St1 ja Valio perustavat Ekviton Oy:n edistämään päästövähennyksiä Suomessa
27.5.2026 09:30:07 EEST | St1 | Tiedote
Energiayhtiö St1 ja ruokatalo Valio ovat perustamassa uuden yhteisyrityksen, Ekviton Oy:n, edistämään päästövähennyksiä ja hiilenpoistoja Suomessa. Ekviton hyödyntää vuonna 2025 voimaan tullutta jakeluvelvoitteen joustomekanismia, joka mahdollistaa vaihtoehtoisia tapoja täyttää uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta.

Joustomekanismin ansiosta jakelijat voivat uusiutuvien polttoaineiden jakelun lisäksi rahoittaa muita ilmastotoimia, kuten päästövähennyksiä ja hiilenpoistoja maankäyttö- ja taakanjakosektoreilla. Tavoitteena on ohjata rahoitusta ilmastotoimiin, joille ei aiemmin ole ollut markkinaehtoista rahoittajaa sekä lisätä joustavuutta uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen täyttämiseen. Jakeluvelvoitelain mukaan joustomekanismin osuus voi olla enintään 5,5 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitteesta.
”St1 on ollut mukana edistämässä tämänkaltaista mekanismia jakeluvelvoitteeseen jo pitkään. Nykyisessä maailmantilanteessa on erityisen tärkeää, että pidämme kiinni ilmastotavoitteista ja varmistamme johdonmukaisen toimeenpanon, että päästövähennyksiä voidaan toteuttaa mahdollisimman monipuolisesti ja kustannustehokkaasti”, sanoo Lea Rankinen, Head of Sustainability and Corporate Affairs, St1.
Toimenpiteet tiukasti säänneltyjä ja todennettuja
Kaikki joustomekanismiin toteutettavat ilmastonmuutoksen hillintätoimet on hyväksytettävä Energiavirastolla ennen niiden aloittamista. Riippumaton kolmas osapuoli todentaa syntyneet hillintätulokset. Lisäksi joustomekanismiin sisältyy kaksinkertaisuusvaatimus: jokaista jakeluvelvoitteessa hyödynnettävää hiilidioksiditonnia kohden on tuotettava kahden tonnin edestä todennettuja päästövähennyksiä tai hiilenpoistoja.
Kaksinkertaisuusvaatimuksen tavoitteena on varmistaa, että joustomekanismi tuottaa todellisia ja merkittäviä ilmastohyötyjä sekä tukee Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Energiavirasto on koonnut hyväksyttävistä toimenpiteistä ohjeellisen listan, ja joustomekanismin kautta on mahdollista toteuttaa monenlaisia ilmastonmuutoksen hillintätoimia eri sektoreilla.
Ensimmäinen hanke: turvemaiden ennallistaminen
Ekvitonin ensimmäinen rahoitettava toimenpide on turvemaiden ennallistaminen. EU:n ennallistamisasetus velvoittaa Suomea parantamaan luonnon tilaa laajasti. Ekviton on esimerkki siitä, miten yksityinen sektori voi kaupallisilla toimilla osaltaan täydentää julkisen sektorin rahoitusta ennallistamisasetuksen velvoittamasta kokonaisuudesta. Hankkeessa ennallistetaan vaikeasti hyödynnettäviä turvepeltoja palauttamalla ne soiksi vettämällä. Kun turve vettyy, sen hajoaminen pysähtyy ja kasvihuonekaasujen vapautuminen ilmakehään vähenee merkittävästi.
”Monilla Valion maitotiloilla on kiinnostusta vaikeasti hyödynnettävien turvemaiden ennallistamiseen. Ekvitonin kautta pystymme jatkossa tarjoamaan tiloille rahoitusta näihin vapaaehtoisiin toimenpiteisiin. Yhteistyön myötä vähennykset päästöissä voivat tuoda kokonaan uuden tulovirran perinteisen maataloustuotannon rinnalle. Tämä on myös konkreettinen askel eteenpäin Valion matkalla kohti hiilineutraalia maidon arvoketjua”, sanoo Tuomas Salusjärvi, johtaja, Expansion Businesses and Renewal Valiolta.
Katse myös Eurooppaan
Vaikka Ekvitonin ensisijaisena tavoitteena on tuottaa ilmastonmuutoksen hillintätoimia jakeluvelvoitteen täyttämiseen Suomessa, yhtiön toimintaa on tarkoitus laajentaa pidemmällä aikavälillä. Euroopan unioni valmistelee parhaillaan hiilenpoistojen sertifiointikehikkoa, joka voisi tulevaisuudessa mahdollistaa hillintätoimien tarjoamisen myös EU-markkinoille.
”On selvää, että EU ei saavuta ilmastotavoitteitaan ilman hiilenpoistoja. Joustomekanismin kautta kerrytetty osaaminen ja toimintamallit voivat jo muutaman vuoden päästä avata uusia ovia tämänkaltaiselle liiketoiminnalle myös Euroopassa”, Rankinen toteaa.
”On hienoa, että voimme Ekvitonin kautta yhteistyössä tehdä ilmastonmuutoksen hillintätoimia ja vahvistaa maidontuottajien roolia päästöjen vähentäjänä. Lisäksi he saavat myös konkreettista taloudellista hyötyä päästövähennystoimista. Maataloussektorilla on merkittävää hyödyntämätöntä potentiaalia vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden ja päästöhyvitysten näkökulmasta. Ekvitonin avulla voimme hyödyntää jakeluvelvoitetta tehokkaasti myös maataloudessa”, Salusjärvi sanoo.
Yhteyshenkilöt
St1:
Tiia Lemmetti, viestintäpäällikkö
Puh: +358 400 480 370
Sähköposti: tiia.lemmetti@st1.com
Valio:
Valio mediadesk
Puh: 010 381 2118
Sähköposti: mediadesk@valio.fi
St1 on energiasiirtymäyhtiö, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.
St1:n energiaportfolioon sisältyvät öljytuotteet, biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel (HVO) sekä aurinkovoima. Lisäksi edistämme useita energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien siirtymäinvestoinnit Göteborgin öljyjalostamollamme.
St1:llä on kaikkiaan 1 150 vähittäismyyntiasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismainen verkostomme tarjoaa monipuolisia palveluita: polttoaineita, kasvavan määrän sekä sähköautojen latauspisteitä että raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteitä ja autopesupalveluita. Asemien yhteydessä toimii myös myymälöitä ja ravintoloita.
St1:llä on yli 1 000 työntekijää.
www.st1.com
Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen ruokatalo, jonka omistaa noin 3 000 suomalaista maitotilallista Valion osuuskuntien kautta. Maksamme toimintamme tuotot Valion maitotilayrittäjille. Valio-brändi on lupaus ensiluokkaisesta laadusta ja vastuullisuudesta. Valion liikevaihto vuonna 2025 oli 2,4 miljardia euroa.
Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Viemme kuluttaja- ja teollisuustuotteita noin 60 maahan. Olemme omistajana kasvipohjaisiin tuotteisiin keskittyvässä Oddlygoodissa. Valio Aimo® -tukkumme palvelee hotelleja, ravintoloita ja catering-palveluja, leipomoita sekä julkisen sektorin ja teollisuuden asiakkaita ympäri Suomen. Suomen Lantakaasu Oy:n kautta tehostamme kiertotaloutta tuottamalla biokaasua maitotilojen lannasta. Työllistämme yhteensä noin 4 600 eri alojen ammattilaista.
Tavoitteemme on hiilineutraali maitoketju vuoteen 2035 mennessä. Pienennämme toimintamme ilmasto- ja ympäristövaikutuksia muun muassa panostamalla nurmipeltojen hiilensidontaan, biokaasuntuotantoon ja turvepeltojen päästövähennyksiin.
Innovatiivisuus ja halu uudistaa ovat yhdistäneet meitä valiolaisia jo yli sata vuotta − aina niistä ajoista, kun nobelisti A.I. Virtanen johti Valion tuotekehitystä. Missiomme mukaisesti olemme paremman elämän palveluksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia LemmettiViestintäpäällikköSt1 Nordic Oy
Puh:+358 400 480 370tiia.lemmetti@st1.comKuvat
St1 on energiasiirtymäyhtiö, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.
St1:n energiaportfolioon sisältyvät öljytuotteet, biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel (HVO) sekä aurinkovoima. Lisäksi edistämme useita energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien siirtymäinvestoinnit Göteborgin öljyjalostamollamme.
St1:llä on kaikkiaan 1 150 vähittäismyyntiasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismainen verkostomme tarjoaa monipuolisia palveluita: polttoaineita, kasvavan määrän sekä sähköautojen latauspisteitä että raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteitä ja autopesupalveluita. Asemien yhteydessä toimii myös myymälöitä ja ravintoloita.
St1:llä on yli 1 000 työntekijää.
www.st1.com
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta St1
St1 Oy:n välitilinpäätöstiedote tammi-kesäkuu 202631.8.2026 09:00:06 EEST | Tiedote
Konsernin keskeiset tunnusluvut 1.1.-30.6.2026 1.1.-30.6.2025 2025 Liikevaihto, MEUR 4 766,6 3 511,9 7 234,2 Liikevoitto/tappio, MEUR 350,6 -5,3 110,0 Liikevoitto, % liikevaihdosta 7,4 -0,2 1,5 Tilikauden tulos, MEUR 299,1 -3,4 99,2 Oman pääoman tuotto, % 38,1 -0,5 6,8 Omavaraisuusaste, % 58,4 54,9 59,0 St1-konsernin vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa, joka on noin 1,3 miljardia euroa enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden hintatason voimakkaasta noususta Lähi-idän konfliktin vuoksi. Vertailukauden liikevaihtoa puolestaan laski St1:n jalostamolla Göteborgissa tehty osittainen huoltoseisokki. Vähittäismyyntimarkkinan ja laivapolttoaineiden myyntivolyymit kasvoivat jonkin verran edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihdosta 55 % tuli Ruotsista, 23 % Norjasta ja 22 % Suomesta. Iso-Britannian liiketoiminnan vaikutus liikevaihtoon jäi alle yhteen prosenttiin, sillä siellä toimivan jäter
St1 Oy’s interim financial statements release January-June 202631.8.2026 09:00:06 EEST | Press release
Consolidated key figures 1.1.-30.6.2026 1.1.-30.6.2025 2025 Net sales, MEUR 4,766.6 3,511.9 7,234.2 Operating profit/loss, MEUR 350.6 -5.3 110.0 Operating profit as % of net sales 7.4 -0.2 1.5 Profit/loss for the financial period, MEUR 299.1 -3.4 99.2 Return on equity, % 38.1 -0.5 6.8 Equity ratio, % 58.4 54.9 59.0 St1 Group's net sales for the first half of 2026 amounted to EUR 4.8 billion, approximately EUR 1.3 billion more than in the same period last year. The increase in net sales was due to a sharp rise in oil product prices caused by the conflict in the Middle East. The net sales of the comparison period, in turn, were reduced by the partial maintenance shutdown at St1's refinery in Gothenburg. Sales volumes in the retail market and of marine fuels increased somewhat compared to the same period last year. Of net sales, 55% came from Sweden, 23% from Norway, and 22% from Finland. The impact of the UK business on net sales remained below one percent, as the main customer of our UK
St1 Biokraft expands into Denmark with Danish Bio Commodities acquisition30.6.2026 14:00:00 EEST | Press release
St1 Biokraft, a leading Nordic biomethane player, has signed an agreement to acquire Danish Bio Commodities (DBC), a Denmark-based biogas and biomethane company. The transaction adds more than 350 GWh of production capacity and approximately 900 GWh in the development pipeline, establishes St1 Biokraft in Denmark and marks an important step in the company’s Nordic growth journey.
Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen8.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
A unique joint effort – Aalto University receives €9 million in donations to accelerate the energy transition8.6.2026 11:00:00 EEST | Press release
Donations from ABB, Fortum, St1 and the Walter Ahlström Foundation will be used to establish new professorships. At the same time, the donations support the establishment of Aalto University House of Energy Transition.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


