Vaasan kaupunki - Vasa stad

Kansalaisopisto Alman kurssilaisten ääninovellit on nyt julkaistu – luovan kirjoittamisen ja lausunnan yhteistyötä

28.4.2026 14:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Jaa

Vaasan kansalaisopisto Alman luovan kirjoittamisen kurssilaiset ovat kirjoittaneet kurssitöinään ääninovelleja, jotka on nyt koottu ja julkaistu kuunneltavaksi Peda.netin Ääniteokset-palvelussa. Osa novelleista on saanut äänensä Alman Lausunta-kurssilaisten tulkintoina. Ääninovelleja on yhteensä kymmenen.

Kurssilla opiskelijat ovat syventyneet proosan kirjoittamiseen erilaisten kirjoitusharjoitusten avulla, tarkastelleet omaa kirjallista ääntään sekä oppineet palautteen antamista ja vastaanottamista. Opintoihin on kuulunut myös ääniteoksen tuotanto ja julkaistavan ääninovellin kirjoittaminen. Kurssi järjestettiin tänä vuonna Laihialla ja opettajana on toiminut Aino Hyyryläinen.

”Kurssin tavoitteena oli, että opiskelijat syventyvät kaunokirjalliseen ilmaisuun. Ääninovellin tekeminen lopputyönä oli kokeneemmillekin kirjoittajille uutta, ja kaikki heittäytyivät haasteeseen valmiina oppimaan uutta”, Hyyryläinen kertoo.

Kuunneltavaksi tarkoitetulla tekstillä on erilaisia vaatimuksia kuin perinteisellä kirjoitetulla tekstillä, mikä haastoi myös opetustyötä. ”Se pakotti miettimään, miten luen tekstejä ja annan niistä palautetta”, Hyyryläinen sanoo.

Kirjoittajien kehitys jo yhden kurssin aikana on ollut opettajan mukaan vaikuttavaa. ”Kaikkien lopputöissä kuuluu lukuvuoden aikana hioutunut kirjoittajan ääni, ja jokainen on antanut julkaistuihin novelleihin parastaan. Kuulija pääsee nauttimaan niin vauhdikkaista juonenkäänteistä, arkielämän ja tavallisen ihmisen suurista hetkistä kuin tiiviistä tunnelmasta”, Hyyryläinen sanoo.

Valmiit ääninovellit ovat kaikkien kuunneltavissa maksutta Peda.netissä. Ääninovellit tarjoavat kuulijoille mahdollisuuden tutustua kansalaisopiston kurssilaisten luovaan kirjoittamiseen uudessa, kuunneltavassa muodossa.

  1. Rekisteröidy Peda.netiin osoitteessa peda.net
  2. Kirjaudu sisään ja siirry osoitteeseen: https://peda.net/id/04b1b4333d7
  3. Valitse teos ja aloita kuuntelu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava rehtori Sannasirkku Autio, Vaasan kaupungin opistot,
puh. 0400 299 826, sannasirkku.autio@edu.vaasa.fi

Suunnittelijaopettaja Riikka Paakkunainen, kansalaisopisto Alma,
puh. 040 5386 564, riikka.paakkunainen@edu.vaasa.fi

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Medborgarinstitutet Almas ljudnoveller har nu publicerats – ett samarbete mellan kreativt skrivande och talkonst28.4.2026 14:01:00 EEST | Pressmeddelande

Deltagarna på kursen i kreativt skrivande vid Vasa medborgarinstitut Alma har som kursarbeten skrivit ljudnoveller som nu har sammanställts och publicerats för lyssning i Peda.nets tjänst Ääniteokset. En del av novellerna har fått sin röst genom tolkningar av deltagare på Almas kurs i talkonst. Totalt har tio ljudnoveller på finska publicerats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye