Pia Lohikoski: Kehysriihen leikkaukset nähdään jälleen peruskoulujen ja varhaiskasvatuksen arjessa
23.4.2026 09:22:16 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski arvostelee hallituksen kehysriihen päätöksiä, jotka heikentävät koulutuksen rahoitusta ja hyvinvointipalveluiden saatavuutta.

Hallitus ei perunut aiemmin päättämäänsä yhteisöveron alennusta, joka maksaa julkiselle sektorille lähes miljardin euroa vuodessa. Samaan aikaan hallitus jatkaa leikkauksia palveluista, koulutuksesta ja ennaltaehkäisevästä työstä.
– Hallitus päätti jälleen laittaa suuryritysten edut lasten, nuorten ja tavallisten ihmisten arjen edelle. Suuryritysten vappumiljardi tulee valumaan pitkälti ulkomaisille osakkeenomistajille. Tämä on kestämätöntä talouspolitiikkaa, Lohikoski sanoo.
Lohikosken mukaan erityisen huolestuttavaa on, että hallitus kohdistaa jälleen uusia leikkauksia kuntiin, mikä uhkaa suoraan koulutuksen laatua.
– Kunnilta leikataan jälleen, mikä tarkoittaa käytännössä vähemmän resursseja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Myöskään opintotuen lainapainotteisuuteen ei saatu ratkaisua. On todella huolestuttavaa, että osa nuorista velkaantuu jo oppivelvollisina.
Vaikka kehysriihessä esitettiin joitakin pieniä toimia rakennusalalle ja nuorten työllistymiseen, Lohikosken mukaan ne eivät vastaa Suomen talouden ja työllisyyden vakaviin ongelmiin.
– Pienet valonpilkahdukset eivät riitä, kun kokonaisuus on näin heikko. Nämä toimet ovat täysin riittämättömiä elvyttämään taloutta tai poistamaan suurtyöttömyyttä. Samaan aikaan hallitus näyttää iloitsevan turpeen kunnianpalautuksesta ja kompostitarkastajien lakkauttamisesta. Näilläkö oikeisto todella aikoo saada Suomen nousuun, Lohikoski sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme