Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vammaisten henkilöiden kotona asumista ja kevyempiä tuen muotoja vahvistetaan
27.4.2026 13:23:54 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Vammaisten tuettua asumista ja kotiin vietäviä palveluja on tarkoitus lisätä tulevina vuosina, samoin yhteisöllistä asumista. Ympärivuorokautisen asumisen osuutta taas on tarkoitus vähentää hallitusti, jotta raskaampia palveluja käytetään vain todellisen tarpeen mukaan. Suuntaviivat seuraavien vuosien kehitykselle antaa Vammaispalvelujen asumisen tuen suunnitelma 2026–2030.
Noin tuhat päijäthämäläistä sai vammaispalvelulain mukaista asumisen tukea viime vuonna. Hyvinvointialue tuottaa vammaisten asumisen palveluja jo nyt varsin monipuolisesti ja taloudellisesti. Noin 65 % asumisen tuesta tuotetaan hyvinvointialueen omana palvelutoimintana.
Vahvistusta kotona asumiseen
Suunnitelman mukaisesti Päijät-Hämeessä lisätään kotiin vietäviä palveluja ja yhteisöllistä asumista. Samalla ympärivuorokautisen asumisen osuutta vähennetään hallitusti niin, että vaativat ja raskaammat palvelut kohdentuvat niille henkilöille, jotka niitä aidosti tarvitsevat. Tuen määrä ei vähene, vaan sen toteutustapaa muutetaan asiakaslähtöisemmäksi.
Suunnitelmassa esitetään laajempaa henkilökohtaisen avun hyödyntämistä ja tuetun asumisen lisäämistä. Lisäksi asumisyksiköiden profiloinnilla varmistetaan, että kunkin yksikön osaaminen ja tukirakenteet vastaavat asiakkaiden tarpeita.
– Uusi vammaispalvelulaki vahvistaa vammaisten henkilöiden oikeutta asua omassa kodissaan ja saada tarvitsemansa tuki yksilöllisesti. Asumisen tuen suunnitelmalla varmistamme, että palvelurakenne tukee tätä tavoitetta ja että apua on saatavilla oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti, vammaispalvelujen tulosaluejohtaja Pirkko Valtanen kertoo.
Suunnitelma sisältää Hakalan tilalle Orimattilaan rakennettavan uudisrakennuksen, johon tulee noin 15 asiakaspaikkaa. Uudisrakennuksessa pystytään huomioimaan tilojen muunneltavuus ja erityisasumisen vaatimukset turvallisuudessa. Ankkurin palvelukodin on tarkoitus vastata tulevaisuudessa paremmin muistisairaiden ja aivovammaisten asiakkaiden tarpeisiin, ja tehostaa arviointi- ja kuntoutusprosessia. Hyvinvointialueen kokonaisuudessa ympärivuorokautisen asumisen paikkoja on tulevaisuudessa 18 vähemmän, ja vastaava lisäys kohdentuu yhteisölliseen ja erityisasumiseen.
Osa suunnitelman esittämistä muutoksista vaatii tilojen nykyaikaistamista, henkilöstön osaamisen vahvistamista tai teknologian tehokkaampaa hyödyntämistä sekä yhteistyötä muiden hyvinvointialueiden kanssa. Hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi tänään Vammaisten asumisen tuen suunnitelman vuosille 2026–2030.
Yhteyshenkilöt
Pirkko Valtanentulosaluejohtaja, vammaispalvelut
Puh:044 440 6522pirkko.valtanen@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Alkoholin laitosvieroitushoito toteutetaan nyt omana toimintana24.7.2026 10:46:31 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue aloitti maaliskuussa alkoholin laitosvieroitushoitojen toteuttamisen selviämishoitoyksikössä. Aiemmin hoito järjestettiin ostopalveluna hyvinvointialueen ulkopuolella, mutta nyt yhdestä viiteen vuorokauden mittaiset vieroitushoitojaksot voidaan toteuttaa omalla alueella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotihoidon mobiilisovelluksen häiriö voi viivästyttää asiakkaiden kotiutuksia17.7.2026 16:10:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon käytössä olevassa mobiilisovelluksessa on havaittu valtakunnallinen häiriö. Häiriö estää potilastietojärjestelmän käytön mobiilisovelluksen kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Rokotekriittisyys näkyy Päijät-Hämeessä – sosiaalinen media vaikuttaa yhä useamman perheen päätöksiin17.7.2026 09:27:26 EEST | Tiedote
Rokotuskattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointialueella edelleen hyvä. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on kuitenkin havaittu merkkejä kasvavasta rokotekriittisyydestä. Erityisesti Lahdessa rokotteiden tarpeellisuus herättää aiempaa enemmän keskustelua asiakkaiden kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Syöpäpotilaat saavat psykososiaalista tukea ammattilaisten ja kolmannen sektorin verkostolta16.7.2026 09:09:01 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on koottu syöpäpotilaille psykososiaalista tukea tarjoavien tahojen tukiverkosto. Verkoston tavoitteena on turvata syöpäpotilaan oikea-aikainen psykososiaalinen tuki, tuen tarpeen arviointi ja oikealle ammattilaiselle ohjautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Suun terveydenhuollon nimissä liikkuu uusia huijausviestejä15.7.2026 11:11:56 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä on liikkunut uusia huijaustekstiviestejä, jotka esiintyvät suun terveydenhuollon palveluiden nimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme