Gigantti

Kesäkeittiöt yleistyvät myös Suomessa – asiantuntija kertoo, mitä suunnittelussa kannattaa huomioida

22.4.2026 14:00:00 EEST | Gigantti | Tiedote

Jaa

Kesäkeittiöt ovat nousseet nopeasti yhdeksi Euroopan näkyvimmistä asumistrendeistä, ja ilmiö näkyy yhä selvemmin myös Suomessa. Siinä missä ulkotilat olivat aiemmin lähinnä grillausta varten, niihin rakennetaan nyt kokonaisia ruoanlaittoon ja yhdessäoloon suunniteltuja keittiöympäristöjä.

Kesäkeittiöiden suosion kasvu on laitettu merkille myös Gigantissa.
Kesäkeittiöiden suosion kasvu on laitettu merkille myös Gigantissa. Gigantti Oy

Ulkona kokkaamisesta on tullut viime vuosina nopeasti kasvava ilmiö myös Suomessa. Niin sanottu outdoor living, eli ajatus pihasta ja terassista kodin jatkeena, näkyy yhä enemmän sisustusmedioissa, piharakentamisessa ja ulkona ruoanlaittoon liittyvien tuotteiden kasvaneessa kiinnostuksessa.

“Ulkotilat ja kesäkeittiöt nousevat nyt aivan kaikkialla Euroopassa. Tämä ei ole yksittäinen trendi, vaan osa isompaa muutosta asumisessa ja vapaa-ajassa”, kertoo Gigantin Epoq-keittiöiden myyntipäällikkö Antti Pakarinen.

Suomalaisten kesäarki siirtyy yhä vahvemmin ulos

Suomessa ulkona vietetty aika on aina ollut tärkeä osa arkea ja erityisesti kesää. Nyt ruoanlaitto seuraa mukana. Perinteinen grillaus ei ole kadonnut, mutta sen rinnalle on tullut uusia tapoja kokata. Esimerkiksi pizzauunit, suuremmat grillit ja erilaiset ruokatrendit ovat muuttaneet ja monipuolistaneet ulkona valmistettavan ruoan tarjontaa.

“Pelkän makkaranpaiston lisäksi ulkona halutaan tehdä ruokaa ajan kanssa, kokeilla uutta ja viettää aikaa yhdessä. Se näkyy yhtä enemmän myös siinä, millaisia ratkaisuja pihoille rakennetaan”, Pakarinen kuvailee.

Kun pihoja varustellaan aiempaa enemmän ja niihin panostetaan taloudellisesti, odotukset kohdistuvat myös ratkaisujen kestävyyteen. Suomessa kesäkeittiöltä haetaan ennen kaikkea huolettomuutta.

“Kun ratkaisut kestävät vaihtelevia olosuhteita, kesäkeittiöstä voi nauttia ilman, että säähän tarvitsee jatkuvasti reagoida”.

Pakarisen mukaan tämä on huomioitu myös Gigantin kesäkeittiömallistossa: ruostumattomat alumiinirungot ja vettä keräämättömät rakenteet tuovat käyttöön vaivattomuutta ja pitkäikäisyyttä.

Kesäkeittiöt leviävät omakotitalojen pihoilta myös parvekkeille

Yksi keskeinen syy kesäkeittiöiden yleistymiseen on niiden toteuttamisen helpottuminen. Enää kyse ei ole suurista ja raskaista rakennelmista, vaan kokonaisuudet voidaan rakentaa vaiheittain omien tarpeiden mukaan.

“Usein kesäkeittiöihin liittyvä tarve on hyvin käytännöllinen: huomataan, että grillien sivutasot eivät riitä tai erillinen pöytä ei ole kovin toimiva, jolloin tarvitaan lisää lasku- ja säilytystilaa”, Pakarinen kertoo.

Modulaariset ratkaisut vastaavat tähän tarpeeseen, sillä ne mahdollistavat toimivan kokonaisuuden rakentamisen pienin askelin. Samalla ulkokeittiöt myös irtautuvat tietystä asumismuodosta: siinä missä kesäkeittiö aiemmin yhdistettiin lähinnä omakotitalojen pihoihin, nyt ratkaisuja toteutetaan yhtä lailla mökeille, saaristoon ja kaupunkien parvekkeille.

Pakarisen mukaan ulkokeittiötä suunnittelevan kannattaakin lähteä liikkeelle omista tarpeista, ei valmiista pakettiratkaisuista. Gigantissa suunnittelussa auttavat myös keittiöasiantuntijat. Olennaista on pohtia, mitä ulkona oikeasti tekee, mitä välineitä käyttää ja millaiset puitteet sitä tukevat.

“Kun omat tarpeet on ensin kartoitettu, kokonaisuudesta tulee toimiva. Silloin ulkona myös viihdytään pidempään. Ruoanlaitto on lopulta vain yksi osa kesäkeittiön antia: yhtä tärkeää on se, että tila kutsuu viihtymään ja tekee yhdessäolosta helppoa”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kesäkeittiöiden suosion kasvu on laitettu merkille myös Gigantissa.
Kesäkeittiöiden suosion kasvu on laitettu merkille myös Gigantissa.
Gigantti Oy
Lataa

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 000 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantin toukokuun telecom-katsaus: Samsung hallitsee myydyimpien listaa – edullisen ja Euroopassa suositun Honorin nousua odotetaan31.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Samsungin Galaxy A -sarja hallitsi Gigantin toukokuun puhelinmyyntiä selkeällä kolmoisvoitolla samalla, kun markkinoilla näkyy odottava tunnelma uusien valmistajien kasvattaessa jalansijaansa Euroopassa. Pitkään odotettu Oura Ring 5 tuo markkinoille entistä huomaamattomamman version suositusta älysormuksesta. Myös aktiivisuusrannekkeet tekevät paluuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye