90 nuorisotyöntekijää jalkautuu vappuna nuorten tueksi Helsingissä
27.4.2026 13:44:59 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Helsingin nuorisopalvelut koordinoi vapun operaatiota, jossa 90 ammattilaista ja vapaaehtoista jalkautuu nuorten juhlijoiden tueksi. Nuoria kohdataan ulkona ympäri kaupunkia ja autetaan muun muassa keskustelemalla ja antamalla ensiapua. Nuorisoalan asiantuntijat kehottavat vanhempia asettamaan nuorten juhlimiselle rajoja.

Nuorisotyöntekijät kiertävät juhlailtana Helsingin keskustassa, Kaivopuistossa, Vuosaaressa sekä uimarannoilla ja muissa nuorten suosimissa paikoissa. Operaatio alkaa klo 17 ja jatkuu niin kauan kuin nuoria on liikkeellä. Myös poliisi ja ensihoito ovat nuorten apuna.
Operaation järjestää Helsingin kaupungin nuorisopalvelut. Yhteistyössä ovat mukana Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri, kirkon nuorisotyön Saapas-toiminta, Aseman Lapset sekä poliisi ja ensihoito. Mukana on yhteensä noin 90 nuorisotyön ammattilaista ja vapaaehtoista.
Turvallinen juhliminen on aikuisten vastuulla
Vapun operaatiota johtavat Minna Sirviö ja Susanne Österlund-Toivonen Helsingin nuorisopalveluista kehottavat vanhempia keskustelemaan nuorten kanssa juhlimisesta avoimesti.
”Nuoret tarvitsevat tilaa iloita ja juhlia, mutta myös aikuisia, jotka asettavat rajat. Turvallinen juhliminen syntyy aikuisten kiinnostuksesta ja valmiudesta puuttua tarvittaessa. Toivomme, että jokainen vanhempi tietää missä, miten ja kenen kanssa oma lapsi viettää vappua.”
Kokemusten mukaan nuorille turvallisin tapa juhlia vappua on viettää aikaa pienemmissä porukoissa tutuilla alueilla suurten massakokoontumisten sijaan.
”Toivotamme nuorille iloista vappua ja muistutamme samalla pitämään huolta itsestä ja kavereista. Yllättävissä tilanteissa kannattaa aina pyytää apua. Me aikuiset olemme nuorten tukena ja turvana”, Sirviö ja Österlund-Toivonen muistuttavat.
Nuorisotalot tarjoavat vapputoimintaa
Suvilahden Tiivistämön maksuttomassa Nuorten Vappu -tapahtumassa juhlitaan ikärajattomasti ja päihteettömästi klo 18.30–22. Ohjelmassa on Pilvet Pilvet -yhtye sekä yllätysesiintyjä ja tarjolla on vappuherkkuja.
Vuosaaressa vappua juhlistetaan alueen nuorisotaloissa. Rastilan nuorisotalo Merirastissa järjestetään tyttöjen vappuhulinat vappuaattona klo 14.30–17.30. Myös Kallahden nuorisotalolla on luvassa vapputeemaista ohjelmaa klo 16–22.30.
Vappujuhlia vietetään lisäksi mm. Hertsin, Koskelan, Laajasalon, Malmin, Munkkiniemen, Pihlajamäen, Ruoholahden ja Tapanilan nuorisotaloilla sekä Kontulan Luupissa. Kontulan skeittihalli on avoinna klo 14–20.30.
Myös monet muut nuorisotalot ovat avoinna vappuaattona. Tarkemmat tiedot on koottu osoitteeseen nuorten.hel.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo JokinenAluepäällikkö
Helsingin nuorisopalvelut
Kuvat

Linkit
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Cirka 90 ungdomsarbetare rör sig runt om i stan under valborg för att stödja unga27.4.2026 13:44:06 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors ungdomstjänster koordinerar en operation under valborgsmässoafton där 90 professionella och frivilliga stödjer unga valborgsfirare. Man möter ungdomar ute på stan och hjälper dem bland annat genom att diskutera och ge första hjälpen. Experter inom ungdomsområdet uppmanar föräldrar att sätta gränser för ungas festande.
När vi känner igen symptomen på drogförgiftning kan vi förhindra allt fler dödsfall27.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Finland är en exceptionellt stor andel av personer som dör på grund av narkotika yngre än 25 år – relativt sett fler än i något annat europeiskt land. Narkotika orsakar fler dödsfall bland unga än trafikolyckor.
Kun tunnistamme päihdemyrkytyksen oireet, yhä useampi kuolema voidaan estää27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa huumausaineisiin kuolleista poikkeuksellisen suuri osa on alle 25‑vuotiaita – suhteellisesti enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Huumausaineet aiheuttavat enemmän nuorten kuolemia kuin liikenneonnettomuudet.
By recognizing the symptoms of drug overdose, more deaths can be prevented27.4.2026 08:00:00 EEST | Press release
In Finland, people under the age of 25 make up an exceptionally high proportion of drug-related deaths – more than any other European country relative to population. Drugs cause more deaths among young people than traffic accidents.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto kokoontuu 28.4.202624.4.2026 13:07:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto kokoontuu 28.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme