Gigantti

Suomalaiset hurahtivat kotitekoiseen jäätelöön – Gigantti myi jäätelökoneet loppuun

27.4.2026 15:25:00 EEST | Gigantti | Tiedote

Jaa

Kotona tehty jäätelö on noussut hitiksi suomalaiskodeissa. Gigantin kevätkampanja ylitti kaikki odotukset, kun asiakkaat ostivat jäätelökonevaraston hetkellisesti tyhjiin. Sosiaalisen median vauhdittama trendi yhdistyy kasvavaan hyvinvointikiinnostukseen - ja näkyy myös muiden kylmien herkkujen, kuten pehmisten ja slushien, suosion kasvuna.

Jäätelö- ja slush-koneet menivät sekä joulukauden että huhtikuun kampanjoissa kuumille kiville.
Jäätelö- ja slush-koneet menivät sekä joulukauden että huhtikuun kampanjoissa kuumille kiville. Gigantti Oy

Suomalaiset ovat tutkitusti yksi maailman eniten jäätelöä kuluttavia kansoja. Uusin puoli ilmiöstä näkyi poikkeuksellisena kysyntäpiikkinä jo talvikaudella, mutta etenkin Gigantin huhtikuisen kampanjan aikana: jäätelökoneita ja slush- eli jäähilejuomalaitteita myytiin 12.-26.4. lähes 2 000 kappaletta, mikä tyhjensi suosikkimallit keskusvarastolta humauksessa.

– Hurja kysyntä yllätti positiivisesti. Hankimme täydennyserän nopeasti, joka sekin myytiin loppuun. Vaikka kampanja on ohi, valikoimassa riittää toki edelleen vaihtoehtoja, kertoo Gigantin apulaismyyntipäällikkö Miikka Lampinen.

Innostus kylmiin herkkuihin ei rajoitu Suomeen, mutta kotimainen kysyntä erottuu selvästi: suomalaisasiakkaat ostivat yli puolet koko Pohjoismaiden kampanjamyynnistä.

Terveystietoisuus ja some vauhdittavat suosiota

Nostalgikoille ilmiö tuo mieleen 1980–90-lukujen leipäkonebuumin – nyt vastaava kotikokeilujen ilo näkyy jäätelössä, mutta uudella tavalla.

– Jäätelökoneiden suosio ei ole pelkkää markkinointihypeä, vaan kotona tekemiseen liittyy vahvasti halu vaikuttaa itse raaka-aineisiin ja kokeilla uusia makuja. Ihmiset haluavat tietää, mitä syövät, ja samalla tehdä herkuttelusta vähän omannäköisempää, Lampinen taustoittaa.

Sosiaalinen media on kiihdyttänyt ilmiötä entisestään. Erityisesti Ninja-brändin laitteet ovat nousseet suosioon vaikuttajasisältöjen kuten reseptivideoiden, makutestien ja käyttövinkkien myötä.

Pehmikset, slushit ja sorbetit nousevat vanavedessä

Jäätelöiden ja slushien ohella suosiotaan kasvattavat pehmikset, sorbetit ja frozen yogurtit, erityisesti nuorempien kuluttajien keskuudessa, pitkälti somen inspiroimina.

– Näemme myynnistä jo nyt, että kiinnostus ei jää jäätelöön. Asiakkaat haluavat entistä monipuolisempia kylmiä jälkiruokia ja välipaloja, ja hakevat niitä valmistavia laitteita niin kotiin kuin mökille.

Talven ja kevään myyntipiikit kertovat myös laajemmasta ilmiöstä: kesään valmistaudutaan aiempaa aikaisemmin, ja kotikokkailuihin panostetaan.

– Jäätelökone on sekä omaan käyttöön että lahjaksi ostettava tuote: laitteita hankitaan myös valmistujaisiin ja muihin kesän perhejuhliin, Lampinen taustoittaa.

Trendaavat vinkit kylmään kotiherkutteluun

Someresepteihin perehtynyt apulaismyyntipäällikkö nostaa esiin kolme helposti toteutettavaa ideaa:

1. Kesäinen jogurttijäätelö syntyy pakastemansikoista, kreikkalaisesta jogurtista ja hunajasta. Tämä on raikas ja hieman kevyempi vaihtoehto terveellisempään herkutteluun.

2. Aikuisten suosikki on sitruksinen slush, jossa appelsiini, sitruuna ja ripaus inkivääriä tuovat pirteää potkua. Iltajuhliin voi mukaan lisätä vaikkapa kevyen likööritwistin.

3. Varma kokoperheen hitti on banaani–maapähkinävoi-jäätelö: yksinkertaiset raaka-aineet, mutta takuumaukas lopputulos.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jäätelö- ja slush-koneet menivät sekä joulukauden että huhtikuun kampanjoissa kuumille kiville.
Jäätelö- ja slush-koneet menivät sekä joulukauden että huhtikuun kampanjoissa kuumille kiville.
Gigantti Oy
Lataa

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Meillä työskentelee yli 1  000 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantin maaliskuun telecom-katsaus: Tarjoukset ohjaavat puhelinkauppaa – liittymissä haetaan pysyvyyttä31.3.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Gigantin maaliskuun puhelinkaupassa ratkaisevaksi nousivat tarjoukset. Kampanjat ohjasivat ostopäätöksiä erityisesti premium-luokassa, samalla kun keskihintaluokan Androidit pitivät myynnin vahvana. Liittymävalinnoissa korostuu yhä useammin halu ennakoitavaan ja vaivattomaan ratkaisuun. Kevätsäiden saapuminen näkyy puettavan teknologian myynnissä.

Aikuisille suunnatut LEGO®-setit kasvattavat suosiotaan – kansainvälisesti loppuunmyyty Pokémon-uutuus avautuu ennakkomyyntiin Gigantissa24.3.2026 13:10:00 EET | Tiedote

LEGO®-rakentaminen on noussut viime vuosina uuteen suosioon myös aikuisten harrastuksena. Kiireiseen arkeen etsitään rauhoittavaa ja iloista tekemistä, jossa pääsee ihastelemaan konkreettista lopputulosta. Tähän tarpeeseen LEGO® on vastannut entistä monipuolisemmilla ja keräilyarvoa sisältävillä seteillä, kuten maailmalla huippusuosion saaneilla Pokémon™-uutuuksilla, jotka avautuvat Gigantissa ennakkomyyntiin 27.3.

Gigantin terminaalipäällikkö Ida-Maria Rossi: ”Tasa-arvo syntyy arjen johtamisesta ja toistemme kohtaamisesta”8.3.2026 10:23:24 EET | Artikkeli

Naistenpäivä 8.3.2026 Ida-Maria Rossi työskentelee Gigantin jakeluterminaalin päällikkönä kolmenkymmenen mieskollegan parissa. Hän pitää tärkeänä kehittää teknologia-alan tasapainoisempaa sukupuolijakaumaa, mutta ei usko yksittäisiin tekoihin, vaan kulttuuriin. ”Työpaikalla on valtava vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Siksi myös tasa-arvon pitäisi näkyä ennen kaikkea arjessa ja johtamisessa”, Rossi sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye