Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia
28.4.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Iranin sotatilanne on nostanut kuljetuskustannuksia, sillä tie-, meri- ja lentoliikenteen polttoainekustannukset ovat kasvaneet tuntuvasti maalis-huhtikuun aikana. Logistiikkakustannukset ovat tyypillisesti suurimmat raskaassa vientiteollisuudessa, mutta myös kaupan alalla logistiikkakustannusten kasvu on heikentänyt kilpailukykyä.
”Suurinta kasvu on ollut merikuljetuksissa, sillä merirahdin hintoja ovat polttoainekustannusten lisäksi nostaneet vakuutusmaksujen ja bunkrauskustannusten kasvu sekä merireittien pitenemisen aiheuttama kustannusten kasvu”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja.
Logistiikkakustannusten kasvun vaikutukset arvioitiin suurimmiksi teollisuuden toimialalla, jossa noin 13 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi kustannusten kasvun vaikuttavan kilpailukykyynsä suuresti.
”Logistiikkakustannusten äkillinen kasvu on heikentänyt yritysten kilpailukykyä, mutta toistaiseksi vain noin kymmenen prosenttia yrityksistä arvioi nousun vaikutukset kilpailukykyynsä suuriksi. Vaikutusten pitkäaikaisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea se, saadaanko liikenne Persianlahdelle normalisoitumaan lähiviikkoina”, sanoo Kalenoja.
Kalenojan mukaan tiekuljetusten kallistuminen näkyy yrityksille konkreettisimpana Iranin sotatilanteen seurauksena, sillä kotimaan kuljetuksista suurin osa hoituu kumipyörillä. Tiekuljetuksissa polttoainekustannusten osuus on keskimäärin 20–30 prosenttia kokonaiskustannuksista.
”Noin viidennes vastanneista yrityksistä pitää tiekuljetusten hintojen nousua kilpailukykynsä kannalta erittäin haitallisena. Eniten tiekuljetusten kustannusten kasvu on haitannut kaupan alaa, jossa yli kolmannes yrityksistä arvioi hintojen nousun erittäin haitalliseksi. Myös teollisuustoimialoilla lähes 30 prosenttia arvioi tiekuljetusten hintojen nousun erittäin haitalliseksi”, sanoo Kalenoja.
Kalenojan mukaan tiekuljetusten osuus logistiikkakustannuksista on verrattain pieni vientiteollisuudessa, jonka suurin yksittäinen logistiikkakustannusten osatekijä on merikuljetukset. Kaupan ja teollisuuden yrityksistä lähes 30 prosenttia arvioi merirahdin hintojen nousun ja hieman yli kymmenen prosenttia lentorahdin hintojen nousun erittäin haitalliseksi kilpailukyvylleen. Kalenojan mukaan meri- ja lentorahdin kallistuminen vaikuttaa erityisesti vienti- ja tuontiyritysten kilpailukykyyn.
”Merirahdin merkitys on erityisesti vientiteollisuudelle ja kaupan alalle tärkeä, sillä lähes 95 prosenttia ulkomaan tavarakaupasta kulkee meritse. Logistiikkakustannusten kasvu nostaa herkästi inflaatiota, sillä kustannusten kasvu siirtyy ketjussa eteenpäin tuotteiden kasvavina hintoina”, sanoo Kalenoja.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 14.-16.4.2026 ja siihen vastasi 1310 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Helsingin seudun, Hämeen, Keski-Suomen, Kuopion alueen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Oulun, Pohjois-Karjalan, Rauman, Riihimäen-Hyvinään, Satakunnan, Tampereen ja Turun kauppakamarien sekä Ålands handelskammare jäsenyrityksiltä. Siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Hanna KalenojaJohtava liikenneasiantuntija
Puh:050 534 4750hanna.kalenoja@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Vaatimus “suomalaisten arvojen” tuntemisesta kansalaisuuskokeessa poistui – päällekkäinen testaus yhä haasteena23.4.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä, että hallitus vie eteenpäin kansalaisuuskoetta nyt entistä vahvemmin tietoon, lakeihin ja faktoihin perustuvana testinä. Edelleen kansalaisuuskokeen toimeenpanossa tulisi huolehtia siitä, ettei kokeesta muodostu uutta pullonkaulaa osaajille päällekkäisten testien vuoksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä useita kasvua tukevia päätöksiä22.4.2026 21:56:43 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihen päätökset sisältävät Keskuskauppakamarin mukaan myönteisiä elementtejä kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden osalta. Erityisesti liikennehankkeet ja ammattidieselin käyttöönoton nopeuttaminen, veropäätökset ja määräaikainen asuinrakennusten korjausavustus ovat oikeansuuntaisia toimia kasvun kirittämiseksi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilla tasaista, mutta vaisua22.4.2026 08:52:58 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Työmarkkinakehitys etenee vaisuna, mutta lisäheikennystä ei onneksi ole tullut”, arvioi Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä vauhtia kasvuun – toimia asuntomarkkinoille, nuorisotyöttömyyteen ja ammattidieseliin21.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talouden orastavaa kasvua on vauhditettava hallituksen kehysriihessä, vaatii Keskuskauppakamari. Keskuskauppakamari esittää täsmätoimia asuntomarkkinoiden piristämiseksi ja nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi sekä ammattidieselin käyttöönoton nopeuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme