Päijät-Häme kokosi eurooppalaiset alueet keskustelemaan energian ja liikenteen sähköistymisestä
27.4.2026 14:14:33 EEST | Päijät-Hämeen liitto | Tiedote
Päijät-Hämeen liiton ja CPMR:n kansainvälisessä seminaarissa eurooppalaiset alueet, EU-toimijat ja asiantuntijat keskustelivat energian ja liikenteen sähköistymisestä. Tilaisuudessa tarkasteltiin erityisesti alueiden roolia sähköistymisen käytännön toteuttajina sekä sähköverkkojen, liikenteen ja uuden teknologian merkitystä Euroopan kilpailukyvylle ja puhtaalle siirtymälle.

Eurooppalaiset alueet etsivät ratkaisuja sähköistymisen pullonkauloihin
Lahdessa 22.–23.2026 käsiteltiin muun muassa sähköverkkojen vahvistamista, latausinfrastruktuuria, liikenteen sähköistymistä ja EU‑sääntelyn vaikutuksia alueiden kehitykseen. Keskusteluissa korostui sähköistymisen ja sähköverkkojen merkitys alueiden elinvoimalle ja kilpailukyvylle.
Energian ja liikenteen sähköistyminen etenee käytännössä alueilla. Tarvitaan toimivia sähköverkkoja, investointeja, tutkimus- ja yritysyhteistyötä sekä ratkaisuja, jotka huomioivat alueiden erilaiset lähtökohdat. Lahden seminaari vahvisti Päijät-Hämeen roolia tässä eurooppalaisessa keskustelussa, sanoo Sami Salminen, Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja CPMR:n energiatyöryhmän puheenjohtaja.
Suomalaisosaaminen esillä
Seminaarin suomalaisten puheenvuorojen teemoina olivat sähköistymisen sääntely, liiketoimintamahdollisuudet ja P2X‑ratkaisut. Puhujina olivat muun muassa europarlamentaarikko Aura Salla, alueiden komitean jäsen Pekka Komu, LADECin (Lahden seudun kehitys) Antti Suikkanen ja LUT‑yliopiston Petteri Laaksonen.
Vierailu LUT-yliopistoon ja Kempowerille konkretisoi sähköisen liikenteen kehitystä
Seminaarin osallistujat tutustuivat LUT-yliopiston Electric Mobility Research Centeriin sekä Kempowerin tuotantoon. Vierailu havainnollisti, miten tutkimus, yritystoiminta ja alueellinen innovaatioympäristö voivat yhdessä vauhdittaa sähköisen liikenteen ja latausteknologian kehitystä.
Halusimme tuoda eurooppalaisen keskustelun konkreettiseen ympäristöön. LUT-yliopiston ja Kempowerin esimerkit näyttävät, miten tutkimus, yritykset ja alueellinen kehittäminen voivat tukea sähköistymistä käytännössä. Lahdessa on osaamista, joka kiinnostaa myös kansainvälisesti, toteaa Päijät-Hämeen liiton edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa.
Sähköinen lentoliikenne nousi tulevaisuusteemaksi
Seminaarissa tarkasteltiin myös sähköisen lentoliikenteen mahdollisuuksia erityisesti lyhyillä alueellisilla reiteillä. Teema liittyy Päijät‑Hämeessä myös Vesivehmaan lentokentän tulevaisuuteen.
Lahden keskustelut tukevat CPMR:n EU-vaikuttamista
Lahden seminaari liittyy CPMR:n laajempaan työhön, jossa valmistellaan alueiden yhteistä kantaa sähköistymisestä ja sähköverkoista.
Seminaarin keskustelut tarjoavat aineksia CPMR:n tulevaan politiikkakantaan, jota käsitellään järjestön poliittisen toimiston kokouksessa Visbyssä kesäkuussa.
Fakta: CPMR-seminaari Lahdessa 22.–23.4.2026.
- CPMR (Conference of Peripheral Maritime Regions) on noin 140 eurooppalaisen alueen vaikuttajajärjestö, joka edustaa yli 200 miljoonaa asukasta.
- Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja Sami Salminen toimii CPMR:n energiatyöryhmän puheenjohtajana.
- Seminaariin osallistui alueiden, EU-toimielinten, yritysten, yliopistojen ja järjestöjen edustajia eri puolilta Eurooppaa.
- Osallistujia oli muun muassa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Espanjasta, Kreikasta, Portugalista, Alankomaista, Ranskasta ja Belgiasta.
- Seminaarin teemana oli energian ja liikenteen sähköistyminen alueiden näkökulmasta.
- Ohjelmassa käsiteltiin muun muassa sähköverkkoja, latausinfrastruktuuria, liikenteen sähköistymistä, alueellista saavutettavuutta, logistiikkaa, P2X-ratkaisuja, sähköistä lentoliikennettä ja EU-sääntelyä.
- Osallistujat vierailivat LUT-yliopiston Electric Mobility Research Centerissä ja Kempowerilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami SalminenMaakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtajaPäijät-Hämeen liitto / maakuntavaltuusto
Itämerikomission hallituksen jäsen
CPMR:n energiatyöryhmän pj.
Antti KalliomaaEdunvalvontajohtaja / Director of Public RelationsPäijät-Hämeen liitto
Puh:040 5477 157antti.kalliomaa@paijat-hame.fiLinkit
Päijät-Hämeen liitto CPMR:ssä
CPMR (Conference of Peripheral Maritime Regions) on yksi Euroopan merkittävimmistä alueiden edunvalvontajärjestöistä, joka kokoaa yhteen noin 160 aluetta eri puolilta Eurooppaa. Järjestö tarjoaa alueille yhteisen kanavan vaikuttaa EU:n politiikkavalmisteluun ja rahoituslinjauksiin erityisesti energian, liikenteen, aluekehityksen ja kestävän kasvun kysymyksissä.
Maakuntahallituksen jäsen Johanna Ekman toimii CPMR:n Itämerikomission hallituksen jäsenenä ja liikennetyöryhmän varapuheenjohtajana.
Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja Sami Salminen johtaa Itämerikomission energiatyöryhmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Maakuntahallituksen päätökset 13.4.202613.4.2026 13:49:48 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus myönsi Lahden kaupungille 300 000 euroa Salpausselän hiihtostadionin rullahiihtoradan rakentamiseen ja antoi useita maankäyttöön liittyviä lausuntoja.
Ulla-Kirsikka Vainio on Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja23.3.2026 14:00:27 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto valitsi maanantaina 23.3.2026 uudeksi maakuntajohtajaksi Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion. Valinta oli yksimielinen.
Maakuntahallituksen päätökset 16.3.202616.3.2026 11:37:02 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle maakuntajohtajan valintaa sekä lähettää kesäkuun valtuuston käsittelyyn tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja henkilöstöraportin. Lisäksi hallitus käsitteli maakuntakaavan palautetta, liikkumisohjelman seurantaa sekä päätti edustuksista maakunnan yhteistyöryhmään ja yhteistyöstä Zaporizzjan alueen kanssa.
Päijät-Hämeen maakuntajohtajaksi esitetään Ulla-Kirsikka Vainiota4.3.2026 13:19:10 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntajohtajan valintaa valmistellut työryhmä esittää virkaan Ulla-Kirsikka Vainiota, joka nousi hakuprosessin kokonaisarviossa vahvimmaksi kandidaatiksi. Työryhmän mukaan sekä hakijan tausta että ulkopuolinen soveltuvuusarviointi tukevat esitystä.
Päijät-Hämeen kulttuurikohteet kootaan sähköiselle kartalle – ehdota kohteita 31.3.2026 mennessä16.2.2026 17:06:54 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen liitto julkaisee toukokuussa 2026 Päijät-Hämeen aarrekartan, joka kokoaa yhteen maakunnan kiinnostavimmat kulttuurikohteet. Tavoitteena on tuoda esiin alueen monipuolinen kulttuuritarjonta ja tehdä kohteet helposti löydettäviksi niin asukkaille kuin matkailijoillekin. Nyt kaikki pääsevät mukaan täydentämään karttaa. Ehdotukset tulee jättää viimeistään 31.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme