Sofia Virta: Hallituksen päätös jatkaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaamista on käsittämätön – maksajiksi joutuvat lapset, nuoret ja vanhukset
22.4.2026 22:36:48 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Orpon hallitus on julkistanut kehysriihen tulokset. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan esimerkiksi hallituksen lisäleikkaukset järjestöille ja soteen tarkoittavat vähemmän apua ja työtä suomalaisille.

Hallitus leikkaa kehysriihessä sote-järjestöiltä 50 miljoonaa euroa ja kohdistaa hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille vuositasolla 25 miljoonan euron määräaikaisen valtionavustuksen vuosille 2027–2030. Samaan aikaan se pitää kiinni yrityksille suunnatusta yhteisöveroalesta, jonka keventävä vaikutus on 830 miljoonaa euroa.
– Hallitus leikkaa järjestöiltä 50 miljoonaa ja tarjoaa tilalle 25 miljoonaa kehittämisrahaa. Hallitus voi tällä kikkailulla kaunistella todellisuutta, mutta totuus on, että erotuksen maksavat esimerkiksi lapset, nuoret, vanhukset ja he, jotka kaikkein eniten apua tarvitsevat, Virta tyrmää hallituksen päätökset järjestöleikkauksista.
Vaalikauden aikana sote-järjestöjen avustuksia on jo aiemmin leikattu yhteensä 140 miljoonalla eurolla. Järjestöt tarjoavat ennaltaehkäisevää ja matalan kynnyksen apua, kuten lasten ja nuorten puhelimia, tukihenkilötoimintaa ja kriisitukea. Virran mukaan järjestötoiminnasta leikkaaminen kasvattaa painetta julkiselle sektorille, jossa jonot ovat jo nyt liian pitkiä.
– Leikkaukset järjestöille voivat tarkoittaa esimerkiksi suljettuja kriisipuhelimia, lopetettuja perhekerhoja ja lakkautettuja tukihenkilöpalveluja. Ennen kaikkea vähemmän rahaa tarkoittaa vähemmän hoitoa, palveluita ja työtä suomalaisille. Ei kehittämisrahalla paikata sitä, mitä perusrahoituksella on tehty. Leikkaus on pysyvä. Korvaus on määräaikainen. Tämä kertoo kaiken siitä, mitä hallitus oikeasti ajattelee järjestöistä, Virta tuikkaa.
Hallitus kohdistaa soteen myös muitakin leikkauksia: asiakasmaksujen korotetaan, opiskelijaterveydenhuollosta leikataan ja sote-ammattilaisten erikoistumiskoulutuksesta leikataan.
– Fakta on, että hallitus jatkaa leikkaamista sotesta. Aiemmin on jo leikattu mittavasti ja nämä leikkaukset tulevat sen kaiken päälle. Ne ovat leikkauksia, ja ne tulevat näkymään niin julkisella sektorilla, opiskelijoiden terveydenhuollossa kuin järjestöissä. Sotesta ja järjestöiltä ei olisi pitänyt leikata enää euroakaan, Virta painottaa.
Virran mukaan hallituksella oli nyt viimeinen mahdollisuus muuttaa suuntaa.
– Tämä oli hallituksen viimeinen kehysriihi. Sillä oli mahdollisuus muuttaa suuntaa. Se ei tarttunut siihen. Sen sijaan se leikkasi jälleen niiltä, joilla on jo valmiiksi vähiten – järjestöiltä jotka auttavat ihmisiä. Edes vaalien lähestyessä lukujen kaunistelu ei auta, sillä totuus on, että hallitus olisi voinut vain perua tehottoman yhteisöveroalen. Se valitsi toisin, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme