SDP:n Heinäluoma vaatii ilmastotavoitteista kiinni pitämistä ja uutta luontolakia

26.4.2026 10:13:21 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Orpon hallituksen menetetyn hallituskauden jälkeen ilmastopolitiikkaan tarvitaan tekoja. SDP pitää kiinni siitä, että Suomen on oltava hiilineutraali hyvinvointiyhteiskunta vuonna 2035 ja ilmastopolitiikan on oltava ennakoitavaa. SDP:n poliittinen ohjelma lähtee siitä, että ilmastotyö ja talouskasvu ovat yhdistettävissä, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Lähi-idän kriisi on osoittanut jälleen kerran, että fossiilisista polttoaineista irtautuminen ei ole vain ilmastokysymys vaan huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys.

Heinäluoma toteaa, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on paitsi välttämätöntä, myös suomalaisten yritysten etu ja talouskasvun mahdollistaja.

– Orpon hallituksen kaudesta uhkaa tulla ilmastopolitiikan hukatut neljä vuotta. Hallituksen toiminta ei ole ollut vain kunnianhimotonta, vaan poukkoileva politiikka on jopa pysäyttänyt vihreän siirtymän investointeja. Esimerkiksi hallituksen alueidenkäyttölain tiukennetut tuuli- ja aurinkovoiman etäisyysrajoitukset kohdistuvat suoraan alan investointeihin, vaarantavat sähköntuotannon lisäyksen ja voivat heikentää Suomen mahdollisuuksia houkutella puhtaan teollisuuden hankkeita.

Heinäluoma varoittaa, että viime vuosina nähdyt poukkoilevat ja epäsuotuisat politiikkamuutokset ovat johtaneet siihen, että Suomeen ei uskalleta luottaa investointiympäristönä, jolloin monet tärkeät vihreän siirtymän investoinnit ovat vaarassa jäädä tekemättä.

– Toivotamme kaikki kestävät investoinnit tervetulleeksi Suomeen emmekä tee sääntelyä, joka haittaisi vihreän siirtymän etenemistä. Päinvastoin vihreän siirtymän investointeja haittaavaa sääntelyä on purettava ja yritysten kasvumahdollisuuksia tuettava. Tämä on yrityksille tärkeä viesti siitä, että Suomeen uskaltaa ja kannattaa investoida.

– Haluamme säätää Suomen luonnon turvaksi ilmastolain kaltaisen luontolain. Luontolaki olisi ilmastolain kaltainen puitelaki, jossa asetettaisiin viranomaisille tarkat tavoitteet luontokadon hillitsemiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi. Samalla kun torjumme ilmastonmuutosta edistämällä vihreää siirtymää, on hiilen talteenottoa, varastointia ja hyödyntämistä edistettävä Suomessa. Tässä ottaisimme mallia muista Pohjoismaista ja toteuttaisimme Ruotsin mallin mukaisen tarjouskilpailun biogeenisen hiilidioksidin talteenotosta, Heinäluoma listaa.

Heinäluoman mukaan SDP toivottaa datakeskukset tervetulleeksi Suomeen, mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Tukien vastapainoksi on edellytettävä joustoja sähkömarkkinoille sekä energiatehokkuutta ja hukkalämpöjen hyödyntämistä esimerkiksi kaukolämpöinfrassa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye