Naantali on mukana Siisti Biitsi –tempauksessa
29.4.2026 09:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Siisti Biitsi on Pidä Saaristo Siistinä ry:n vesistöjen ja rantojen roskaisuuteen keskittyvä talkoo-ohjelma. Naantalin kaupunki on tempauksessa mukana 5.–31.5. ja haastaa mukaan laajasti kuntalaiset, yhdistykset, seurat ja naapurikunnat.

Siisti Biitsin tarkoituksena on siivota rantoja, kerätä tietoja rantojen roskaisuudesta, herättää kiinnostusta roskaisuustilanteeseen ja yhdistää konkreettinen ympäristötyö ulkoiluun ja yhdessäoloon.
Kampanjaa varten kuntalaiset voivat noutaa roskapihtejä ja –pusseja Naantalin kaupungintalon asiointipisteeltä sekä saariston palvelupisteistä niiden aukioloaikoina. Kaupunki suosittelee omia siivoushanskoja.
Kaupunki järjestää kaikille yhteiset siivouspäivät Nunnalahden uimarannan läheisyydessä 19.5. klo 10–18 ja Taimon uimapaikan ympäristössä 28.5. klo 10–18. Kerättyjä roskia varten kaupunki järjestää siivouspaikoille jäteastioita, joihin kerätyt roskat voi toimittaa.
Kampanjaan voi osallistua myös kevyesti omalla ajalla, esimerkiksi päivittäisen kävelylenkin tai muun ulkoilun yhteydessä.
Muista raportoida tulokset
Kampanjaan osallistuvien tulee raportoida itse määrät Siisti Biitsi –mobiilisovellukseen. Tiedot voi täyttää myös paperilomakkeelle, jonka voi noutaa siivousvälineiden noudon yhteydessä palvelupisteeltä. Lomakkeen voi palauttaa kaupungin kampanjavastaaville siivouspaikalla 19.5. ja 28.5. klo 10–18 välisenä aikana tai kaupungin palvelupisteelle siivousvälineiden palautuksen yhteydessä.
Siivoamaan voi lähteä esimerkiksi kaverin kanssa ja sopia, kuka raportoi tulokset sovellukseen tai lomakkeelle. Paperiraportoinnissa kannattaa ottaa myös oma kynä mukaan.
Kampanja-aika on 5.–31.5., ja kaupunki haastaakin mukaan laajasti yhdistykset, urheiluseurat, yritykset ja naapurikunnat. Avointen siivouspäivien lisäksi Siisti Biitsiin voi osallistua omatoimisesti itselle sopivana aikana ja raportoida kerätyt roskat kätevästi mobiilisovellukseen.
Siivottava alue voi olla rantojen lisäksi myös muu alue, kuten puisto, metsä tai katualue. Yksityisillä alueilla tulee varmistaa maanomistajalta lupa siivoamiseen.
– Naantali on saaristokaupunki, johon kuuluu tuhat saarta, ja kaupunkistrategiamme yksi arvo on vastuullisuus. Osallistumalla Siisti Biitsi –kampanjaan haluamme konkreettisesti auttaa luontoa ja merta voimaan paremmin sekä entisestään lisätä kuntalaisten ja matkailijoiden viihtyisyyttä Naantalissa, sanoo Naantalin viestintä- ja markkinointipäällikkö Jessica Ålgars.
Toukokuun kampanjan tavoite on saada ihmiset kiinnittämään huomiota alueiden roskaisuuteen ja omien roskien oikeaoppiseen kierrättämiseen niin, etteivät roskat päädy luontoon.
– Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa Suomen vesistöjen puhtauteen pitämällä huolen omista roskista ja keräämällä näkemiään roskia. Yleisimmät rannoilta löytyvät roskat liittyvät kaikki ihmisten vapaa-ajanviettoon. Usein esimerkiksi luullaan, että tupakantumppi tai karkkipaperi on turvallista heittää hulevesikaivoon. Useimmissa viemäreissä ei kuitenkaan ole suodatusta, vaan niiden vesi laskee suoraan vesistöön roskineen päivineen, kertoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n ohjelmapäällikkö Julia Jännäri.
Näin osallistut Siisti Biitsi –siivoustapahtumaan
- Kerää oma tiimi.
- Siisti Biitsin verkkosivuilla valitse listalta, mihin tapahtumaan haluat osallistua.
- Vietä kiva päivä rannalla tai valitsemallasi alueella siivoustalkoiden merkeissä.
- Raportoi löytyneet roskat Siisti Biitsi -mobiilisovelluksella tai lomakkeella.
- Vie roskat jäteastiaan.
Näin raportoit roskat sovelluksella
- Lataa Siisti Biitsi -sovellus App Storesta tai Google Play -kaupasta.
- Luo käyttäjätunnus ja salasana.
- Etsi listasta oikeat talkoot: ”Nunnalahden uimaranta”, ”Taimon ranta” tai ”Koko Naantali”
- Raportoi keräämäsi roskat kategorian mukaan.
- Lähetä lopuksi raportti ja kiitä itseäsi tärkeästä ympäristötyöstä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jessica Ålgarsviestintä- ja markkinointipäällikköNaantalin kaupunki
Puh:040 775 5781jessica.algars@naantali.fiJulia JännäriohjelmapäällikköPidä Saaristo Siistinä ry
Puh:+358 40 4557 251julia.jannari@pssry.fiKuvat

Linkit
Naantalin kaupunki
Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000 saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista.
Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki. Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä.
Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Lux Gratiae sytyttää Naantalin syksyn valotaiteella, elämyksillä ja musiikilla jo 15. kerran12.10.2026 13:06:17 EEST | Tiedote
Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae 22.-25.10.2026 tuo esiin valotaideteosten lisäksi myös runsaasti muita kulttuuri- ja taide-elämyksiä eri puolilla kaupunkia. Valot syttyvät avajaistapahtumassa perjantaina 23.10.2026 klo 20.
Vadstenankatu suljetaan saneerauksen vuoksi neljäksi viikoksi9.10.2026 11:50:23 EEST | Tiedote
Vadstenankatu suljetaan läpiajoliikenteeltä 13.10. noin neljäksi viikoksi. Kadulla uusitaan rakennekerroksia, päällyste ja reunakivet.
Kuparivuoren koulun oppilaat siirtyvät juhlakulkueessa Kalevanniemen kampukselle5.10.2026 09:27:21 EEST | Tiedote
Kuparivuoren koulun oppilaat muuttavat Kalevanniemen kampuksen uusiin oppimistiloihin. Muuttoa juhlistetaan perjantaina 9.10. yhteisellä kulkueella Kuparivuoren koululta Kalevanniemeen.
Luonnonmaan rakennustietoja tarkistetaan maastomittauksilla loka-joulukuussa28.9.2026 09:16:48 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki tarkistaa Luonnonmaan alueen rakennusrekisterin tietoja. Tarkistustyö liittyy Luonnonmaan yleiskaavan muutokseen ja kohdistuu rakennuksiin, joiden sijainnissa, ominaisuustiedoissa tai rekisteritiedoissa on havaittu epäselvyyksiä.
Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme