Otava on saanut KKV:n hyväksynnän kasvattaa omistustaan Alma Mediassa

28.4.2026 15:00:00 EEST | Otava-konserni | Tiedote

Jaa

Otava Oy (“Otava”) tiedotti 24.2.2026 sopineensa yhteensä 700 000 Alma Media Oyj:n (”Alma Media” tai ”Yhtiö”) osakkeen ostosta. Osakekaupan myötä Otavalle syntyisi tosiasiallinen määräysvalta Alma Mediassa ja sen toteuttaminen on ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) hyväksynnälle.

Otava on saanut tänään KKV:n hyväksynnän osakekaupan toteuttamiseksi ja toteuttaa kaupan lähipäivinä. Toteutettavan osakekaupan seurauksena Otavan omistus Alma Mediassa nousee yhteensä 33 008 246 osakkeeseen, mikä vastaa noin 40,07 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä.

”Alma Media on Otavalle strateginen sijoituskohde ja Otava näkee itsensä pitkäjänteisenä ja merkittävänä osakkeenomistajana Yhtiössä jatkossakin. Alma Media on hyvin johdettu yhtiö ja Otavan tavoitteena on edelleenkin säilyttää Alma Media itsenäisenä, pörssilistattuna yhtiönä. Pörssiyhtiönä toimiminen luo jatkossakin Alma Medialle hyvät edellytykset ja vakaan pohjan liiketoiminnan kehittämiselle ja kannattavalle kasvulle”, toteaa Otava Oy:n toimitusjohtaja Alexander Lindholm.”

Lisätietoja antaa:
Alexander Lindholm, toimitusjohtaja, Otava Oy
Puh. +358 40 833 0126


Otava has received the approval by FCCA to increase its holding in Alma Media

Otava Ltd (“Otava”) announced on 24 February 2026 that it had agreed to acquire a total of 700,000 shares in Alma Media Corporation (“Alma Media” or the “Company”). The transaction would provide Otava with effective control over Alma Media, and its closing is conditional on approval by the Finnish Competition and Consumer Authority (“FCCA”).

Otava has today received the approval by FCCA to close the transaction and will execute the share purchase in the coming days. Following the transaction, Otava's ownership in Alma Media will increase to a total of 33 008 246 shares, representing approximately 40.07 per cent of all shares and votes in the Company.

“Alma Media is a strategic investment for Otava, and Otava sees itself as a long-term and significant shareholder in the Company going forward. Alma Media is a well-managed company and Otava's goal is to keep Alma Media as an independent, listed company. Being a listed company will continue to provide Alma Media with good preconditions and a stable foundation for business development and profitable growth," says Alexander Lindholm, CEO of Otava Oy.

For further information, please contact:
Alexander Lindholm, CEO, Otava Ltd
Tel. +358 40 833 0126



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Otava-konserni

Otava-konsernin vuoden 2025 tilinpäätöstiedote 11.3.2026 - liikevoitto parani ja rahavirta säilyi hyvällä tasolla (IFRS)11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja oli 320,1 (edellisenä vuonna 319,4) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto parani ja se oli 21,3 (16,4) miljoonaa euroa. Tuloksen paraneminen perustui ajoissa tehtyihin tehostamistoimiin ja hyvään kustannusten hallintaan vaikeassa toimintaympäristössä. Tulososuudet Alma Media Oyj:sta ja Enento Oyj:stä sisältyvät tilikauden voittoon, joka oli 56,1 (38,3) miljoonaa euroa. Otava Oy:n omistusosuus Alma Mediasta oli vuoden päättyessä 38,06 % ja Enentosta 26,51 %. Tulokseen on kirjattu 3,2 (2,4) miljoonaa euroa henkilökunnalle maksettavia kannustepalkkioita sosiaalikuluineen. Liiketoiminnan rahavirta oli 54,5 (55,8). miljoonaa euroa. Otava-konsernin omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 84,3 (81,9) %. Henrik Ehrnrooth Alexander Lindholm Hallituksen puheenjohtaja Konsernin toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Alexander Lindholm, puh. 040 833 0126, alexander.lindholm@otava.fi

Otava Oy kasvattaa omistustaan Alma Media Oyj:ssä24.2.2026 16:00:00 EET | Tiedote

Otava Oy (“Otava”) on 24.2.2026 sopinut hankkivansa yhteensä 700 000 Alma Media Oyj:n (”Alma Media” tai ”Yhtiö”) osaketta, nyt hankittavien osakkeiden edustaessa noin 0,85 prosenttia Alma Median kaikista osakkeista. Sovittujen osakekauppojen myötä Otavan omistus Alma Mediassa nousisi yhteensä 33 008 246 osakkeeseen, mikä vastaa noin 40,07 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä. Kilpailuviranomaisten käytäntöjen perusteella Otavalle syntyisi osakekauppojen myötä sääntelyn mukainen ns. tosiasiallinen määräysvalta Alma Mediassa ja tämän vuoksi nyt sovittujen osakekauppojen toteuttaminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) hyväksyntää. Otava arvioi, että sovitut osakekaupat voidaan toteuttaa kevään 2026 aikana. Ennen sovittuja osakekauppoja Otava omistaa 32 308 246 Alma Median osaketta eli noin 39,22 prosenttia Alma Median kaikista osakkeista. Otava on siis jo ennen sovittujen osakekauppojen toteuttamista Alma Median selkeästi suurin osakkeen

Otava-konsernin vuoden 2024 tilinpäätöstiedote 17.2.2025 - operatiivinen tulos ja rahavirta pysyivät hyvällä tasolla17.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Liikevaihto laski prosentin ja oli 229,9 (edellisenä vuonna 232,8) miljoonaa euroa. Digituotteiden ja -palveluiden myynnin osuus kasvoi 17,7 %:iin liikevaihdosta (17,4). Konsernin operatiivinen tulos 17,0 (17,1) miljoonaa euroa, pysyi edellisen vuoden tasolla. Tuloksen säilyminen hyvällä tasolla perustui ajoissa tehtyihin tehostamistoimiin ja hyvään kustannusten hallintaan haastavassa toimintaympäristössä. Tilikauden voitto oli 19,3 (ed.v. 21,3) miljoonaa euroa sisältäen tulososuuden Alma Media Oyj:sta. Tulokseen on kirjattu 2,4 miljoonaa euroa henkilökunnalle maksettavia kannustepalkkioita sosiaalikuluineen. Otava Oy:n omistusosuus Alma Mediasta on 38,01 %. Alma Mediasta saatu osinko oli 11,6 (10,6) M€. Liiketoiminnan rahavirta oli 39,8 (40,6) miljoonaa euroa. Otava-konsernin omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 88,1 (81,1) %. Henrik Ehrnrooth Alexander Lindholm Hallituksen puheenjohtaja Konsernin toimitusjohtaja Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Alexander Lindholm, puh. 040 833 0126,

Otava-konsernin vuoden 2023 tilinpäätöstiedote 29.2.2024 - operatiivinen tulos ja rahavirta kaksinkertaistuivat1.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Liikevaihto laski 3 % ja oli 232,8 (edellisenä vuonna 239,6) miljoonaa euroa. Digituotteiden ja -palveluiden myynnin osuus kasvoi 17,3 %:iin liikevaihdosta (15,6). Konsernin operatiivinen tulos 17,1 (8,8) miljoonaa euroa, lähes kaksinkertaistui edellisvuodesta. Tuloksen paraneminen oli seurausta tehdyistä säästö- ja tehostamistoimista ja paremmasta kustannusten hallinnasta. Tilikauden voitto oli 21,3 (ed.v. 14,2) miljoonaa euroa sisältäen tulososuuden Alma Media Oyj:sta. Tulokseen on kirjattu 2,8 miljoonaa euroa henkilökunnalle maksettavia kannustepalkkioita sosiaalikuluineen. Otava Oy:n omistusosuus Alma Mediasta on 31,18 %. Alma Mediasta saatu osinko oli 10,6 (8,4) M€. Joulu-tammikuussa tehdyillä kaupoilla Otava Oy hankki 10,02 %:n osuuden Enento Oyj:stä. Liiketoiminnan rahavirta oli 40,6 (20,7) miljoonaa euroa. Otava-konsernin omavaraisuusaste oli vuoden lopussa 81,1 (87,9) %. Henrik Ehrnrooth Alexander Lindholm Hallituksen puheenjohtaja Konsernin toimitusjohtaja Lisätietoja antaa t

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye