Saarni Cloudin uudeksi toimitusjohtajaksi Henrik Reims
23.4.2026 12:00:00 EEST | Saarni Cloud Oy | Tiedote
Saarni Cloud Oy:n hallitus on nimittänyt Saarni Cloud -konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Henrik Reimsin 1.5.2026 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Kaj Rintala siirtyy konsernissa uuteen liiketoiminnan kehittämiseen painottuvaan tehtävään ja aloittaa samalla yhtiön hallituksen jäsenenä.

Henrik Reimsillä on laaja kokemus teknologia- ja liiketoimintajohtamisesta. Hän on työskennellyt johtotehtävissä muun muassa IBM:llä ja Tietoevryllä sekä viimeksi Attido Oy:n toimitusjohtajana.
”Saarni Cloudin vahva asema työelämää tukevien ohjelmistojen toimijana sekä yhtiön pitkäaikainen kannattava kasvu tekivät minuun suuren vaikutuksen. Helpotamme päivittäin satojentuhansien käyttäjien arkea, mikä tekee tehtävästä nöyräksi ja ylpeäksi. Tekoälyn vauhdittamassa ohjelmistoalan murroksessa Saarni Cloudilla on erinomaiset edellytykset jatkaa vahvaa kasvua”, Henrik Reims sanoo.
Kaj Rintala on yksi Saarni Cloudin perustajista, ja hän on toiminut konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Hän jatkaa konsernissa uudessa Director, New Business -roolissa, jossa hänen vastuullaan ovat konsernin ja liiketoimintojen kehitys sekä strategiset hankkeet. Lisäksi hän jatkaa Saarni Neptonin ja Saarni Likeitin toimitusjohtajana sekä ottaa vastaan paikan hallituksen jäsenenä.
”Saarni Cloud on kehittynyt viime vuosina voimakkaasti, ja nyt on oikea hetki siirtää toimitusjohtajan vastuu eteenpäin. Henrik on perehtynyt yhtiön kokonaisuuteen erinomaisesti, ja luovutan tehtävän hänelle luottavaisin mielin. Keskityn jatkossa entistä vahvemmin konsernin kasvun, uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja tuotetarjonnan vahvistamiseen”, Kaj Rintala sanoo.
Saarni Cloudin hallituksen mukaan yhtiö siirtyy nyt seuraavaan vaiheeseen, jossa painopisteinä ovat ohjelmistoratkaisujen jatkuva kehittäminen, tekoälyn hyödyntäminen sekä kansainvälisen kasvun rakentaminen.
”Kiitos Kajlle erinomaisesta työstä konsernin rakentamisessa ja hienoa saada hänet mukaan hallituksen toimintaan. Toivotamme Henrikin lämpimästi tervetulleeksi konsernin toimitusjohtajaksi”, Saarni Cloudin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Starck sanoo.
Yhteyshenkilöt
Henrik Reims
Puh:+358 40 515 5719henrik.reims@saarnicloud.comKaj Rintala
Puh:+358 40 141 3040kaj.rintala@saarnicloud.comLinkit
Lyhyesti Saarni Cloud -konsernista
Vuonna 2017 perustettu Saarni Cloud on suomalainen työelämän ohjelmistokonserni ja SaaS-liiketoiminnan edelläkävijä, jonka henkilöstöhallinnon, oppimisen, työajanseurannan, taloushallinnon ja analytiikan palveluita käyttää Suomessa ja Pohjois-Euroopassa lähes puoli miljoonaa ihmistä noin 1 500 asiakasorganisaatiossa. Konsernin palveluksessa on yli 160 asiantuntijaa Espoossa, Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Hyvinkäällä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Saarni Cloud Oy
Saarni Neptonin liiketoimintajohtajaksi Olli Räisänen1.9.2026 15:33:10 EEST | Tiedote
Saarni Nepton Oy:n hallitus on nimittänyt yrityksen uudeksi liiketoimintajohtajaksi Olli Räisäsen 1.9.2026 alkaen. Samalla hänestä tulee Saarni Cloud -konsernin johtoryhmän jäsen.
Saarni Cloud Oy saavutti tietoturvan ja riskienhallinnan ISO/IEC 27001 -sertifikaatin10.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Saarni Cloudille on myönnetty kansainvälisesti arvostettu ISO/IEC 27001:2022 -sertifikaatti. Sertifiointi on merkittävä tunnustus konsernin pitkäjänteisestä työstä tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän kehittämisessä ja osoittaa sitoutumisen asiakkaiden ja kumppaneiden tietojen suojaamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme