Lapin työttömyys kasvoi nuorten ikäryhmissä
22.4.2026 08:27:44 EEST | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömiä oli Lapissa maaliskuussa vähemmän kuin vuosi sitten, mutta ero vuodentakaiseen on kaventunut. Työttömyys kasvoi erityisesti alle 30-vuotiailla. Maaliskuun aikana Lapissa ilmoitettiin 1 970 avointa työpaikkaa.

Lapin kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa hieman alle 8 400 työtöntä työnhakijaa ja työttömien osuus työvoimasta oli 10,2 %. Työttömiä oli 215 enemmän kuin kuukautta aiemmin, mutta vajaa 40 vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Työttömien määrä alitti vuodentakaisen jo viidentenä kuukautena peräkkäin, mutta ero edellisvuoteen pieneni.
- Erilaisia epävarmuustekijöitä on nyt globaalisti ilmassa. Maaliskuun työttömyyden kehitys poikkeaa viime vuosien kuukausikehityksestä. Lähikuukaudet näyttävät, mihin suuntaan työttömyys kehittyy, osastopäällikkö Marja Perälä pohdiskelee.
Koko maassa työttömien määrä väheni hieman helmikuusta, mutta työttömiä oli 7 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys väheni vuoden takaiseen verrattuna maakunnista vain Lapissa.
Alle 25-vuotiaita työttömiä lähes 990
Työttömyyden kehityksessä oli ikäryhmittäin vaihtelua. Työttömyys kasvoi Lapissa eniten 20–29-vuotiailla ja väheni eniten 55–64-vuotiailla. Alle 25-vuotiaita nuoria oli maaliskuun lopussa työttömänä lähes 990. Nuoria työttömiä oli reilu 50 enemmän kuin helmikuussa ja hieman yli 60 enemmän kuin vuotta aiemmin maaliskuussa.
- Nuorten ja työnantajien kohtaamisiin on tarpeen kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Nuorten työllistymisen nivelvaiheisiin tarvitaan täsmäpalveluita, johtava asiantuntija Tiina Keränen sanoo.
Nuorten työttömien osuus ikäluokan työvoimasta oli Lapissa 12,7 %, kun se koko maassa oli 17,1 %.
Avoimia työpaikkoja hieman vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinatorille ilmoitettiin maaliskuun aikana Lapissa 1 970 avointa työpaikkaa, mikä on hieman yli 100 vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Aiempien kuukausien aikana ilmoitetut työpaikat mukaan lukien Lapissa oli maaliskuussa avoinna lähes 4 220 työpaikkaa.
Kesätyöpaikat näkyvät maaliskuussa avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen työn kestossa ja ammateissa. Yleisin avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen työn kesto oli alle kolme kuukautta.
Työpaikkoja ilmoitettiin eninten avoimeksi seuraavissa ammattiryhmissä:
- palvelu- ja myyntityöntekijät (mm. lähihoitajat, ravintolatyöntekijät
- ja myyjät)
- muut työntekijät (mm. satunnaistöiden tekijät, rakennusalan avustavat työntekijät ja siivoojat)
- rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät (mm. moottoriajoneuvojen asentajat, talonrakentajat, kirvesmiehet ja rakennuspuusepät)
- erityisasiantuntijat (mm. opettajat, lääkärit ja sairaanhoitajat)
Seuraava työllisyyskatsaus (huhtikuu) julkaistaan 27.5.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinvoimakeskus:
Osastopäällikkö Marja Perälä, 0295 037 050
Johtava asiantuntija Tiina Keränen, 0295 037 830
sähköpostit etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Linkit
- Lapin uusin työllisyyskatsaus, maaliskuu 2026 (elinvoimakeskus.fi)
- Tuoreimmat koko maan ja elinvoimakeskusten työllisyyskatsaukset (tyollisyyskatsaus.fi)
- Lapin työllisyyskatsaukset pdf-versioina (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, maakunnittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (KEHA-keskus) (stat.fi)
- Työnvälitystilaston tilastokanta (tyonvalitystilasto.fi)
Tietoja julkaisijasta
Lapin elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen ja maahanmuuttoon, liikenteeseen, vesitalouteen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Elinvoimakeskus palvelee Lapin asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita kehittämällä alueen elinvoimaa. Lapin elinvoimakeskus toimii Lapin maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus
Lapissa oli kesäkuun lopussa 9140 työtöntä työnhakijaa - koulutuksiin osallistuminen lisääntyi21.7.2026 08:29:42 EEST | Tiedote
Lapissa oli kesäkuussa työttömiä enemmän kuin kuukautta ja vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvun voimistuminen kuitenkin pysähtyi. Kunnittaiset erot työttömyydessä ovat edelleen huomattavia. Palveluihin osallistuvien määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Vt 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.20269.7.2026 08:40:30 EEST | Tiedote
Valtatie 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.2026 klo 23.00–04.00 väliseksi ajaksi siltatöiden vuoksi.
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii Deanu guolástannjuolggadusa čuovvu spiehkastatlobiid árbevirolaš guollebivdui Deanus8.7.2026 12:47:30 EEST | Tiedote
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii jahkái 2026 gávcci spiehkastatlobi Deanu guolástannjuolggadussii. Spiehkastatlobi lea vejolaš ohcat guollebivdui laktáseaddji báikkálaš árbedieđu sirdimii Deanus.
Lapin elinvoimakeskus myönsi Tenojoen kalastussäännön mukaisia poikkeuslupia perinnekalastukseen Tenojoella8.7.2026 12:47:20 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskus myönsi vuodelle 2026 kahdeksan poikkeuslupaa Tenojoen kalastussääntöön. Poikkeuslupaa oli mahdollista hakea kalastukseen liittyvän paikallisen perinnetiedon siirtämiseksi Tenojoella.
Lapin elinvoimakeskus kunnostaa Tengeliönjokea ja sen sivujokia7.7.2026 09:53:57 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskuksen TRIWA LIFE -hankkeessa kunnostetaan Tengeliönjoen ja sen kuuden sivujoen virta-alueita lähes 10 kilometrin matkalla. Kunnostukset alkavat maanantaina 13.7.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme