. Oikeuden päätöksen toteutuminen voi jäädä kiinni viranomaisista. Meidän kohdallamme jäi. Suomessa on syvään juurtunutta rakenteellista korruptiota, jossa raha ei välttämättä vaihda omistajaa, mutta kulissien takana Hyvä veli -verkostoissa suositaan päätöksissä ja valinnoissa omia tuttuja.

Eli vaikka romaanini tarina on täysin omasta päästä keksitty, kepeäksi ja viihteelliseksi lukukokemukseksi tarkoitettu, piilee lauseissa pieniä totuuksiakin. Ehkäpä tässä ahdistavien uutisten ja synkkien pilvien peittämässä ajassamme tarvitsemme vastapainoksi ja resilienssimme ylläpitämiseksi aivan erityisesti huumoria ja viihdettä – mahdollisuutta paeta hetkeksi todellisuutta.

Lupaan, ettei Piiri pieni pyörii lisää kenenkään ahdistusta huomisesta. Se on kaikkea muuta kuin vakavaa luettavaa.

Susanna Makaroff


Susanna Makaroff on suunnitellut viestintää ja kirjoittanut asiallisia tekstejä koko työuransa. Häneltä on ilmestynyt aiemmin tarinallinen tietokirja Homeäidin päiväkirja. Piiri pieni pyörii on hänen esikoisromaaninsa.