Tammerlammen kesäteos ja muut Taidevaltakunta ’26 -biennaalin julkiset teokset esille jo ennen näyttelyitä
27.4.2026 12:40:27 EEST | Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo | Tiedote
Taidevaltakunta ’26 -biennaalin kolme julkista teosta tulevat esille Tampereen ydinkeskustaan jo ennen kuvataidebiennaalin varsinaista avautumista. Vapusta lähtien ohikulkijoita yllättää ja ilahduttaa Tammerlampeen tuotu Ilkka Virtasen mielikuvituksellinen veistos Lihansyöjäkasviperhe. Janne Hokkasen kyltit nousevat kosken partaalle toukokuun lopussa. Jussi Lahtisen mediateoksen voi nähdä kaupungintalon katutasossa sekä ratikkapysäkeillä.

Biennaalin teema ”Yhdessä” ulottuu julkisissa teoksissa jopa kävijäkokemukseen asti, kun teoksia pääsee ihmettelemään kanssakulkijoiden kera. Teokset tarjoavat toisaalta myös mahdollisuuden rauhoittua alati läsnä olevasta sosiaalisesta mediasta.
Ilkka Virtanen: Lihansyöjäkasviperhe (2026)
Kuvanveistäjä Ilkka Virtasen (s. 1963) haapapuusta valmistetussa Lihansyöjäkasviperheessä on kuvattuna pariskunta jälkikasvuineen. Tammerlammen kesäteoksessa yhdistyvät kasvien muodot ihmisen luurankoa muistuttaviin hahmoihin luoden riemukkaan evoluutionaarisen risteytymän. Kokonaan uusi laji on herännyt eloon!
Kangasalalainen kuvanveistäjä Ilkka Virtanen käsittelee puuta virtuoosimaisella taidolla yksityiskohtaisissa teoksissaan, jotka kuvaavat evoluutiota ja sen kuvitteellisia harharetkiä. Virtasen tuotannossa eläinten ja kasvien piirteet yhdistyvät ihmisen luurankoon. Lähtökohtana ovat olleet muinaiset fossiililöydöt, jotka eivät ole puhtaasti eläimiä, eivätkä kasveja. Virtasen mukaan ihmiset eivät voi tietää, miltä tulevaisuuden fossiilit näyttävät. Ympäristö muuttuu tällä hetkellä ennenäkemättömällä tavalla ihmisen toiminnan takia, ja prosessin vaikutuksia evoluutioon ei tiedetä. Evoluutio tapahtuu tässä ja nyt.
Janne Hokkanen: Ihmisluonto III (2026)
Tamperelaisen Janne Hokkasen (s. 1983) liikennemerkkejä muistuttavat kyltit Kirjastonpuiston ja Koskipuiston kävelyreiteillä tutkivat kulkijoiden huumoria ja herättävät kenties itsetutkiskeluakin. Hokkaselle on ominaista uteliaisuus, kokeilunhalu ja surrealistinen lähestymistapa. Hän liikkuu tekniikasta toiseen ja yhdistää taiteen, tieteen ja luonnontieteiden aloja luodakseen monimerkityksellisiä teoksia. ”Ihmisluonto on minulle jatkuva tutkimuksen aihe, se tarjoaa oivalluksia ihmisen olemassaolon monimutkaisuuteen.”
Vastaava installaatio on ollut Janne Hokkaselta aiemmin esillä Tampereella Hämeenpuistossa 2016. Tänä kesänä toteutuu kylttitempauksen 10-vuotisjuhlanäyttely. Hokkanen on koostanut Taidevaltakuntaa varten uuden kokonaisuuden, jossa lähes kaikki kyltit ovat uusia. Installaatio on esillä 29.5. alkaen.
Jussi Lahtinen: Urban AI Art ”We” (2026)
Jussi Lahtinen tutkii mediataideteoksessaan kaupunkia visuaalisena, kulttuurisena ja teknologisena ilmiönä. Lahtinen on kiinnostunut siitä, miten rakennettu ympäristö muokkaa ihmisen kokemusta ja miten kaupunkikuvat kantavat mukanaan sekä henkilökohtaisia että kollektiivisia merkityksiä. Lahtinen työskentelee grafiikan ja digitaalisten menetelmien parissa, ja viime vuosina hän on laajentanut ilmaisua myös tekoälyn avulla toteutettuihin teoksiin. Urban AI Art ”We” elää omaa elämäänsä ilman historiaa, eli katsojan on mahdollista nähdä sama kuva vain yhden kerran. Kuvat tuhoutuvat heti niiden esiintymisen jälkeen.
Lahtisen teos on esillä kaupungintalon katutasossa 1.6. alkaen, ja se näkyy myös ratikkapysäkeillä 15.6.–28.6.2026.
-------
Tampereen taidemuseo on esitellyt Tammerlammessa veistotaidetta yhteistyössä Tampereen Infra Oy:n kanssa paria poikkeusvuotta lukuun ottamatta kesästä 2010 lähtien. Tänä kesänä Tammerlammen kesäteos on osa Taidevaltakunta´26-biennaalia.
Nykytaiteen suurkatselmus, Taidevaltakunta ’26 -biennaali levittäytyy kesällä Finlaysonin alueelle, Haiharan taidekeskukseen sekä kaupunkitilaan 39 teoksen ja lähes 80 taiteilijan voimin. Mukana on tilateoksia, mediateoksia, maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, veistoksia sekä performansseja ja osallistavia teoksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi NikkarinäyttelypäällikköTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 800 4389virpi.nikkari@tampere.fiIlkka Virtanenkuvanveistäjä
Puh:044 2035855ilkka@ilkkavirtanen.fiJanne Hokkanenkuvataiteilija
Puh:040 861 9122jmshokkanen@gmail.comJussi Lahtinenkuvataiteilija
Puh:0503524169julius.visuals.finland@gmail.comKuvat
Linkit
Taidevaltakunta
Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva perustivat vuonna 2021 Taidevaltakunnan, joka järjestää biennaalinäyttelyn vuorotellen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Taidevaltakunta on osa kolmen kuvataiteen vastuumuseon alueellista taidemuseotyötä. Kahden vuoden välein järjestettävä Taidevaltakunta-näyttelykonsepti kiertää kolmessa maakunnassa. Konseptin kuuluu taidemuseoiden välinen tiivis yhteistyö, ulkopuolisten asiantuntijoiden antama sparraus ja tulevaisuusajattelu. Oppimisen ja kehittämisen lisäksi keskiössä on myös taidevallan jakaminen ja osallisuuden lisääminen. Taidevaltakunta elää jatkuvasti uudistuvana tutkimuksellisena prosessina, jonka kiinnekohtia ovat kahden vuoden välein toteutuvat näyttelyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Paaerin maalaus palautettiin konservoituna Hyhkyn kouluun15.4.2026 12:27:57 EEST | Tiedote
Kuvataiteilija Germund Paaerin (1881–1950) maisemamaalaus on palautettu Hyhkyn kouluun mittavan konservoinnin jälkeen. Alun perin näyttämön taustakankaaksi tilattu suurikokoinen maalaus kuuluu Tampereen kaupungin kokoelmaan, ja se valmistui 1900-luvun alussa. Paaer tunnetaan Kalevala-korujen ensimmäisenä pääsuunnittelijana, graafikkona ja kansatieteen harrastajana.
Veikko Haukkavaaran Siimankatkoja-veistos viedään pois Koukkuniemestä24.3.2026 10:31:02 EET | Tiedote
Tampereen taidemuseon kokoelmiin kuuluva julkinen veistos, Veikko Haukkavaaran Siimankatkoja (1973) poistetaan nykyiseltä paikaltaan keskiviikkona 25.3.2026 Koukkuniemen ja Rauhaniemen alueen uuden asemakaavan aiheuttamien töiden alta. Teos on ollut sijoitettuna Koukkuniemen vanhainkodin piha-alueelle lähelle Näsijärven rantaa.
Laaja nykytaiteen biennaali kesällä Tampereella – Taidevaltakunta ’26:n taiteilijat julkistettiin6.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Taidevaltakunta on kolmen alueellisen taidemuseon yhteishanke, joka järjestää nykytaiteen biennaalin vuorotellen eri paikkakunnilla. Tampereen taidemuseo järjestää seuraavan, 13.6.26 avautuvan biennaalin. Mukaan valittiin avoimen haun kautta 39 teosta lähes 80 taiteilijalta. Biennaalin teema YHDESSÄ ulottuu taiteen sisällöistä ja muotokielestä työskentelytapoihin ja sidosryhmäyhteistyöhön.
Taidevaltakunta '26 -biennaalin taiteilijat julkistetaan 6.3.2026 Tampereella20.2.2026 07:30:00 EET | Kutsu
Taidevaltakunta on Hämeenlinnan taidemuseon, Tampereen taidemuseon ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan perustama yhteistyöhanke. Se järjestää joka toinen vuosi nykytaiteen biennaalin Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueilla. Tampereen taidemuseo järjestää seuraavan biennaalin Tampereella 13.6.–16.8.26.
Raatihuoneen taidetta esille Tampereen taidemuseon Encore!-näyttelyyn10.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Raatihuoneella esillä olleita teoksia on valittu mukaan Tampereen taidemuseon Encore! – Klassikoita ja nykytaidetta kokoelmista -näyttelyyn. Raatihuoneella esillä olleet teokset on viety pois, ja tilalla on Tampereen taidemuseon kuratoima uusi ripustus naistaiteilijoiden teoksia kaupungin kokoelmasta. Ripustuksen teokset ovat melko uusia hankintoja taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


