SDP:n Niina Malm: Hallituksen talouspolitiikan mahalasku sinetöitiin kehysriihessä
23.4.2026 11:32:28 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen viimeinen kehysriihi osoittaa lopullisesti, että hallitus ei ole onnistunut talous- eikä työllisyystavoitteissaan, arvioi SDP:n 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.

Malm pitää kehysriihen kokonaisuutta osoituksena siitä, että hallituksen linja on ajautunut sivuraiteelle.
”Tämä kehysriihi sinetöi sen, minkä moni on jo nähnyt: hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut. Suunta puuttuu ja päätökset poukkoilevat,” Malm sanoo.
Malm huomauttaa, että hallitus ei ole pystynyt pitämään kiinni keskeisistä lupauksistaan velkaantumisen hillitsemisestä.
”Velka kasvaa edelleen, vaikka samaan aikaan pidetään kiinni rikkaiden veronkevennyksistä ja leikataan kunnilta, hyvinvointialueilta ja järjestöiltä. Tämä ei ole kestävää eikä reilua,” Malm toteaa.
Yksittäisistä toimista huolimatta kokonaisuus jää Malmin mukaan ohueksi.
”Tulihan sieltä Karjalan rata ja työmatkavähennys, mutta puhutaan lopulta hyvin pienistä parannuksista ihmisten arkeen. Samaan aikaan isot ongelmat jäävät ratkaisematta,” Malm summaa.
Työllisyyspolitiikassa Malm näkee selvän ristiriidan.
”Hallitus tarjoaa muutamia satoja kesätyöpaikkoja, mikä on sinänsä hyvä asia. Mutta samaan aikaan valtionhallinnossa valmistellaan massiivisia yt-neuvotteluja. Tämä kertoo siitä, ettei kokonaisuutta johdeta johdonmukaisesti,” Malm huomauttaa.
Myös itäisen Suomen tukeminen jää Malmin mukaan epäselvien avausten varaan.
”Erityistalousalueiden valmistelu kuulostaa enemmän kokeilulta kuin ratkaisulta. Tästä tulee väistämättä mieleen hölmöläisen peitto - paikataan yhdestä kohtaa ja toisesta repeää lisää,” Malm sanoo.
Malm kiteyttää kehysriihen viestin selkeäksi.
”Hallitus ei ole edes itse sitoutunut omiin tavoitteisiinsa. Nyt nähtiin talouspolitiikan mahalasku, joka ei korjaannu pienillä paikkauksilla. Suomi tarvitsee johdonmukaista ja oikeudenmukaista talouspolitiikkaa,” Malm päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Asettaako pääministeri hallituksensa toimintakyvyn suomalaisten yhdenvertaisuuden edelle?22.9.2026 18:11:00 EEST | Tiedote
Lähes tasan vuosi sitten pääministeri Orpo kertoi medialle, että hallituksessa on sovittu, että jatkossa hallituspuolueen kansanedustajien rasistista puheista tulee seuraamuksia.
SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote
Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.
SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.
SDP:n Pia Hiltunen: Talouden paremmat luvut ilahduttavat, mutta VM:n varoitus on hallitukselle vakava viesti22.9.2026 13:29:07 EEST | Tiedote
Suomen taloudesta on saatu viimein myös parempia uutisia. Työllisyys on vahvistunut, talous kasvanut ja vienti vetänyt aiempaa paremmin. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää kehitystä tervetulleena, mutta muistuttaa, että julkisen talouden ongelmat ja korkea työttömyys eivät ole kadonneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme