Suomen Salibandyliitto ry

Salibandyliitto teki ylijäämäisen tuloksen – valtuusto vahvisti tilinpäätöksen

28.4.2026 15:21:54 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote

Jaa

Salibandyliiton valtuusto vahvisti lauantaina Helsingissä hybridimallina järjestetyssä kokouksessaan liiton tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille vuodelta 2025.

Salibandyliiton vuoden 2025 liikevaihto oli noin 12 miljoonaa euroa, joka on seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden 2025 taloudellinen tulos koko liiton osalta oli noin 49 000 euroa ylijäämäinen eli hieman budjetoitua (+30 000 euroa) parempi.

Tulojen ja menojen suhteellinen jakauma pysyi jokseenkin ennallaan. Osanottomaksut oli tulorahoituksesta edellisvuosien tapaan merkittävin 30 prosentin osuudella. Kulujen puolella suurimman osuuden muodosti palkkiot (28 %), ja ne koostuvat pääosin erotuomaripalkkioista.

Hienoista kasvua harrastajissa ja erotuomareissa

Positiivisen taloudellisen tuloksen ohella vuoden 2025 myönteisiin asioihin lukeutui rekisteröityjen pelaajien ja myös koulutettujen erotuomareiden määrän kasvu. Myös SalibandyTV on saavuttanut vankan jalansijan lähes 80 000 käyttäjällään. Huippu-urheilullisesti Suomi voitti U19-miesten maailmanmestaruuden. Naisten maajoukkue juhli elokuussa The World Games -kultaa ja saavutti joulukuun MM-kisoissa pronssia.

Haasteiden vuosi takana

Viime vuoteen mahtui myös haasteita. Otsikoihin nousi tapahtumakokonaisuus, jossa selvitettiin epäiltyä, säännöissä ja sopimuksissa kiellettyä vedonlyöntiä suomalaisessa huippusalibandyssa. Myös 3v3-pelimuodon pilotointi puhutti lajiväkeä ja liiton organisaatiossa tapahtui henkilövaihdoksia.

- Vuosi 2025 koetteli Salibandyliittoa. Kun päällä oli yhtäaikaisesti useampi kriisi ja muutostilanne, avainhenkilöiden kuormitus oli korkealla todella pitkään. Kiitos jokaiselle venymisestä, ilman sitä seuraukset olisivat olleet pahempia. Tehtyjen selvitysten ja annettujen sanktioiden jälkeen selvisimme vedonlyöntikriisistä lopulta kohtuullisesti, eivätkä nämä tapahtumat vaikuttaneet esimerkiksi valtionapuun, tiivistää Salibandyliiton puheenjohtaja Kaarina Vuori viime vuotta.

- Erinäisten kriisien vuoksi keskustelu lajiväen kanssa jäi liian vähälle ja haluan sitä pahoitella seurayhteisölle. Vuoden vaihtumisen jälkeen on menty eteenpäin ja myös onnistuneet rekrytoinnit ovat tuoneet organisaatioon uutta osaamista, joten kokonaisuutena tilanne on onneksi nyt parempi, hän jatkaa.

MM-kotikisat ja liiton kokous tulossa

Vuoden 2026 päätapahtuma on 5.–13. joulukuuta Tampereella järjestettävät miesten MM-kisat, joissa Suomi puolustaa vuoden 2024 MM-kultaansa. Kisojen yleisötavoite on 130 000 katsojaa. Lipunmyynti on edennyt hyvin ja finaaliviikonloppu on lähes loppuun varattu. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä. Kisat huipentuvat Nokia Arenalle, jossa pelataan puolivälieristä alkaen aina finaaliin asti.

Tänä vuonna pidetään myös Salibandyliiton varsinainen kokous, jossa valitaan liiton hallitus kolmivuotiskaudeksi 2027–2029. Kolmen vuoden välein pidettävä liiton kokous järjestetään marraskuussa. 

Nuoret vaikuttajat mukana

Kokouksen jälkeen valtuusto kuuli SSBL Salibandy Oy:n, Salibandyn Tukisäätiön ja MM-kisajärjestelyjen tilannekatsaukset. Kokouksessa paikalla oli myös Nuorten vaikuttajien -ryhmä tutustumassa Salibandyliiton päätöksentekoon.

Ryhmään kuuluu 13–19-vuotiaita salibandya harrastavia nuoria eri puolilta Suomea, joita yhdistää halu vaikuttaa lajiin ja tuoda nuorten ääni entistä vahvemmin kuuluviin. Nuorten osallistaminen liittyy Salibandyliiton ”Ei todellakaan ihan sama” -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä nuorten osallistumista salibandytoiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja päätöksentekoon.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry

Joulukuun salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu8.4.2026 16:01:13 EEST | Tiedote

Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 22.4. Ensi joulukuussa pelattavien miesten salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu. Tampereella 5.–13.12.2026 pelattava turnaus tuo yhteen maailman parhaat maajoukkueet. Kisaviikosta on luvassa tiivis kokonaisuus täynnä huippuotteluita kolmella pelipaikalla Tampereen ytimessä. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä, sekä puolivälieristä alkaen ratkaisevat ottelut pelataan Nokia Arenalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye