Kuuma kutuduetto queerista halusta ja kaipuusta
27.4.2026 11:26:46 EEST | Zodiak – Uuden tanssin keskus | Tiedote
Uuden tanssin keskus Zodiakin kevään toinen ja kiihkeästi odotettu kantaesitys on Hanna Ahdin ja Kid Kokon Theoria. Se saa ensi-iltansa Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla keskiviikkona 13.5.

Theoria on teos halusta ja kaipuusta, intiimin ja voiman välisestä jännitteestä. Se kysyy, miten teoria voi olla ruumiillinen, miten ajattelu voi hikoilla. Duetossa kosketus ja odotus, poissaolo ja läsnäolo muodostavat oman logiikkansa. Siinä on lujia otteita ja pitkiä taukoja, hiljaisuuksia joissa kaikki on selvää, yhtä selvää kuin Brokeback Mountainissa.
Theorian näyttämöllä nähdään Hanna Ahti ja Kid Kokko, jotka vastaavat teoksen ohjauksesta ja koreografiasta yhteistyössä dramaturgi Emil Santtu Uutun kanssa.
- Teoksen nimi perustuu sanan theoria alkuperään, jonka ajatellaan tarkoittavan katsomista, näkemistä ja pohdiskelua. Se viittaa sekä näkemiseen (thea) että jumalalliseen (theos). Teoksen keskiössä on työskentelyn alusta asti ollut toisen katsominen: katse ja näkeminen ovat Theoriassa tapa rakentaa täydellistä tukea ja yhdessäolemista. Toisaalta nimi vihjaa siihen, että teoksen liike on ajatuksen ja mielen liikettä, avautumista uusiin tulkintoihin, Ahti ja Kokko taustoittavat.
Teoksen ennakkotekstissä todetaan heti alussa, että tekijät tekevät queerin kutudueton. Toisaalta vihjataan esityksen aikana tapahtuvaan mittakaavan muutokseen.
- Theorian kohdalla tanssiduetto hahmottuu julkisena intiiminä tilana – tunteiden jakamisen paikkana, jossa tunteita ei esitetä vaan ne tunnetaan. Partnerointitekniikkaa tarkastellaan läheisyyden koreografiana, jossa queer kosketus ja nostot ovat emotionaalisesti latautuneita tekoja. Fyysinen kannattelu on Theoriassa keskeistä, lähikontakit ovat helliä, eroottisia ja intensiivisiä, Ahti ja Kokko pohtivat.
- Olemme myös puhuneet paljon mittakaavasta tämän teoksen kohdalla, siitä miten se on stadionin ja olohuoneen sohvan kokoinen. Mittakaavan valtavuuteen vaikuttaa ihan pelkästään se, että teos asettuu ikiaikaiseen queer- ja transjatkumoon. Jatkumossa stadionit - ajatellaan vaikka Freddie Mercuryä – ja toisaalta olohuoneet ja kodit ovat olleet tärkeitä queerin ilmenemispaikkoja, esimerkiksi syrjivästä lainsäädännöstä johtuen. On ollut kiinnostava tutkia, miten niinkin arkinen asia kuin sohva voi äkkiä olla stadionin kokoinen kun tunne alkaa vyöryä, he jatkavat.
Tekstissä mainitaan myös nykytanssissa harvinainen, mutta teatterin konventioihin erottamattomasti kuuluva väliaika.
- Näyttämötaiteissa väliaikaan liittyy paljon konventioita ja tiesimme, että olemme kiinnostuneita niistä jo työryhmän kokoonpanon näkökulmasta katsottuna. Tavallisesti väliaika tarjoaa suuremman mahdollisuuden muutokseen kuin kohtausvaihto. Toisinaan väliaika luo katsojalle uuden tienhaaran, eteisen tai kynnyksen, ehkä hengähdystauon, uuden asennon.
- Tässä teoksessa olemme myös kiinnostuneita siitä, miten toisto voi tuoda näkyviin muutoksen. Väliajan jälkeen palaamme takaisin ja aika näytösten välissä nostaa esiin muistamisen tematiikan. Tilassa soi menneisyys. Kysymme Theoriassa minkä hetken valitsisin elää aina uudelleen ja uudelleen? tekijät toteavat.
Teoksen sävellyksestä vastaa Alsa Ojala, valoista ja usvasta Meri Ekola, skenografiasta ja aulan veistoksesta Kiia Beilinson ja puvuista Hanne Jurmu.
Theoria nähdään Zodiak Stagella yhteensä kymmenen kertaa ajalla 13.–29.5.2026. Kuuntele Zodiak presents -podcastin jakso, jossa vieraina Hanna Ahti ja Kid Kokko, haluamallasi alustalla.
KANTAESITYS
Hanna Ahto – Kid Kokko: Theoria
Ohjaus ja koreografia: Hanna Ahti ja Kid Kokko yhteistyössä Emil Santtu Uutun kanssa
Esitys/näyttämöllä: Hanna Ahti, Kid Kokko
Dramaturgia: Emil Santtu Uuttu
Valot: Meri Ekola
Musiikki: Alsa Ojala
Skenografia: Kiia Beilinson
Pukusuunnittelu: Hanne Jurmu
Aulan teos: “neither any nor any” by Kiia Beilinson ja Sofi Häkkinen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, työryhmä
Yhteistyössä: rendezvous
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, rendezvous
Ensi-ilta: 13.5.2026 klo 19.00, Zodiak Stage, Kaapelitehdas (Kaapeliaukio 3), Helsinki
Muut esitykset: pe 15.5. klo 19.00 | la 16.5. klo 15.00 | ti 19.5. klo 19.00 | ke 20.5. klo 19.00 | pe 22.5. klo 19.00 | la 23.5. klo 15.00 | ti 26.5. klo 19.00 | ke 27.5. klo 19.00 | pe 29.5. klo 19.00
Taiteilijatapaaminen esityksen jälkeen lauantaina 16.5.
Liput: 32 / 29 / 16 eur
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Piia Ahonen, piia.ahonen@zodiak.fi, 044 971 6344
Lehdistökuvat: www.zodiak.fi/medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia AhonenViestintäpäällikköZodiak – Uuden tanssin keskus
Puh:+358 44 971 6344piia.ahonen@zodiak.fiKuvat
Linkit
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Zodiak on kokeileva ja uutta luova nykytanssin keskus, jonka toiminnassa korostuvat taiteilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja yleisötyö. Zodiak toimii nykykoreografian ja nykyesityksen keskeisenä tuottajana ja esitysfoorumina Suomessa. Zodiakin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zodiak – Uuden tanssin keskus
Tanssiteos huojuttaa pysyvyyden kaipuuta24.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Zodiakin kevätkauden ensimmäinen kantaesitys on koreografi, taiteilija Laura Jantusen ympyrät, jotka kuvittelevat olevansa viivoja. Nykytanssia ja nykymusiikkia yhdistävä teos saa ensi-iltansa Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla 10. huhtikuuta.
Koreografi Elina Pirisen ja säveltäjä Ville Kabrellin suurteos Tanssin taloon17.3.2026 10:12:25 EET | Tiedote
Tanssin talon Erkko-salissa saa lokakuussa 2026 ensi-iltansa monialaisen tanssitaiteilija Elina Pirisen suurimuotoinen näyttämöteos kahdeksalle tanssijalle ja viidelle muusikolle. Ghosts of Rosegarden -teoksessa kuultavan Ville Kabrellin uuden sävellyksen esittää kamariorkesteri Avanti!
Sivuaskel-tanssifestivaali 30.1.–7.2.202621.1.2026 09:38:03 EET | Tiedote
Vuoden 2026 festivaali tuo Tanssin taloon ja Zodiak Stagelle maailmanluokaan waackingia, voimaannuttavaa hirviömäisyyttä, ihmisäänen ja -kehon sydämellisen tanssikonsertin, voimallisen anastetujen rikkauksien takaisinperinnän sekä neljä genrejä ja ilmaisumuotoja sekoittavaa taidelyhytelokuvaa. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain tuottama nykytanssifestivaali järjestetään vuonna 2026 30. tammikuuta – 7. helmikuuta.
Kantaesityksiä ja uusintoja – Zodiakin kevät 202615.12.2025 10:49:12 EET | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2026 kausiohjelmisto on julkistettu. Kevään ensi-illoissa on luvassa queer kututeos sekä leikkisää anarkiaa pysyvyyden kaipuuta vastaan.
Sivuaskel 2026 -festivaali: houkutus ja helvetillisyys4.12.2025 09:28:54 EET | Tiedote
Kansainvälinen Sivuaskel-nykytanssifestivaali tuo helmikuussa 2026 Kaapelitehtaalle viisi kansainvälistä vierailuteosta ja neljä kotimaista taidelyhytelokuvaa. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain tuottama festivaali järjestetään tällä kertaa 30.1.–7.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

