Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin asiakkaiden vinkkien pohjalta
27.4.2026 14:58:24 EEST | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Elenia asentaa sähköverkon ilmajohtoihin lintuvaroittimia huhti-toukokuun vaihteessa Urjalan Halkivahassa, Hämeenlinnan Eteläisissä ja Asikkalan Viitailassa. Varoittimet auttavat lintuja havaitsemaan sähkölinjat paremmin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.

– Asennamme lintuvaroittimet keskijänniteverkon ilmajohtoihin paikallisilta asukkailta ja maanomistajilta saamiemme vinkkien perusteella. Varoittimet sijoitetaan ilmajohtoihin peltoalueiden ylityksiin sekä vesistöjen ja kosteikkojen läheisyyteen. Kohteet on tunnistettu joutsenten ja muiden lintujen suosimiksi lentoreiteiksi, Elenian kunnossapitoinsinööri Antti Vettervik kertoo.
Urjalan Halkivahassa lintuvaroittimet asennetaan kahteen eri kohteeseen, 16 heijastavaa lintuvaroitinta noin 550 metrin matkalle ja 15 varoitinta noin 370 metrin matkalle. Hämeenlinnan Eteläisissä lintuvaroittimia asennetaan 25 kappaletta noin 650 metrin matkalle ja Asikkalan Viitailassa 30 merkkiä kilometrin matkalle.
Lintuvaroittimien asennukset hoitaa Elite Group Urjalassa sekä Exsane Oy Hämeenlinnassa ja Asikkalassa.
Elenia on asentanut lintuvaroittimia erityisesti joutsenten suosimille pesimä- ja levähdyspaikoille verkkoalueellamme Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Saamme tietoa joutsenten lentoreiteistä ja mahdollisista riskipaikoista asiakkailtamme, maanomistajilta, lintuharrastajilta sekä Birdlife Suomelta.
Ilmoituksen kohteesta voi tehdä Elenian verkkosivuilla osoitteessa elenia.fi. Elenia asentaa lintuvaroittimia valittuihin kohteisiin tarpeen mukaan. Vahvistamme lintujen turvallisuutta ja luonnon monimuotoisuutta pitkäjänteisesti myös uudistamalla ikääntyvää ilmajohtoverkkoa säävarmaksi maakaapeliksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Media voi sopia asennusten kuvauksista urakoitsijoidemme kanssa:
- Urjala, asennuspäivä keskiviikko 29.4.: Jari Vehmas, Elite Group, puh. 040 935 4866
- Hämeenlinna ja Asikkala asennuspäivä 6.5.: Heikki Soipio, Exsane Oy, puh. 040 028 2843
Elenian haastattelupyynnöt: Miia Käyhkö, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Elenia, puh. 050 486 9363
Kuvat
Linkit
Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 442 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, ja rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä.
Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Elenia rakentaa sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa29.7.2026 13:31:19 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa kahdella eri työmaalla. Yhteensä Ruostejärven ja Tapolanjärven välillä sekä Liesjärven ja Portaan välillä maakaapelireittiä kaivetaan noin 47 kilometriä. Maakaapeloitu sähköverkko on suojassa myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yhteensä yli 900 asiakkaalle. Urakoitsijana työmailla toimii Veljekset Hemming Oy.
Sähköverkon tarkastuslennot drooneilla jatkuvat elokuun loppuun asti17.7.2026 11:31:10 EEST | Tiedote
Droonit jatkavat kesän ajan sähköverkon tarkastus- ja kuvauslentoja eri puolilla verkkoaluettamme. Kuvauslennot toteuttaa kumppanimme Airpelago AB.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin Hämeenlinnassa6.7.2026 13:00:58 EEST | Tiedote
Elenia asentaa torstaina 9.7. Hämeenlinnassa sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin. Lintuvaroittimien avulla suojellaan erityisesti Suomen kansallislintua laulujoutsenta.
Elenia maakaapeloi sähköverkkoa säävarmaksi Lempäälässä2.7.2026 14:07:48 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä ilmajohtoa maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 17 kilometrin matkalta Lempäälässä kesän aikana. Hanke parantaa Perälän ja Rikalan alueilla sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 200 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy.
Elenia rakentaa Ruovedelle uuden sähköaseman – osana projektia neljä kilometriä kaapelia Näsijärven pohjaan29.6.2026 15:26:58 EEST | Tiedote
Ruovedelle rakennettava uusi Syvälän sähköasema vahvistaa alueen sähkönjakelua merkittävästi. Elenian kumppanin, Sähkölandia Oy:n urakoiman aseman rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja aseman on määrä valmistua loppuvuodesta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

