Tutkimus: Eläkeläiset säästävät yhä enemmän tilille
28.4.2026 10:08:50 EEST | Ilmarinen | Tiedote
Jopa puolet (51 %) eläkeläisistä ilmoittaa taloudellisen varautumisen keinokseen rahan säästämisen tilille. Tilisäästämisen suosio on noussut seitsemän viime vuoden aikana selvästi. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Yhä useampi eläkeläinen säästää sukanvarteen. Ennakoiden eläkkeelle 2026
-tutkimuksen vastaajista 51 prosenttia kertoi säästävänsä tililleen. Tilille säästämisen osuus eläkeläisten taloudellisessa varautumisessa oli pitkään 44 prosenttia.
Myös lisäeläkettä itse säästäneiden määrä on muutaman vuoden jälkeen noussut. Nyt 18 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo hankkineensa lisäeläkettä itselleen. Edellisen kerran lisäeläke oli suosiossa vuosina 2019–2022. Silloin peräti 20–26 prosenttia kertoi varmistaneensa itselleen lisäeläkettä.
Oma asunto ei enää takaa taloudellista turvaa
Oman asunnon ostamisen mainitsee taloudellisen varautumisen keinona 35 prosenttia vastaajista. Vuonna 2019 peräti 66 prosenttia vielä mielsi oman asunnon hankinnan taloudellisena varautumisena eläkepäiviin. Kokemus asunnon omistamisesta on siis muuttunut eläkeläisten keskuudessa vuosi vuodelta.
- Tämä heijastanee asuntomarkkinoiden tilannetta Suomessa. Hinnat ovat tulleet alas, myyntiajat pidentyneet ja muualla kuin kasvukeskuksissa asunnot menevät nihkeästi kaupaksi. Ei siis ole ihme, että omistusasuntoon varallisuuden muotona liittyy nykyisin epävarmuuksia, toteaa tutkija Jouni Vatanen Ilmarisesta.
Sijoittaminen on puolestaan jälleen hieman nostanut suosiotaan eläkeläisten taloudellisen varautumisen keinona. Rahastoihin, osakkeisiin tai kiinteistöihin kertoo sijoittavansa 38 prosenttia vastaajista. Edellisen kerran sijoittaminen on ollut yhtä suosittua vuonna 2019 (40 % vastaajista).
Menoistaan tinkii lähes puolet
Jopa 49 prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa tinkimään menoistaan viime aikoina.
- Maailmanpoliittinen arvaamattomuus ja sen aiheuttama hintojennousu näkyvät väistämättä eläkeläistenkin kukkarossa. Monelle se tarkoittaa aiempaa tiukempaa arkea ja tarkempaa harkintaa siitä, mihin rahat riittävät, Vatanen arvioi.
Peräti 61 prosenttia vastaajista kertoo, että elintaso eläkkeellä vastasi odotuksia.
Yllätyksenä eläkeajan elintaso tuli noin neljännekselle (23 %) vastaajista.
- Eläkkeelle siirtyminen on suuri elämänmuutos, johon liittyy paljon sellaista, mitä osaa ennakoida vasta kokemuksen kautta. Siksi tulevat eläkeläiset voisivat hyötyä paljon jo eläkkeellä olevien kokemuksista, havainnoista ja käytännön vinkeistä myös taloudellisen varautumisen suhteen, Vatanen toteaa.
Aiempaa useampi kokee eläkkeensä riittäväksi
Huolimatta siitä, että noin puolet on tinkinyt menoistaan viime aikoina, vastaajista 39 prosenttia pitää eläkettään juuri nyt riittävänä. Tässä on tapahtunut käänne parempaan, sillä vielä vuosi sitten ainoastaan kolmannes (33 %) koki eläkkeensä riittävän. Vuosina 2021–2024 eläkkeeseensä tyytyväisten osuus vaihteli 27 ja 36 prosentin välillä.
Kun vastaajilta kysyttiin, uskovatko he eläkkeensä riittävän myös 15 vuoden kuluttua, 32 prosenttia oli sitä mieltä, että se tulee riittämään. Myös tulevaisuuden uskon suhteen trendi on positiivinen.
FAKTA: Ennakoiden eläkkeelle 2026 -tutkimus
- Ilmarisen tutkimus selvitti ikäasenteisiin ja eläkeajan ennakointiin liittyviä asioita kuten eläkeläisten taloudellista tilannetta sekä kokemuksia eläkkeelle jäämisestä.
- Kyselyyn vastasi helmi–maaliskuussa 1 404 Ilmarisen eläkkeensaajaa, ja vastausprosentti oli 39 %. Osa vastaajista oli ollut eläkkeellä 2–4 kuukautta, osa yli vuoden ja osa yli viisi vuotta.
- Tulokset kuvaavat hyvin alle 75-vuotiaita yksityisen sektorin eläkkeensaajia.
- Ilmarinen toteutti kyselytutkimuksen eläkeläisille jo 15. kerran.
Lisätietoja:
Jouni Vatanen, tutkija, Ilmarinen
p. 050 571 2309
jouni.vatanen[at]ilmarinen.fi
Tutkimuksen liitemateriaali (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Vatanentutkija
Puh:050 571 2309jouni.vatanen@ilmarinen.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarinen’s early 2026: Customer acquisition at record level, solvency remained strong24.4.2026 13:07:55 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investment in January–March was –0.5 per cent. Solvency is strong and cost-effectiveness is at a good level. Customer acquisition in the early part of the year was going at record pace.
Årets början för Ilmarinen: Rekordstor kundanskaffning, solvensen var fortsatt stark24.4.2026 13:05:59 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringsintäkt var -0,5 procent i januari–mars. Solvensen är stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå. Kundanskaffningen har varit rekordsnabb under början av året.
Ilmarisen alkuvuosi: Asiakashankinta ennätystasolla, vakavaraisuus säilyi vahvana24.4.2026 13:03:46 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi-maaliskuussa -0,5 prosenttia. Vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla. Asiakashankinnassa alkuvuosi sujui ennätysvauhdissa.
Ledning av arbetsförmågan hjälper arbetsgivaren att agera ansvarsfullt21.4.2026 10:05:39 EEST | Tiedote
Ilmarinen lyfter fram ledningen av arbetsförmågan som en av spetsarna i sitt hållbarhetsarbete. I det sociala ansvaret betonas dessutom den egna personalens kompetens. Klimatarbetet kring placeringarna har framskridit bra och bolaget påverkar sina placeringsobjekt genom ägarstyrning, framgår av Ilmarinens hållbarhetsrapport.
Work ability management helps employers act responsibly21.4.2026 10:01:56 EEST | Tiedote
Ilmarinen puts work ability management at the top of its sustainability work. In addition, social responsibility emphasizes the competence of Ilmarinen's own personnel. All this is stated in Ilmarinen's Sustainability Report. The report also shows that the company has made strong progress in climate action within its investments and actively engages with investee companies through active ownership.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme