Icon 6 ja Icon 7 ‑risteilyalustilaukset varmistavat Suomen meriteollisuuden jatkuvuutta – Juuso Heinilä: ”Kestävä rahoitusmalli on vakiintunut, ja asiat etenevät myönteisesti”
28.4.2026 09:45:45 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Royal Caribbean Group (RCG) on julkistanut suunnitelmansa Icon 6 ja Icon 7 ‑alusten tilaamisesta Meyer Turun telakalta. Alusten on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030. Suunnitellut alushankkeet ovat myönteinen viesti Suomelle ja koko suomalaisen meriteollisuuden jatkuvuudelle. Ne heijastavat koko toimialan vahvistunutta näkymää, joka ulottuu varustamoista telakoihin ja laajaan meriteollisuuden ekosysteemiin. Alushankkeiden toteutuminen edellyttää aina rahoitusjärjestelyjä, joihin on rakennettu vakiintunut, kestävä rahoitusmalli viimeisimpien Icon-luokan alusten kohdalla, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.

Juuso Heinilän mukaan rahoituksen järjestyminen on keskeinen edellytys alushankkeiden toteutumiselle. Icon 7:ää koskeva suunnitelma on vielä ehdollinen rahoitusjärjestelyille. Hankkeiden eteneminen edellyttää kestäviä ja toimivia rahoitusratkaisuja, ja Finnvera jatkaa tiivistä yhteistyötä telakan ja RCG:n kanssa taloudellisesti kestävien rahoitussopimusten neuvottelemiseksi.
”Kestävän rahoitusmallin rakentaminen on ollut iso ponnistus, mutta olemme löytäneet tavan rakentaa rahoitus tasapainoisesti yhdessä muiden rahoittajien kanssa niin, että kokonaisriski pysyy hallinnassa. Toimintamalli on vakiintunut onnistuneesti viimeisimpien Icon-luokan alusten rahoituksessa, ja asiat etenevät nyt myönteisesti”, Heinilä sanoo.
Yhteistyö eri osapuolten välillä on keskeistä, jotta rahoitusratkaisut tukevat sekä teollista kilpailukykyä että hallittua riskitasoa.
”Tavoitteena on varmistaa, että aluksia voidaan rakentaa Suomessa vastuullisesti ja pitkäjänteisesti myös tulevaisuudessa”, Heinilä toteaa.
Alus- ja telakkatoimialan osuus oli vuoden 2025 lopussa hieman yli puolet Finnveran 25,2 miljardin euron kokonaisvastuukannasta. Finnveran rahoitus on vastikkeellista, ja asiakas maksaa siitä takuumaksun. Finnveralta edellytetty pitkän aikavälin itsekannattavuus on toteutunut.
Koko meriteollisuuden kokonaiskuva on selvästi vahvistunut
Heinilän mukaan alustilaukset antavat merkittävän viestin Suomen taloudelle ja teolliselle osaamiselle.
”Alus- ja telakkasektorin vahvistuneet näkymät ovat hyvä uutinen Suomelle. Meriteollisuus on yksi Suomen keskeisistä vientialoista, ja sen kehitys vaikuttaa laajasti työllisyyteen, investointeihin ja teolliseen kilpailukykyyn. Risteilyalus- ja jäänmurtajatilausten myötä telakkateollisuuteen avautuu tuhansia uusia työpaikkoja lähivuosina. Tämänkaltaiset hankkeet tukevat koko arvoketjua varustamoista telakoihin ja alihankkijoihin asti, ja heijastusvaikutukset näkyvät palvelualoille asti”, Heinilä toteaa.
Meriteollisuuden toimintaympäristö on viime vuosina kehittynyt vakaampaan suuntaan, mikä näkyy toimialan näkymien paranemisena.
”Koko toimialan kokonaiskuva on selvästi vahvistunut. Varustamoiden taloudellinen tilanne on vahvistunut, mikä luo paremmat edellytykset uusille investoinneille ja pitkäjänteiselle kapasiteetin kehittämiselle. Tämä luo perustaa uusille hankkeille ja pitkän aikavälin kehitykselle Suomessa”, Heinilä sanoo.
Lisätiedot:
Juuso Heinilä, toimitusjohtaja, Finnvera. puh. 029 460 2576
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuso Heinilä, toimitusjohtaja, Finnvera. puh. 029 460 2576
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Iranin sota uhkaa aiheuttaa kannattavuusshokin suomalaisyrityksille – Odotettu rauha pelastaisi ilkeältä kolmoisvaikutukselta, joka syö talouskasvua tänä ja ensi vuonna8.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Iranin sodasta johtuva keskeinen riski Suomen talouteen on yritysten kannattavuuden heikkeneminen, jos konflikti jatkuu ja pitkittyy. Nousseet energiakustannukset syövät yritysten katteita, mistä seuraa kannattavuusshokki aivan kuten Ukrainan sodan alkuvaiheessa, arvioi Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Jokainen viikko ja kuukausi pahentaa konfliktin vaikutuksia, ja jos öljyn hinta pysyy korkealla puoli vuotta, Kotamäen mukaan Suomen bruttokansantuotteen kasvusta leikkaantuu tänä vuonna 0,8 prosenttiyksikköä ja ensi vuonnakin joitain kymmenyksiä. Hyvässäkin skenaariossa konflikti syö talouskasvua, mutta vähemmän.
Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme