Aluehallitus esittää muutosta talousarvioon: alijäämät katetaan jo tänä vuonna
28.4.2026 12:16:04 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus päätti 28.4.2026 kokouksessaan esittää aluevaltuustolle muutosta talousarvioon. Muutos on merkittävä, sillä VAKE saa katettua alijäämänsä jo tämän vuoden aikana, eli lakisääteisessä määräajassa.

Hyvinvointialueen taloudellinen tilanne on odotettua positiivisempi.
"Näyttää siltä, että alijäämät saadaan katettua jo tänä vuonna. Parempi taloudellinen tilanne mahdollistaa aivan uudella tavalla kriittisten palveluiden parantamisen ja palveluihin pääsyn nopeuttamisen”, aluehallituksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä toteaa.
Onnistunut uudistusohjelma mahdollistaa palkitsemisen
Merkittävin syy talousarvion muuttamiselle on erittäin onnistunut uudistusohjelma, jossa henkilöstö on ollut keskeisessä roolissa. Aluehallitus päätti siksi hyvinvointialuejohtajan esittelyn pohjalta varata lisää määrärahaa henkilöstön palkitsemiseen.
Palkitseminen toteutetaan nostamalla koko henkilöstölle jaettavan liikunta‑ ja kulttuurisetelin arvoa. “Haluamme osoittaa kiitoksemme henkilöstölle konkreettisesti”, Kähärä kertoo.
Talousarvion muuttamisesta päättää lopulta aluevaltuusto 18.5.2026 kokouksessaan.
Katse kohti tulevaisuutta ja investointeja
Samassa kokouksessa käsiteltiin hyvinvointialueen lainanottovaltuudet, joilla mahdollistetaan esimerkiksi tiloihin ja teknologiaan investoimista tulevina vuosina. “Pystymme nyt tekemään kestäviä panostuksia tiloihin ja teknologiaan”, hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö kertoo tulevasta.
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin hyvinvointialueen päivitetty investointisuunnitelma vuosille 2027–2030.
Asiakasmaksuhinnaston päivitys etenee valtuustolle
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle sosiaali- ja terveydenhuollon päivitetyn asiakasmaksuhinnaston hyväksymistä. Aluevaltuusto käsittelee asian kokouksessaan 18.5.2026, ja maksut tulisivat voimaan 19.5.2026 alkaen. Vammaisten lasten loma‑ajan toimintaa koskeva ateriamaksu poistettiin tässä kohtaa hinnastosta ja se käsitellään myöhemmin talousarvion 2026 yhteydessä.
Aluevaltuusto sai tilannekatsauksen Tikkurilan vanhustenkeskuksen perustamisesta ja toiminnan osittaisesta käynnistämisestä Kivistössä kesäkuussa 2026.
Aluehallitus käsitteli myös talous‑ ja palvelukehityksen tilannetta, hankintastrategian raportointia sekä hyväksyi alueellisen opiskeluhuoltosuunnitelman ja päivitti lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön toimintasuunnitelman. Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla. Tarkastettu pöytäkirja on luettavissa päätössivustolla tiistaina 5.5.2026 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa KähäräAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 466 4561sirkka-liisa.kahara@lh.vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678timo.aronkyto@vakehyva.fiMediapuhelin arkisin klo 9-15Viestintäpalvelut
Puh:09 4191 0221viestinta@vakehyva.fivakehyva.fi/fi/medialleKuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKE kehittää nuorten päihdehoitoa24.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) Elämä edellä -hanke sai jatkorahoitusta alle 25-vuotiaiden nuorten päihdehoitopolkujen kehittämiseen. Huomioimme kehittämistyössä erityisesti alaikäiset sekä nuorten vanhemmat ja muun läheisverkoston.
Asunto kaikille -hanke jatkuu konkreettisin kehittämistoimin22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ja Vantaan kaupungin yhteinen Asunto kaikille -hanke sai päätöksen jatkorahoituksesta vuoden 2027 loppuun. Jatkorahoitus turvaa hankkeen käytännön työn pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi ja asunnottomuuden ehkäisemiseksi.
Ett nytt HR-system har tagits i bruk i VAKE – de första lönerna betalades ut lyckat14.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Vanda och Kervo välfärdsområde har genomfört den mest omfattande HR-systemreformen i sin organisations historia, där personaladministrationens centrala tjänster och system uppdaterades i sin helhet till att motsvara dagens krav. I början av april tog man i bruk det nya HR-systemet samt förvaltningssystemet av rese- och kostnadsersättningar. Vidare så betalade den nya leverantören av lönetjänster lyckat de första lönerna 14.4.2026.
VAKEssa otettiin uusi HR-järjestelmä käyttöön – ensimmäiset palkat maksettiin onnistuneesti14.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on toteuttanut organisaationsa historian laajimman HR-järjestelmäuudistuksen, jossa keskeiset henkilöstöhallinnon palvelut ja järjestelmät päivitettiin kokonaisuutena vastaamaan nykypäivän tarpeita. Huhtikuun alussa käyttöön otettiin uusi HR-järjestelmä sekä matka ja kululaskujen hallintajärjestelmä. Lisäksi uusi palkanlaskentapalveluntuottaja maksoi onnistuneesti ensimmäiset palkat 14.4.2026.
VAKE tarjoaa maksutonta koulutusta ihmiskaupan tunnistamisesta9.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ihmiskaupan ureja ei aina tunnisteta riittävästi, mikä estää avun tarjoamista ja rikosten selvittämistä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) tarjoaa osana Aktiivinen toimijuus -hanketta maksutonta koulutusta sekä käsikirjan ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi kaikille Suomen sosiaalialan työntekijöille ja muille asiakastyötä tekeville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
