Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi
28.4.2026 15:45:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.

SOK:n hallintoneuvoston kokouksessa 28.4.2026 hallituksessa vuodesta 2021 lähtien toiminut Harri Miettinen pyysi eroa hallituksen jäsenyydestä, sillä hän on siirtynyt eläkkeelle Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtajan tehtävästä. SOK:n hallitukseen uudeksi jäseneksi Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. Miettisen tilalle SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan. Hänen ensimmäinen hallituskautensa sijoittui vuosille 2008–2012, ja hänet valittiin uudelleen hallituksen jäseneksi vuodesta 2022 alkaen.
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook toimii SOK:n hallituksen puheenjohtajana.
SOK:n hallitus 28.4.2026 alkaen:
Hannu Krook, pääjohtaja, SOK, puheenjohtaja
Tapio Finér, toimitusjohtaja, Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Katri Harra, hallitusammattilainen, DI, eMBA
Antti Heikkinen, toimitusjohtaja, Pirkanmaan Osuuskauppa
Veli-Matti Liimatainen, toimitusjohtaja, HOK-Elanto
Minna Lindholm, toimitusjohtaja
Reima Loukkola, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Arina
Antti Määttä, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Keskimaa (vpj.)
Juha Riikola, toimitusjohtaja, Etelä-Karjalan Osuuskauppa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiKuvat

Linkit
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uudistuneet Pizza & Buffa ja kahvila Presso avataan keskiviikkona 29.4. klo 10.3027.4.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Prisma Seppälän ravintolamaailmassa toteutettu kokonaisvaltainen uudistus on valmistumassa. Koko perheen ravintola Pizza & Buffa sekä kahvila Presso avataan uudistuneina asiakkaille keskiviikkona 29.4.2026 klo 10.30.
Keskimaan asiakasomistajille 2,5 % ylijäämänpalautus – yhteensä 14,6 miljoonaa euroa22.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessaan vuoden 2025 tuloksen perusteella maksettavasta ylijäämänpalautuksesta asiakasomistajille. Tänä vuonna ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 2,5 % heidän Osuuskauppa Keskimaasta tekemien ostojen määrästä, mikä vastaa yhteensä 14,6 miljoonaa euroa.
Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto kasvoi alkuvuonna – edellisvuosina tehdyt investoinnit vauhdittivat kasvua21.4.2026 09:12:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun liikevaihto oli 184,3 miljoonaa euroa, jossa oli nousua viime vuoteen 6,0 %. Liikennekaupan liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä odotettua enemmän. Myös päivittäistavarakauppa ylsi markkinaa parempaan kehitykseen. Break Sokos Himoksen avaaminen viime vuoden lopulla vauhditti majoitusliiketoiminnan kasvua.
Mestarin Keittiö ja Kahvila uudistui kauppakeskus Sokkarilla – entistä monipuolisemmat palvelut9.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Mestarin Keittiön ja Kahvilan laaja uudistus kauppakeskus Sokkarin pohjakerroksessa on valmistunut. Entistä monipuolisempi palvelukokonaisuus avautuu asiakkaille torstaina 9.4.2026. Uudistuneissa tiloissa asiakkaita odottavat entistä sujuvampi asiointi, laajentuneet kahvilapalvelut sekä arkiaamujen aamiainen ja sunnuntaibrunssi. Omassa keittiössä valmistettu lounas on säilynyt ennallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme