Espoon Asunnot rakennuttaa 111 vuokra-asuntoa Espoonlahteen
23.4.2026 14:00:00 EEST | Espoon Asunnot Oy | Tiedote
Espoon Asunnot on solminut urakkasopimuksen SRV:n kanssa kerrostalokohteen rakentamisesta Espoonlahteen Mårtensbron alueelle. Ulappakatu 4:n rakennustyöt käynnistyvät kesäkuussa 2026, ja kohde valmistuu syksyllä 2027.

Hankkeen investointiarvo on lähes 20 miljoonaa euroa.
Kyseessä on asuinkerrostalo, joka toteutetaan osana laajempaa Espoonlahden keskustan kehitystä metroaseman välittömässä läheisyydessä.
– Rakennutamme uusia koteja suunnitelmallisesti eri puolille Espoota. Lähes 20 miljoonan euron investointi on merkittävä panostus kohtuuhintaiseen asumiseen, sanoo rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä Espoon Asunnoilta.
Tiivistä ja kysyntää vastaavaa asuntotarjontaa
Kohteeseen valmistuu yhteensä 111 asuntoa, joiden keskipinta-ala on noin 51 m². Asuntojakauma painottuu yksiöihin ja kolmioihin, mutta mukana on myös perheasuntoja.
Rakennus toteutetaan lamellitalona, jossa on kolme porrashuonetta ja kahdeksan kerrosta. Kohteen on suunnitellut Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy.
A-energialuokka ja vähähiiliset ratkaisut
Kohde rakennetaan A-energialuokkaan ja liitetään kaukolämpöverkkoon. Katolle asennetaan aurinkosähköpaneelit, jotka tuottavat osan kiinteistön tarvitsemasta energiasta.
Rakenteissa hyödynnetään vähähiilistä GWP.85-luokituksen mukaista betonia muun muassa ontelolaatoissa, sisäkuorielementeissä ja väliseinissä. Rakennuksen suunnittelussa on varauduttu myös tuloilman viilennykseen.
SRV vastaa toteutuksesta
SRV toimii hankkeen pääurakoitsijana.
– SRV:n tavoitteena on kasvattaa asuntorakentamisen määrää tulevien vuosien aikana. Mårtensbron alue on meille entuudestaan tuttu, ja on hienoa päästä toteuttamaan sinne uusi kohde yhteistyössä Espoon Asuntojen kanssa, sanoo pääkaupunkiseudun asuntoliiketoiminnan johtaja Jorma Seppä SRV:ltä.
Kohde toteutetaan valtion tukemana vuokratuotantona, ja asukasvalinnoissa noudatetaan tulo- ja varallisuusrajoja.
Espoon Asunnoilla on parhaillaan rakenteilla viisi uudiskohdetta eri puolilla kaupunkia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
• Pirjo Räihä, rakennuttamisjohtaja, Espoon Asunnot Oy, puh. 040 533 0021, pirjo.raiha@espoonasunnot.fi
• Jorma Seppä, pääkaupunkiseudun asuntoliiketoiminnan johtaja, SRV, puh. 040 7273 771, jorma.seppa@srv.fi
Espoon Asunnot lyhyesti
Espoon Asunnot on kaupungin omistama vuokrataloyhtiö ja Espoon suurin vuokranantaja. Sillä on eri puolilla kaupunkia lähes 17 000 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, joissa asuu noin 35 000 espoolaista. Vuonna 2025 yhtiön liikevaihto oli 175,4 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteessa www.espoonasunnot.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon Asunnot Oy
Espoon Asunnot kehitti päästölaskentatyökalun korjausrakentamiseen3.6.2026 13:27:49 EEST | Tiedote
Espoon Asunnot on kehittänyt korjausrakentamiseen oman päästölaskentatyökalun, jonka avulla korjausten ilmastovaikutuksia voidaan arvioida aiempaa tarkemmin ja ohjata tehokkaammin. Vuonna 2025 työkalulla pystyttiin laskemaan jo noin 80 prosenttia korjaustoiminnan päästöistä.
Espoon Asunnot: Pääkaupunkiseutu tarvitsee lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja27.5.2026 14:49:10 EEST | Tiedote
Espoon Asuntojen uusin kohde Gräsanportti 2 on valmistunut Olariin. Kolmen pistetalon kokonaisuus tuo 95 uutta vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulle, jossa kohtuuhintaisten kotien tarve on suuri.
Kasvukeskukset tarvitsevat lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja21.5.2026 10:05:06 EEST | Kutsu
Espoon Asunnot ottaa kantaa: kasvukeskukset tarvitsevat lisää, eivät vähemmän, kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Yhtiö esittelee 26.5. Olarissa valmistuvan Gräsanportti 2:n ja avaa keskustelua tuetun vuokra-asumisen tulevaisuudesta.
Espoon Asuntojen liikevaihto kasvoi, tulos vakaa7.4.2026 09:52:20 EEST | Tiedote
Espoon Asuntojen liikevaihto kasvoi 4,9 prosenttia vuonna 2025. Yhtiön vuokrataso säilyi kilpailukykyisenä ja asiakastyytyväisyys ylitti tavoitetason, vaikka käyttöasteen lasku ja kustannusten nousu vaikuttivat tuloskehitykseen.
Nuoret suunnittelijat haastavat vuokra-asumisen perinteet22.12.2025 10:35:50 EET | Tiedote
Espoon Asunnot toimi tänä syksynä yhteistyökumppanina Aalto-yliopiston Space in Practice -kurssilla, jossa arkkitehtiopiskelijat kehittivät uusia asumisratkaisuja 1970-luvun vuokrataloon Espoon Haukilahdessa. Lopputuloksena syntyi ennakkoluulottomia ehdotuksia, jotka haastavat perinteisen ajattelun vuokra-asumisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme