Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua
23.4.2026 13:01:12 EEST | Pirkanmaan liitto | Tiedote
Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen vahvistaa koko Suomen kilpailukykyä, huoltovarmuutta ja talouskasvua.

Pirkanmaalla sijaitsee Suomen toiseksi suurin metropolialue sekä keskeinen liikenteen, teollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen solmukohta.
– Tampereen kautta kulkee merkittävä osa Suomen henkilö- ja tavaraliikenteestä, ja alueella toimii Suomen suurin puolustusteollisuuden keskittymä sekä vahvaa siru-, data- ja tekoälyosaamista, kertoo Tampereen pormestari Ilmari Nurminen.
– Odotuksemme on, että seuraava hallitusohjelma huomioi Pirkanmaan tarpeita. Olemme merkittävä kasvun veturi, ja Pirkanmaan suoriutuminen vaikuttaa suoraan koko Suomen kilpailukykyyn ja talouteen, Nurminen jatkaa.
Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet voidaan tiivistää neljään kokonaisuuteen: liikenteen kansallisen solmukohdan kehittäminen, uudistuva teollisuus ja kaksikäyttöteknologiat, osaajien saatavuuden turvaaminen sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistamiseen kansallisessa politiikassa.
Suomen liikenteen solmukohta tarvitsee investointipäätöksiä
Pirkanmaa on Suomen keskeisin henkilö- ja tavaraliikenteen risteyskohta. Pääradan kapasiteetin lisääminen, Tampereen järjestelyratapihan siirto sekä valtateiden keskeiset investoinnit ovat ratkaisevia koko Suomen saavutettavuuden, viennin ja huoltovarmuuden kannalta.
Lisäksi Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittäminen ja sen liittäminen TEN-T-ydinverkkoon vahvistavat Suomen kansainvälisiä yhteyksiä sekä kaksikäyttölogistiikkaa.
– Pirkanmaalla on yli miljardin kehittämisvaje. Suomen henkilö- ja tavaraliikenteen toimivuus ratkaistaan pitkälti Tampereen solmukohdassa. Pääradan kapasiteetin lisääminen, järjestelyratapihan siirto ja keskeiset tieinvestoinnit ovat välttämättömiä koko Suomen viennin, huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta. Kyse on kansallisista, koko Suomea hyödyttävistä investoinneista, korostaa vt. maakuntajohtaja Matti Lipsanen.
Murrosteknologiat ovat Suomen uusi kasvumahdollisuus
Pirkanmaalla sijaitsee Suomen merkittävin puolustus- ja turvallisuusalan keskittymä sekä vahvaa osaamista puolijohde-, data- ja tekoälyteknologioissa. Alueella tehtävät investoinnit vahvistavat Suomen huoltovarmuutta, Nato-yhteistyötä ja vientivetoisen teollisuuden kasvua.
Pirkanmaan tavoitteena on vahvistaa tutkimus- ja kehitysinvestointeja strategisille teknologia-aloille sekä varmistaa pk-yritysten kytkeytyminen kasvaviin ekosysteemeihin. Samalla tarvitaan investointeja sähköverkkoihin sekä EU:n data- ja tekoälyinfrastruktuureihin osallistumiseen.
– Puolustus- ja kaksikäyttöteknologioissa Suomella on poikkeuksellinen mahdollisuus uuteen kasvuun tutkimustulosten kaupallistamista tehostamalla. Nato-jäsenyys, EU:n teknologia- ja siruinvestoinnit sekä nopeasti kasvava puolustusteollisuus ovat avanneet Suomelle uuden teollisen kehitysvaiheen. Tämän kehityksen keskeinen kansallinen keskittymä yritysten on Pirkanmaalla, jossa vahvan perustan muodostaa jo olemassa oleva korkeakoulujen ja tiivis ja toimiva ekosysteemi, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
Osaajien saatavuuden varmistaminen turvaa kasvun
Kasvukeskusten kyky kouluttaa osaajia on Suomen kilpailukyvyn kannalta ratkaisevaa tulevina vuosikymmeninä. Kasvukeskusten haasteena on vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. Nykyiset rahoitus- ja ohjausmallit eivät ole riittävän ennakoivia tai joustavia vastaamaan muutokseen.
Samalla koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa on vauhditettava sekä nopeutettava osaajien ja heidän perheidensä lupaprosesseja. Kansainvälisten opiskelijoiden kiinnittyminen Suomeen on keskeinen osa ratkaisua työvoimapulaan.
– Kasvu syntyy osaamisesta, ja siksi koulutukseen tehtävät ratkaisut varmistavat samalla Suomen kilpailukyvyn suunnan. Tarvitsemme ennakoivaa ja pitkäjänteistä koulutuspolitiikkaa sekä sujuvampia kansainvälisten osaajien lupaprosesseja, kertoo varatoimitusjohtaja Peer Haataja.
Kasvavien kaupunkiseutujen roolia on tuettava vahvemmin
Suomen väestönkasvu, työpaikat ja innovaatiot keskittyvät yhä voimakkaammin suurille kaupunkiseuduille. Kansallisessa kaupunkipolitiikassa on tunnistettava niiden erityispiirteet ja merkitys koko maan kehitykselle.
Valtion ja kaupunkiseutujen välistä sopimuksellista yhteistyötä tulee jatkaa muun muassa MAL-sopimusten ja ekosysteemisopimusten kautta. Samalla on varmistettava rahoitus joukkoliikenteelle, lähijunaliikenteelle ja kestävälle kaupunkikehitykselle.
– Suurten kaupunkiseutujen rooli ei liity vain kasvuun vaan koko Suomen työvoiman saatavuuteen, nuorten työllistymiseen ja segregaation ehkäisyyn. Valtion ja kaupunkiseutujen välinen sopimuksellinen yhteistyö on osoittautunut toimivaksi tavaksi vauhdittaa investointeja ja kestävää kasvua, ja siksi sen jatkaminen on tärkeää myös tulevan hallituksen ohjelmassa, sanoo seutujohtaja Päivi Nurminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen kauppakamari
Peer Haataja
Varatoimitusjohtaja
+358 40 553 5535
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät ja Business Tampere. Hallitusohjelmatavoitteita on valmisteltu myös yhdessä Tampereen korkeakouluyhteisön sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa. Pirkanmaan yhteisten hallitusohjelmatavoitteiden tarkoituksena on tuoda esiin valtakunnallisesti päätettäviä asioita, joilla voidaan varmistaa kasvua koko Suomelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaa tavoittelee parempia edellytyksiä korkean teknologian investoinneille – luvitus, infrastruktuuri ja osaaminen avainasemassa9.6.2026 09:08:14 EEST | Tiedote
Puolijohdeinvestoinneista käydään yhä kovempaa kansainvälistä kilpailua. Samalla tekoälyn, puolustusteknologioiden, sähköistymisen ja datakeskusten kasvu lisää Euroopassa tarvetta vahvistaa omaa sirutuotantoa ja vähentää riippuvuutta globaaleista toimitusketjuista. Alueen viesti on selkeä: jos Suomi tavoittelee korkean teknologian investointeja, niiden edellytykset on rakennettava ennakoivasti.
Maakuntavaltuusto valitsi Ruut-Maaria Rissasen Pirkanmaan maakuntajohtajaksi1.6.2026 11:11:59 EEST | Tiedote
Maakuntavaltuusto päätti 1.6. kokouksessaan yksimielisesti, että Pirkanmaan maakuntajohtajaksi valitaan Pirkanmaan liiton suunnittelujohtaja, DI, MBA Ruut-Maaria Rissanen.
Suomen kasvu syntyy suurissa kaupungeissa28.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Suomen tuleva talouskasvu, työllisyys ja kilpailukyky rakentuvat yhä vahvemmin suurilla kaupunkiseuduilla. Väestönkasvu, uudet työpaikat, investoinnit ja innovaatiot keskittyvät erityisesti Helsingistä Tampereen kautta pohjoiseen ulottuvalle kasvukäytävälle, jonka ytimessä sijaitsee Pirkanmaa ja Suomen toiseksi suurin kaupunkiseutu.
Pirkanmaa on Suomen liikenteen solmukohta – maakunnan liikenneinvestoinneilla poistetaan kansallisia pullonkauloja21.5.2026 09:02:01 EEST | Tiedote
Pirkanmaa muodostaa Suomen keskeisimmän liikenteen risteysalueen. Monet koko maan keskeisimmistä runkoväylistä kulkevat maakunnan kautta, ja työvoiman liikkuvuuden, elinkeinoelämän kuljetusten ja huoltovarmuuden kannalta on tärkeää, että solmukohdan väylät vetävät. Nykytilassa näin ei ole: suuri osa sekä tie- että rataverkon pahimmista pullonkauloista sijoittuu Pirkanmaalle ja Tampereen seudulle.
Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että Ruut-Maaria Rissanen valitaan maakuntajohtajaksi18.5.2026 11:47:32 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus esittää yksimielisesti maakuntavaltuustolle, että Pirkanmaan liiton maakuntajohtajan virkaan valitaan suunnittelujohtaja, DI Ruut-Maaria Rissanen. Maakuntahallitus päätti esityksestä maanantaina 18.5. pidetyssä kokouksessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme