Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna 7 prosenttia
27.4.2026 08:00:00 EEST | Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö | Tiedote
Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli 7 prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Ansiopäivärahaa maksettiin alkuvuonna keskimäärin 67 euroa etuuspäivää kohden, mikä vastaa 1 436 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen ansiopäiväraha laski 108 euroa kuukaudessa viime vuoden alkuun verrattuna.
Muutos johtuu ennen kaikkea ansiopäivärahan porrastuksesta. Porrastusta koskeva lakimuutos tuli voimaan jo edellisvuonna. Se ei kuitenkaan koskenut heti kaikkia ansiopäivärahan saajia ja vaikutus etuustasoon näkyy viiveellä. ”Tänä vuonna yhä useampi ansiopäivärahan saaja on siirtynyt porrastuksen piiriin ja monessa työttömyyskassassa porrastettua ansiopäivärahaa maksetaan jo lähes joka toiselle saajalle. Määrä luultavasti kasvaa edelleen loppuvuoden aikana”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman kertoo.
Porrastus tarkoittaa, että ansiopäivärahan määrä pienenee, jos työttömyys jatkuu pitkään. Päivärahaa alennetaan noin kahden kuukauden päivärahakauden jälkeen 20 prosenttia ja noin kahdeksan kuukauden päivärahakauden jälkeen yhteensä 25 prosenttia. Viime vuonna ansiopäiväraha oli porrastuksen jälkeen keskimäärin 1 376 € kuukaudessa.
Porrastus koskee lähtökohtaisesti kaikkia ansiosidonnaisen saajia, joiden etuuskausi on alkanut lakimuutoksen jälkeen ja joille on maksettu ansiopäivärahaa yli kahden kuukauden ajalta. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö on aiemmin arvioinut, että kolmannes saajista voisi välttää porrastuksen työllistymällä riittävän ajoissa. ”Työttömyysjaksot ovat venyneet yhä pidemmiksi ja entistä harvempi löytää työtä kahdessa kuukaudessa. Aikaisempi arvio voi osoittautua nykyisessä työllisyystilanteessa liian myönteiseksi”, Villman toteaa.
| Ansiopäiväraha etuuspäivää kohden 2024 | Muutos 2024-2025 |
Ansiopäiväraha etuuspäivää kohden 2025 | Muutos 2025-2026 | Ansiopäiväraha etuuspäivää kohden 2026 | |
| Tammikuu-maaliskuu | 72,80 € / pv 1 565 € / kk |
-1 % | 71,79 € / pv 1 544 € / kk |
-7 % |
66,78 € / pv 1 436 € / kk |
| Huhtikuu-kesäkuu | 70,93 € / pv 1 525 € / kk |
-1 % | 69,99 € / pv 1 505 € / kk |
||
| Heinäkuu-syyskuu | 71,05 € / pv 1 528 € / kk |
-2 % | 69,56 € / pv 1 496 € / kk |
||
| Lokakuu-joulukuu | 71,20 € / pv 1 531 € / kk |
-5 % | 67,48 € / pv 1 451 € / kk |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiLinkit
TYJ edustaa työttömyyskassoja
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 12 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Opinnoille ja yritystoiminnalle työttömyyden aikana tulisi luoda selkeät säännöt17.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö esittää, että työttömyysturvaa koskevaa lainsäädäntöä selkeytettäisiin opintojen ja yritystoiminnan osalta. Erityisen tärkeää on, että viranomaisen tulkinta opintojen tai yritystoiminnan vaikutuksesta työttömyysturvaan ei voisi muuttua takautuvasti, jos henkilö on toimittanut tilanteestaan oikeat tiedot.
Ansiopäivärahan saajien määrä laski viime vuonna 8 %4.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat viime vuonna ansiopäivärahaa 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Sekä etuuden saajien että maksettujen ansiopäivärahojen määrä vähenivät edellisvuodesta.
Ansiopäivärahakulut laskivat lokakuussa 17 %21.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin lokakuussa 132 miljoonaa euroa. Tämä on 17 % vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.
Jäsenmaksu pysyy ensi vuonna ennallaan useimmissa työttömyyskassoissa11.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassojen jäsenmaksut vuodelle 2026 on vahvistettu. Suurin osa kassoista pitää jäsenmaksunsa ennallaan ja keskimääräinen jäsenmaksu nousee vain kaksi euroa.
Ansiopäivärahan saajien määrä laski elokuussa 9 %25.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa elokuussa 107 000 henkilölle. Tämä on 9 % vähemmän, kuin viime vuoden elokuussa. Ansiopäivärahakulut laskivat samana aikana 11 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme