Yleisradio Oy

Linda Ihmemaassa – kesän audiodraama kertoo suomalaisen ikonin poikkeuksellisen tarinan Ylen kanavilla 6.7. alkaen

27.4.2026 07:30:00 EEST | Yleisradio Oy | Tiedote

Jaa

Yle Areenan ja Yle Radio Suomen odotettu kesän musiikkiaiheinen audiodraama on selvillä: Linda Ihmemaassa sukeltaa Linda Lampeniuksen uskomattomaan elämäntarinaan. Lindana loistaa Saga Sarkola.

Saga Sarkola.
Saga Sarkola. Johanna Kannasmaa / Yle

Linda Lampeniuksen tarina on poikkeuksellinen suomalaisessa taide- ja mediakentässä. Hänessä yhdistyvät lahjakkuus, periksiantamattomuus ja kyky uudistaa itseään. Sarjan tarina kulkee 1990-luvulta nykypäivään, jolloin Linda on Suomessa tunnustetumpi taiteilija kuin koskaan.

Audiodraamasarja kertoo nuoresta naisesta, joka kasvoi julkisuudessa aikana, jolloin median naiskuva ja naisten kohtelu oli armotonta. Se on tarina siitä, miten yksi ihminen voi omalla rohkeudellaan ja työllään muuttaa sitä, miten naisia mediassa kohdellaan, ja kuinka paljon aikaa joskus vaatii tulla nähdyksi oikein.

“Julkisuuden henkilönä koen vastuukseni käyttää ääntäni niiden puolesta, jotka jäävät ilman ääntä. Jokainen meistä kohtaa elämässään vaikeuksia, ja toivon, että kertomukseni voi tarjota samaistumispintaa, apua ja toivoa niille, jotka sitä tarvitsevat. Sarjassa kuullaan, miten olen rakentanut itseni uudelleen niin monta kertaa.

Olen kiitollinen siitä, että niin upeat näyttelijät ja käsikirjoittajat halusivat lähteä mukaan tähän projektiin”, kertoo viulisti Linda Lampenius.

Ohjaaja%20Marja%20Pyykk%F6%20ja%20n%E4yttelij%E4%20Saga%20Sarkola.
Ohjaaja Marja Pyykkö ja näyttelijä Saga Sarkola. Johanna Kannasmaa / Yle

Saga Sarkola astuu valokeilaan Lindana

Lindaa esittää audiodraaman pääosassa Saga Sarkola (Hormonit!, Veden vartija). Sarjan muissa rooleissa kuuluvat muun muassa Jonna Järnefelt, Nicke Lignell, Ville Hilska, Pamela Tola, Niina Koponen, Juho Milonoff ja Tero Koponen.

"Kuuntelin ruotsiksi Lindan kirjan Klassisk rebell (Kesytön elämäni) ja katsoin Linda-dokumentin. Lisäksi yritin katsoa ja kuunnella mahdollisimman paljon videomateriaaleja, etenkin haastatteluja ja konsertteja. Halusin saada ymmärryksen Lindan rytmistä ja hänen kehonkielestään, koska vaikka näyttelen vain äänelläni; halusin tuoda siihen Lindan rohkean rehellistä ja suoraa tapaa kommunikoida maailman kanssa.

Minut yllätti se, miten sisukas, määrätietoinen ja peloton Linda on ollut. Ja on!", kuvailee Lindaa näyttelijä Saga Sarkola.

Tarina, joka kirjoittaa itseään juuri nyt

Päätös Lindaa koskevan sarjan kehittelystä tehtiin jo reilusti ennen kuin hänen osallistumisensa Uuden Musiikin Kilpailuun oli tiedossa. Hän nousi päähenkilöehdokkaaksi, koska ajankohtaisuuden lisäksi vuosituhannen vaihteen naiskuvasto mediassa on tällä hetkellä kiinnostava aihe käsiteltäväksi myös draaman keinoin. Lindan tarina asettuu samaan jatkumoon esimerkiksi PMMP-dokumentin, Tytöt vs. Tytöt -kirjan sekä America's Next Top Model -kilpailurealitya valottavien dokumenttien kanssa.

UMK-voitto ja viisuedustajuus aiheuttivat positiivisen ongelman: sarjaa äänittäessä ei vielä tiedetty, mihin tarina loppuu. Lindan matka huippuhetkeen tullaan kirjoittamaan ja äänittämään aivan viime metreillä.

"Lindan tarinassa kiinnostavat erityisesti isot vastakohdat: suurista onnen hetkistä ja rajuista aallonpohjista muodostuu jännite, joka tarjoaa meille kirjoittajille huikean mahdollisuuden tutkia ihmisen kestävyyttä ja kykyä jatkaa eteenpäin tuhoutumatta. Hauraus ja voima voivat elää rinnakkain",  kuvailee käsikirjoittaja Minna Nurmelin.

Linda%20Ihmemaassa%20-k%E4sikirjoitus.
Johanna Kannasmaa / Yle

Valon ja varjon tasapaino

Sarja tuo esiin raskaita teemoja kuten addiktio, kehonkuva, syömishäiriöt, kaltoinkohtelu ja oikeushaasteet. Mutta samalla se korostaa perheen rakkautta, menestyksen ja tyttöyden riemua, uudenlaista maailmankansalaisuutta ja erityisesti Lindan periksiantamattomuutta.

Linda Ihmemaassa -audiodraaman kanssa työskennellessä Lindan monitasoinen tarina imaisi mukaansa. Linda on voimakastahtoinen toimija, herkkä, hauska ja samalla hyvin haavoittuva. Tarina vie tapahtumasta toiseen, tunteiden äärilaidat kolisevat. Lindan tarina säkenöi välillä kirkkaammin, hetkittäin varjokohdat ovat hyvinkin tummia – mutta aina löytyy särö, josta valo pääsee sisälle tarinaan”, kertoo ohjaaja Marja Pyykkö.

Nostalgia vai herääminen?

Vaikka 2000-lukua nyt nostalgisoidaan, Linda Ihmemaassa kysyy, mitä siitä ajasta oikeastaan kaivataan ja onko tämä nostalgia aitoa halua palata menneeseen. #MeToo muutti maailmaa ja toi ison käänteen Lindan tarinaan. Linda asettui rohkeudella ja sitkeydellä osaksi yhteiskunnallista muutosta, jossa vihdoin oli mahdollista huutaa ääneen koetut epäkohdat. 

Linda Ihmemaassa vie kuulijan lahjakkuuden, ysärin aallon maailmankansalaisuuden ja periksiantamattomuuden maailmaan, jossa lopulta on mahdollista ottaa oma tila omilla ehdoilla. 

“Lindan elämäntarina on draaman tekijälle aarreaitta! Se on samaistuttava ja herkkä kuvaus lahjakkaan ihmisen pyrkimisestä eteenpäin – ja samalla täydellinen peili aikansa yhteiskuntaan ja ilmapiiriin. Lindan matka suomalaisessa musiikki- ja mediakentässä on aidosti täysin poikkeuksellinen ja audiodraamassa kuultava millennium-ajan musiikki luo siihen täydellisen kehyksen”, sanoo Yle Draaman tuottaja Jonni Haasanen.

Linda Ihmemaassa jatkaa Radio Suomen kesän musiikkiaiheisten draamojen sarjaa, jossa aiempina vuosina ovat olleet aiheina muun muassa JVG, Nylon Beat, Maarit, Armi Aavikko, Dingo, Kikka ja Vesa-Matti Loiri.

Käsikirjoitus: Minna Nurmelin, Tiina Tanskanen, Fanni Mikkonen
Ohjaus: Marja Pyykkö
Äänisuunnittelu: Juha Hakanen
Tuotanto: Julia Jokinen ja Marko Talli / Yellow Film & TV
Yle:
Tuottaja: Jonni Haasanen
Dramaturgi: Paula Salminen
Tilaaja, vastaava tuottaja: Matti Kajander, Yle Draama, 2026

Linda Ihmemaassa julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa 6.7.2026 ja lähetetään Yle Radio Suomessa arkipäivisin alkaen 6.7.2026. Sarjassa on 15 n. kahdenkymmenen minuutin pituista jaksoa.

Maanantaina 6.7. klo 18.00 Yle Radio Suomessa on Suuri Linda-ilta. Illan aikana tutustutaan audiodraamaan päähenkilö Linda Lampeniukseen ohjaaja Marja Pyykön ja Lindan roolissa kuultavan Saga Sarkolan kanssa.

Lue tiedote verkossa.

Kuvat:
Yle Pressi

Ennakkokuuntelut 22.6. alkaen:
katja.riuttu-sillanpaa@yle.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Saga Sarkola.
Saga Sarkola.
Johanna Kannasmaa / Yle
Lataa
Linda Ihmemaassa -käsikirjoitus.
Johanna Kannasmaa / Yle
Lataa
Ohjaaja Marja Pyykkö ja näyttelijä Saga Sarkola.
Ohjaaja Marja Pyykkö ja näyttelijä Saga Sarkola.
Johanna Kannasmaa / Yle
Lataa
Saga Sarkola esittää Linda Lampeniusta
Johanna Kannasmaa / Yle
Lataa
Saga Sarkola ja Jonna Järnefelt.
Saga Sarkola ja Jonna Järnefelt.
Johanna Kannasmaa / Yle
Lataa

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye