SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen: Eroa, Orpo, vai etkö tunne tulosvastuun käsitettä?

26.4.2026 15:41:52 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Pääministeri Orpo vähättelee ylimielisesti opposition perusteltuja vaatimuksia pääministerin erosta. Tosiasia on, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Piti tulla satatuhatta uutta työllistä, mutta sen sijaan työttömyys Suomessa on koko Euroopan ennätys. Ja mikä vaarallisinta: pitkäaikaistyöttömyys on 90-luvun lamavuosien lukemissa, nuoret ovat vailla työtä ja toivoa. 

Oikeistohallituksen tärkeimmäksi tavoitteeksi määritetty velkaantumisen pysäyttäminen on epäonnistunut vielä pahemmin: kehyskauden päätteeksi hallitus on ottamassa vuodessa velkaa ennätysmäiset 17,4 miljardia euroa. Velkaantuminen on karannut kokoomuksen käsistä, vaikka ennen vaaleja Orpo uhosi lopettaa velaksi elämisen. 

Tuppurainen muistuttaa, ettei minkään organisaation johto voisi kuvitella jatkavansa, kun kaikki sen tavoitteet ovat täysin epäonnistuneet.

– Tunteeko pääministeri Orpo tulosvastuun käsitteen? Kun viimeinen kehysriihi on takana, tosiasiat pitää tunnustaa ja hallituksen eronpyyntö jättää. Jos hallitus ja sen puolueet ovat erotakseen liian vieraantuneita todellisuudesta, on oppositiolla suorastaan velvollisuus jättää välikysymys hallituksen kaatamiseksi, kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on esittänyt. Olemme kutsuneet oppositioryhmät tätä varten koolle, kertoo Tuppurainen.

Yhteyshenkilöt

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kiuru: Hallitus on epäonnistunut kaikissa talous- ja työllisyystavoitteissaan – silti hyvinvointivaltion rajoittaminen jatkuu puskutraktorilla24.4.2026 14:56:29 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru arvostelee kovin sanoin hallituksen uusia päätöksiä leikata jälleen sosiaali- ja terveyspalveluista. Kiurun mukaan on perin kummallista, että hallitus, joka on epäonnistunut kaikissa itselleen asettamissaan keskeisissä talous- ja työllisyystavoitteissaan, jatkaa silti suomalaisen hyvinvointivaltion purkamista kylmästi ja määrätietoisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye