Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa
28.4.2026 20:01:50 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.

– Vaalitulos osoittaa, että asiakasomistajat haluavat olla mukana osuuskauppansa arjessa. Asiakasomistajien keskuudestaan valitsema edustajisto on meille tärkeä keskustelukumppani ja vaikuttaja. Odotan avointa vuoropuhelua osuuskaupan toiminnasta ja uskon, että nyt valittu edustajisto tarjoaa siihen vahvan ja monipuolisen pohjan, toimitusjohtaja Reima Loukkola sanoo.
Osuuskaupan vaaleissa äänestettiin 55 708 kertaa. Äänestäneistä 59,1 prosenttia äänesti verkossa, 40,9 % postitse. Tyhjiä ääniä vaaleissa annettiin 85 kappaletta ja hylättyjä ääniä 108 kappaletta.
Arinan asiakasomistajat valitsivat 236 ehdokkaan joukosta 65-jäsenisen edustajiston 6 eri jäsenalueelta. Edustajistoon valitut ovat 18–83-vuotiaita, keski-iältään 54,6 vuotta. Valituista 40 oli naisia, 25 miehiä. Uusia edustajiston jäseniä on joukossa 36. Edustajistoon äänestetyistä 2 ehdokasta on päättänyt jatkaa Arinan hallintoneuvostossa, minkä johdosta edustajistoon valittiin heidän tilallensa varajäsenet.
Vaalien äänikuningatar on Mari Hiltula (850 ääntä) Kemistä. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Heli Trög (732 ääntä, uusi) Keminmaalta ja Heidi Jauhojärvi (689 ääntä, uusi) Rovaniemeltä. Suoralla vaalitavalla kolmatta kertaa toteutetuissa vaaleissa edustajistoon vaadittiin pienimmillään 282 ääntä.
Valmennuksen kautta asiakasomistajien arjen ääniksi
Nyt valittu uusi edustajisto on toimivaltainen heti äänestystuloksen vahvistamisen jälkeen. Virallisesti edustajisto aloittaa 4-vuotiskautensa valmennuksella 22.–24.5. Oulussa. Valmennusviikonlopun päättää edustajiston 1. sääntömääräinen kevätkokous. Edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja nyt valittavan edustajiston toimintakausi on 2026-2030.
Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä, sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Edustajiston jäsenten tärkein rooli on kuitenkin toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan huolehtien siitä, että asiakasomistajien ideat ja toiveet palveluiden kehittämiseksi tulevat kuulluiksi.
Äänestäneiden kesken arvottiin ”Vuoden ruoat” ‑pääpalkinnot
Arinan asiakasomistajat osallistuivat äänestyksen yhteydessä vaaliarvontaan, jossa pääpalkintoina oli kaksi 5000 euron arvoista ”Vuoden ruoat”-palkintoa. Lisäksi arvottiin 65 kpl S-ryhmän 100 € lahjakorttia. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti, minkä jälkeen voittajat julkaistaan arina.fi/vaalit vaalisivuilla.
Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät löytyvät oheisesta liitteestä.
EDUSTAJISTOON VALITUT HENKILÖT
Edustajistoon valittiin seuraavat henkilöt lopullisen äänimäärän mukaisessa järjestyksessä jäsenalueittain:
Jäsenalue 1
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 8 | Lotta | Ellonen | 621 | Uusi | Oulu | |
| 120 | Minna | Väänänen | 620 | Uusi | Oulu | |
| 109 | Miia | Turpeinen | 614 | Uusi | Oulu | |
| 40 | Marja-Leena | Kemppainen | 607 | Oulu | ||
| 14 | Janika | Harju | 604 | Oulu | ||
| 56 | Latekoe | Lawson Hellu | 597 | Uusi | Oulu | |
| 37 | Pekka | Kainua | 563 | Oulu | ||
| 28 | Antti | Huttu-Hiltunen | 517 | Oulu | Luopuu edustajiston jäsenyydestä ja jatkaa hallintoneuvostossa | |
| 71 | Anneli | Näppä | 502 | Oulu | ||
| 3 | Tuula | Ala-Aho | 478 | Oulu | ||
| 57 | Anna-Kaisa | Lepistö | 468 | Uusi | Oulu | |
| 21 | Rauno | Hekkala | 453 | Oulu | ||
| 65 | Katja | Määttä | 445 | Uusi | Oulu | |
| 51 | Pentti | Kuukasjärvi | 440 | Oulu | Järjestys arvottu | |
| 73 | Kirsimaria | Pakonen | 440 | Ii | Järjestys arvottu | |
| 95 | Reijo | Sallinen | 403 | Oulu | ||
| 80 | Marja-Liisa | Pylväs | 400 | Oulu | ||
| 26 | Marko | Honkalampi | 387 | Oulu | ||
| 29 | Katri | Hyvärinen | 382 | Uusi | Muhos | |
| 55 | Jari | Latvala | 364 | Uusi | Oulu | |
| 10 | Annemari | Enojärvi | 341 | Oulu | ||
| 103 | Eero | Suomela | 335 | Muhos | ||
| 22 | Suvi | Helanen | 319 | Uusi | Oulu | |
| 12 | Heli-Hannele | Haapaniemi | 315 | Uusi | Ii | |
| 119 | Jasmin | Vähäkangas | 307 | Uusi | Oulu | |
| 101 | Jukka | Sihvonen | 305 | Uusi | Oulu | |
| 15 | Yrjö | Harju | 294 | Oulu | Järjestys arvottu | |
| 61 | Sirkka-Liisa | Mikkonen | 294 | Uusi | Oulu | Järjestys arvottu |
| 53 | Aatu | Kärkkäinen | 292 | Uusi | Oulu | |
| 97 | Mikko | Salmi | 284 | Uusi | Oulu | |
| 5 | Chidozie | Martins Ashabelem | 282 | Uusi | Oulu | |
| 87 | Anne | Riepula | 280 | Ii | Nousee edustajistoon 1. varasijalta Antti Huttu-Hiltusen luopuessa edustajiston jäsenyydestä |
Jäsenalue 2
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 132 | Pasi | Parkkila | 490 | Raahe | ||
| 122 | Hanne | Aho | 465 | Uusi | Siikalatva | |
| 126 | Aimo | Karppinen | 454 | Raahe | ||
| 139 | Esa | Ylisirniö | 405 | Raahe | ||
| 138 | Pyry | Suonsivu | 372 | Uusi | Raahe |
Jäsenalue 3
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 156 | Jussi | Ylitalo | 521 | Uusi | Tyrnävä | |
| 140 | Maria | Hannula | 470 | Uusi | Liminka | |
| 142 | Minna | Huusari | 416 | Uusi | Kempele | |
| 154 | Johanna | Sankilampi | 388 | Uusi | Kempele | |
| 143 | Soile | Jarva | 342 | Uusi | Kempele |
Jäsenalue 4
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 160 | Mari | Hiltula | 850 | Kemi | ||
| 182 | Heli | Trög | 732 | Uusi | Keminmaa | |
| 183 | Tarmo | Uusitalo | 542 | Pello | ||
| 185 | Arto | Vähänikkilä | 520 | Uusi | Tornio | |
| 168 | Raija | Lummi | 468 | Tornio | ||
| 161 | Sauli | Hyöppinen | 467 | Tornio | ||
| 162 | Teija | Jestilä | 466 | Kemi | ||
| 186 | Eero | Ylitalo | 432 | Pello | ||
| 173 | Pirkko | Pehkonen | 397 | Uusi | Kemi | |
| 178 | Saija | Revonniemi | 391 | Uusi | Tornio |
Jäsenalue 5
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 198 | Heidi | Jauhojärvi | 689 | Uusi | Rovaniemi | |
| 190 | Auri | Haataja | 563 | Uusi | Pudasjärvi | |
| 202 | Miikka | Keränen | 361 | Uusi | Rovaniemi | |
| 201 | Petri | Keihäskoski | 355 | Rovaniemi | Järjestys arvottu | |
| 200 | Seija | Karvo | 355 | Rovaniemi | Järjestys arvottu | |
| 207 | Annukka | Kurvinen | 353 | Rovaniemi | ||
| 221 | Mirja | Stålnacke | 333 | Rovaniemi | ||
| 220 | Minna | Soudunsaari | 312 | Uusi | Rovaniemi | |
| 189 | Viivi | Haarahiltunen | 297 | Uusi | Ranua | |
| 196 | Elina | Holm | 295 | Rovaniemi | ||
| 192 | Piia | Hanni | 291 | Uusi | Rovaniemi |
Jäsenalue 6
| Ehdokasnumero | Etunimi | Sukunimi | Äänimäärä | Uusi | Kotikunta | Lisätietoja |
| 234 | Kristina | Malova | 516 | Uusi | Sodankylä | |
| 236 | Katja | Nyyssölä | 414 | Uusi | Inari | |
| 233 | Mikko | Maijala | 371 | Sodankylä | Luopuu edustajiston jäsenyydestä ja jatkaa hallintoneuvostossa | |
| 231 | Janne | Hannola | 358 | Uusi | Inari | Nousee edustajistoon 1. varasijalta Mikko Maijalan luopuessa edustajiston jäsenyydestä |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Latolahallintoneuvoston puheenjohtaja
Puh:+358 40 558 1495antti.latola@norralaw.fiMinna Salonenhenkilöstö- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 40 569 0980minna.l.salonen@sok.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Asiakasomistajat valitsivat tuen saajat – Arinan 211 228 euron tuki koskettaa lähes 250 000 lapsen ja nuoren arkea2.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Arinan asiakasomistajat ovat valinneet vuoden 2026 Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuen saajat. Joulukuussa 150 yhteisöä eri puolilla Arinan toimialuetta saa yhteensä 211 228 euroa tukea. Näiden yhteisöjen kautta tuen välillinen vaikutus ulottuu lähes 250 000 lapseen ja nuoreen eri puolilla pohjoista. Äänestyksessä annettiin yhteensä 15 985 ääntä.
Valkeaan avautuu viisi uutta ravintolaa – uuden ravintolamaailma Hehkun rakentaminen käynnistyy6.10.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean uuteen ravintolamaailma Hehkuun avautuu viisi ravintolaa, joista neljän kanssa on jo solmittu vuokrasopimukset. Ravintolamaailman rakennustyöt ovat käynnistymässä, ja Kesäkadun varrelle rakentuvan ravintolakokonaisuuden arvioidaan valmistuvan syksyllä 2027.
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme