Kansalaiset kutsutaan mukaan sinileväseurantaan Päijät-Hämeessä
5.5.2026 09:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Suomen ympäristökeskus ja Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö tiedottavat
Päijät-Hämeessä käynnistyy kesällä Vesivahdit 2026 -kampanja, jossa kansalaisia kannustetaan havainnoimaan sinilevätilannetta. Tavoitteena on täydentää viranomaisten seurantaa ja tuottaa parempi kuva vesistöjen tilasta. Seuranta hyödyttää asiantuntijoita, asukkaita ja lomailijoita, jotka tarvitsevat tietoa vesien tilasta. Kampanja-aika on 6.5.–6.9.2026.

Kansalaishavainnot täydentävät virallista sinileväseurantaa
Kampanjan toteuttavat Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö ja Suomen ympäristökeskus. Havaintoja kerätään eri puolilta Päijät-Hämeen järviä, muun muassa Vesijärvellä. Myös havainnot esimerkiksi näkösyvyydestä, lämpötilasta ja roskaantumisesta ovat tervetulleita.
”Sinileväkukintojen esiintyminen voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden ja ravinnekuormituksen mukaan. Viranomaisten säännöllinen seuranta ei yksin riitä kattamaan kaikkia ranta- ja järvialueita. Siksi kansalaisten tekemät havainnot ovat nousseet merkittävään rooliin. Havainnot voivat osaltaan parantaa myös uimareiden turvallisuutta ja ehkäistä altistumista sinilevän terveyshaitoille”, erikoistutkija Laura Härkönen Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.
Kansalaisten tekemät havainnot tuovat tärkeää lisätietoa erityisesti paikallisista ja nopeasti muuttuvista tilanteista. Havainnot auttavat tunnistamaan kukintojen alkamista, seuraamaan niiden kehitystä ja tuottamaan lyhyen aikavälin aineistoa tutkimuksen käyttöön.
Havaintojen tekeminen ja lähettäminen on helppoa
”Vesivahdit 2026 -kampanjaan osallistuminen ei edellytä erityisosaamista. Havainnon voi tehdä kuka tahansa, joka liikkuu rannoilla, laitureilla tai vesillä”, vesistöasiantuntija Anna Hakala Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiöstä korostaa.
Sinilevän määrä arvioidaan yksinkertaisella asteikolla, joka vaihtelee ei sinilevää -havainnosta runsaaseen esiintymiseen. Havainnot tallennetaan Syken ylläpitämään Järvi-meriwiki-palveluun, jonka kartalla tuoreimmat havainnot ovat nähtävillä viikon ajan. Palvelu kokoaa yhteen sekä kansalaisten että asiantuntijoiden tekemät havainnot ja muodostaa kattavan tilannekuvan.
Anna panoksesi vesistöjen hyväksi
”Kannustamme kaikkia Päijät-Hämeessä liikkuvia osallistumaan. Jokainen havainto vahvistaa yhteistä tilannekuvaa ja kansalaisten havainnot ovat arvokas osa luotettavaa ympäristötietoa. Ne täydentävät mittauksia ja auttavat meitä ymmärtämään muutoksia yhä tarkemmin. Tämä tieto on tärkeää, kun suunnittelemme toimia vesistöjen tilan parantamiseksi”, korostaa Härkönen.
Vesivahdit 2026 -kampanja liittyy EU-rahoitteiseen FutureLakes-hankkeeseen, jonka tavoitteena on parantaa vesistöjen tilaa ja vahvistaa kansalaisten roolia ympäristön seurannassa.
Vesivahti-infotilaisuus Teamsissa maanantaina 18.5.2026 klo 17–17.45. Tilaisuuden tallenne tulee toukokuun loppupuolella Vesijärvisäätiön I love vesijärvi -Youtube-kanavalle.
Yhteyshenkilöt
Laura HärkönenErikoistutkijaSuomen ympäristökeskus
Puh:0295 251 009laura.harkonen@syke.fiAnna HakalaVesistöasiantuntijaPäijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
Puh:040 551 6466anna.hakala@vesijarvi.fiMediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nostot medialle 19.–23.10.2026 | Kansalaispaneelien oppeja, kasviproteiinien kasvuloikkaa ja Itämeren suojelua15.10.2026 13:53:35 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Invitation for Media: Can Gypsum Applied to Fields Help Save the Baltic Sea? Join the GYPREG Final Seminar on 28 October 202615.10.2026 13:04:50 EEST | Press invitation
Dear Journalist, Can gypsum applied to fields help save the Baltic Sea? Join us in Helsinki or online on Wednesday, 28 October 2026, to hear the latest results from the international GYPREG project. Register now and reserve your place.
Inbjudan för media: GYPREG:s slutseminarium den 28 oktober 2026 – ny kunskap om gipsbehandlingens potential för att skydda Östersjön15.10.2026 13:04:16 EEST | Pressinbjudan
Bästa journalist, Kan gips som sprids på åkermark bidra till att rädda Östersjön? Välkommen att ta del av de senaste resultaten från det internationella GYPREG-projektet onsdagen den 28 oktober 2026 i Helsingfors eller online. Anmäl dig till seminariet.
Kutsu medialle: GYPREG-loppuseminaari 28.10.2026 - uutta tietoa kipsikäsittelyn mahdollisuuksista Itämeren suojelussa15.10.2026 13:02:58 EEST | Kutsu
Arvoisa toimittaja, Voiko pelloille levitettävä kipsi auttaa pelastamaan Itämeren? Tule kuulemaan uusimmat tulokset kansainvälisestä GYPREG-hankkeesta keskiviikkona 28.10.2026 Helsingissä tai verkossa. Ilmoittaudu mukaan.
Nostot medialle 12.–16.10.2026 | Kasviproteiineista kipsiin – ratkaisuja kestävämpään ruokajärjestelmään8.10.2026 13:52:26 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme