Attendo

Attendo ostaa A-klinikka Oy:n ja vahvistaa päihdekuntoutuksen palveluitaan

28.4.2026 12:15:00 EEST | Attendo | Tiedote

Jaa

Attendo Suomi on ostanut päihde- ja riippuvuushoitoon erikoistuneen A-klinikka Oy:n. Kaupan täytäntöönpano tapahtuu, kun kaikki tarvittavat hyväksynnät on saatu.

A-klinikka Oy tuottaa päihde- ja riippuvuuspalveluita hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille. A-klinikoilla työskentelee 300 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja sen päihde- ja riippuvuuspalvelut tuottavat vuositasolla 70 000 hoitovuorokautta. A-klinikkasäätiö omistaa A-klinikka Oy:n sataprosenttisesti.

Päihdekuntoutus on yksi sosiaali- ja terveyspalveluiden vaativimpia kokonaisuuksia. Se edellyttää tekijöiltään erityistä osaamista: kykyä kohdata ihminen tilanteessa, jossa hänen elämänsä on kriisissä ja ihmiset eivät saa apua, jota tarvitsevat. Attendo haluaa olla mukana ratkaisemassa tätä haastetta.   

"Olemme Attendolla kiinnostuneita päihdepalveluista siksi, että näemme siinä kasvavan tarpeen ja sen, että ihmiset jäävät liian usein ilman apua. A-klinikka Oy on rakentanut palvelun, jonka tulokset näkyvät. Olemme tästä hyvin vaikuttuneita – kuten myös siitä, mitä voisimme yhdessä rakentaa. Yksin kumpikaan meistä ei pysty vastaamaan kaikkeen siihen tarpeeseen, johon yhdessä pystyisimme", sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist. 

Yritysjärjestely tukee A-klinikkasäätiön strategista suuntaa. A-klinikkasäätiö myy omistamansa A-klinikka Oy:n ja vahvistaa omaa rooliaan yleishyödyllisenä addiktioiden asiantuntijana. Säätiön toiminnan painopisteitä ovat erityisesti addiktiotutkimus, digitaalinen tuki, jalkautuva ja etsivä päihdetyö sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

”Meille on tärkeää varmistaa, että A-klinikka Oy:n päihde- ja riippuvuuspalvelut voivat kehittyä vahvasti myös tulevaisuudessa. Uskomme, että Attendolla on siihen hyvät edellytykset. Samalla tämä järjestely vahvistaa A-klinikkasäätiön mahdollisuuksia keskittyä omaan yleishyödylliseen tehtäväänsä”, sanoo A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.   

Kauppa astuu voimaan, kun kaikki tarvittavat luvat ja hyväksynnät on saatu. Tarvittavien viranomaishyväksyntöjen arvioidaan valmistuvan tämänhetkisen käsityksen mukaan kesään mennessä. 

Lisätietoja antaa: 

Attendo Suomi 

Toimitusjohtaja Virpi Holmqvist, virpi.holmqvist@attendo.fi

Mahdolliset haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Anni Lehden kautta, anni.lehti@attendo.fi, p. 041 732 6142 

A-klinikkasäätiö 

Toimitusjohtaja Hannu Jouhki, hannu.jouhki@a-klinikkasaatio.fi, p. 040 669 0519 

Viestintäjohtaja Tarja Virolainen, tarja.virolainen@a-klinikkasaatio.fi, p. 050 443 5116 

Avainsanat

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye