Betoniteollisuus ry

Betoniteollisuuden ideakilpailu tuotti valtavan joukon ehdotuksia – viisi palkittiin

28.4.2026 12:00:36 EEST | Betoniteollisuus ry | Tiedote

Jaa

Betoniteollisuuden käynnistämä ideakilpailu seinäelementtien käsittelyturvallisuuden parantamisesta keräsi yli 50 konkreettista ehdotusta. Varsinainen läpimurto antaa vielä odottaa itseään.

Kuvituskuva seinäelementtitehtaan tuotevarastosta
Kuvituskuva seinäelementtitehtaan tuotevarastosta

Betoniteollisuus ry julkisti lokakuussa 2025 kaikille avoimen ideakilpailun, jonka tavoitteena oli kerätä uusia ideoita seinäelementtien nostoihin liittyvän turvallisuuden kehittämiseksi.

”Nostokoukkujen kiinnittäminen ja irrottaminen on tunnistettu turvallisuuden kannalta ongelmallisiksi, eikä asiaan ole onnistuttu löytämään ratkaisua alan sisältä. Ideakilpailu päädyttiin käynnistämään nimenomaan siksi, että ongelmaan löydettäisiin kokonaan uusia näkökulmia, niin sanottua out-of-the-box -ajattelua”, kertoo Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila.

Seinäelementtejä nostetaan elementin yläreunassa olevista nostolenkeistä. Nostokoukkujen kiinnittäminen ja irrottaminen niihin sisältää turvallisuusriskin, sillä työntekijän on kiivettävä elementin yläreunan tasolle kiinnittääkseen ja irrottaakseen nostokoukut. Tapaturmariskiä lisää se, että nostoja toistetaan kerta toisensa jälkeen jokaisen elementin kohdalla. Niitä siirretään ensin muotilta jälkikäsittelyyn, sen jälkeen tehtaan varastoon, varastosta ajoneuvoon ja sieltä lopulta työmaalle, missä elementtejä joudutaan useimmiten myös välivarastoimaan.

”Nostokoukkujen kiinnittämiseen ja irrottamiseen liittyvä turvallisuusongelma on kova pähkinä purtavaksi, sillä nykyistä toimivamman tavan löytämistä rajoittavat monet reunaehdot. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa käytetään tapaa, jossa nostopiste tuodaan joko maan tasalle tai elementin toiseen päähän käyttämällä nostolenkeissä jatkovaijereita tai -liinoja”, Mattila toteaa.

Mattilan mukaan tämä ei ole kuitenkaan Suomessa mahdollista, sillä elementit halutaan säilyttää katon alla, eikä siltanosturien nostokorkeus riitä tähän ratkaisuun.

”Samasta syystä ei ole mahdollista käyttää paljon lattiatilaa vaativia varastointiratkaisuja. Näistä molemmista tuli kylläkin useita kilpailuehdotuksia. Samoin nostopisteiden tuominen alemmas eli elementtien pääty tai tasopinnoille ei ole mahdollista, koska nostokoukkuja ei pääse joko kiinnittämään tai irrottamaan”, hän sanoo.

”Kilpailun tuomaristo joutui toteamaan, että suuresta ehdotusten määrästä huolimatta joukosta ei löytynyt sellaista läpimurtoideaa, joka toisi riittävän toimivan ratkaisun seinäelementtien nostamiseen”, tuomariston puheenjohtaja, VaBe Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehtinen kertoo.

Tuomaristo päätyi nostamaan esiin viisi ehdotusta, joilla oli tuomariston näkemyksen mukaan eniten jatkokehittämispotentiaalia. Näistä Aleksi Auramon, Eetu Lahtisen ja Mikko Viljakaisen tekemät ehdotukset liittyvät nostokoukun etäältä tehtävän ohjaamisen mahdollistaviin erilaisiin ohjainvarsiin, Amos Aholan ehdotus koski nostolenkkien innovatiivista muotoilua ja Seppo Mäkinen oli ideoinut uudenlaista nivelöityä nostopuomia. Tuomaristo päätti palkita nämä viisi ehdotusta kukin 2.000 € palkinnolla ehdotusten jatkokehittämiseksi.

”Toivomme, että ehdotusten jatkokehittäminen tuottaa vielä uusia ajatuksia seinäelementtien nostoturvallisuuden parantamiseksi”, Lehtinen toteaa.

Taustatietoa ideakilpailusta

Betoniteollisuus ry käynnisti ideakilpailun seinäelementtien nostoturvallisuuden parantamiseksi lokakuun puolivälissä 2025.

Kilpailutehtävänä oli ideoida ja kehittää uusi tapa, jolla nostokoukut voidaan kiinnittää elementin molempiin päihin turvallisesti, ilman työntekijän putoamis- tai muuta vaaraa ja mielellään myös niin, että menettely tulee hyvää työergonomiaa. Uuden tavan tuli soveltua koukkujen kiinnittämiseen mahdollisimman monentyyppisiin seinäelementteihin. Uusi tapa voi liittyä esimerkiksi nosto-osiin tai nostettavan elementin yksityiskohtiin.

Kilpailun tuomariston muodostivat:

  • Markus Lehtinen, VaBe Oy, puheenjohtaja
  • Benjami Alapuranen, YBT Oy
  • Eero Hynynen, Lujabetoni Oy
  • Rene Ståhlström, Ansion Sementtivalimo Oy
  • Jarno Suodenjoki, Consolis Parma Py
  • Teemu Teno, Rakennusbetoni- ja Elementti Oy

Tuomariston sihteerinä toimi Jussi Mattila Betoniteollisuus ry:stä.

Lisätietoja: 
Jussi Mattila, toimitusjohtaja, Betoniteollisuus ry
Puh: 0400 637 224
sähköposti: jussi.mattila@rt.fi

Tietoja julkaisijasta

Betoniteollisuus ry vastaa Rakennustuoteteollisuus RTT:n betonijaoston toiminnasta. Sen tehtävänä on edistää betoniteollisuuden teknisiä ja taloudellisia toimintaedellytyksiä Suomessa. Betoniteollisuus ry:n jäsenkunnan muodostavat n. 50 betonituotteita valmistavaa yritystä (konserneittain) sekä n. 40 betonialalla toimivaa kannatusjäsentä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 1 miljardi euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Betoniteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye