Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Partanen ja Kopra: 60 miljoonaa Karjalan rataan – itäinen Suomi ei jää sivuraiteelle

23.4.2026 10:47:30 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Hallitus päätti kehysriihessä noin 60 miljoonan euron panostuksesta Karjalan radan kehittämiseen sekä erityistalousaluekokeilun valmistelun käynnistämisestä. Päätökset vahvistavat itäisen Suomen saavutettavuutta, huoltovarmuutta ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä muuttuneessa turvallisuustilanteessa.

Hallitus tekee vaikeassa taloustilanteessa suunnanvalinnan: itäiseen Suomeen panostetaan nyt, ei myöhemmin.

”Karjalan rata on koko Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittinen väylä. Sen varassa yritykset, ihmiset ja koko alue toimii. Nyt tehty 60 miljoonan euron panostus varmistaa, että tavara liikkuu ja elinkeinoelämä toimii myös muuttuneessa turvallisuustilanteessa, toteaa Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen.

Karjalan radan merkitys on kasvanut nopeasti Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Rajaliikenteen hiipuminen on siirtänyt kuljetuksia kotimaan verkkoon, mikä on lisännyt radan kuormitusta ja tehnyt siitä entistä tärkeämmän koko Suomen logistisen kokonaisuuden kannalta.

Kehysriihen päätökset eivät rajoitu pelkkään rataan. Liikenneinvestoinneista merkittävä osa on päätetty kohdistaa juuri Itä-Suomeen, joilla saavutettavuutta vahvistetaan. Nämä päätökset tukevat alueen yritystoimintaa ja arjen sujuvuutta. Samalla hallitus avaa uuden luvun itäisen Suomen talouspolitiikassa.

”Erityistalousaluekokeilu on konkreettinen askel siihen, että itäinen Suomi saa käyttöönsä uusia keinoja kasvuun ja investointien houkutteluun. Alue tarvitsee nyt enemmän mahdollisuuksia, ei lisää rajoitteita”, Jukka Kopra sanoo.

Hallitus aloittaa myös myös maakuntalentojen pitkän aikavälin suunnittelun. Uusi selvitysryhmä alkaa valmistelemaan mallia, jolla pitkällä aikavälillä järjestetään maakuntien lentoyhteydet.

”On todella tärkeää, että itäinen Suomi pysyy saavutettavana useilla eri liikennemuodoilla. Erityisesti elinkeinoelämä kiittää tästä”, Kopra sanoo.

Itäinen Suomi on ollut poikkeuksellisen kovien vaikutusten kohteena muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa. Nyt tehdyillä päätöksillä vahvistetaan alueen elinvoimaa, huoltovarmuutta ja tulevaisuuden näkymiä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Puolustusvaliokunnan kokoomusedustajat: Naisiin kohdistuvalle häirinnälle on oltava nollatoleranssi10.6.2026 09:51:19 EEST | Tiedote

Kokoomuslaiset puolustusvaliokunnan jäsenet tuomitsevat jyrkästi Kainuun prikaatissa paljastuneen tapauksen, jossa naisvarusmiehistä tehtiin ja levitettiin tekoälyn avulla väärennettyjä alastonkuvia. Kansanedustajien mukaan kyse ei ole pilasta tai huonosta huumorista, vaan vakavasta häirinnästä, nöyryyttämisestä ja luottamuksen rikkomisesta, jolle ei ole sijaa Puolustusvoimissa.

Kokoomuksen Kilpi: Lapsen ei pidä joutua katsomaan väkivaltaa kotonaan – Suomeen säädettävä lapsirauharikos10.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote

Kokoomus haluaa vahvistaa lasten suojaa väkivallalta säätämällä Suomeen lapsirauharikoksen, joka kriminalisoisi lapsen altistamisen lähisuhdeväkivallalle tai seksuaalirikokselle. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tuli viime vuonna 3 400 alaikäistä pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria, ja vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta kasvoi yli yhdeksän prosenttia. Kokoomuksen mukaan luvut kertovat vakavasta ilmiöstä, jonka vaikutukset ulottuvat myös niihin lapsiin, jotka joutuvat kotonaan todistamaan väkivaltaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye