Ahonlaidan rummunvaihtotyö aiheuttaa pientä viivästystä liikenteelle
29.4.2026 08:52:21 EEST | Keski-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Jyväskylän Ahonlaidassa valtateiden 4 ja 9 solmukohdassa vaihdetaan tien alittava rumpu. Työt käynnistyvät maanantaina 11. toukokuuta. Kesto on arviolta kolme viikkoa.

Työ suoritetaan kahdessa osassa, puolikas kerrallaan. Liikenteellä on käytössä kaksi ajorataa suuntaansa (kuvan mukaisesti). Hetkellisesti vähäliikenteisenä yöaikana tulee tilanteita, jolloin on käytössä vain yksi kaista suuntaansa. Näin menetellen pyritään minimoimaan liikenteelle aiheutuvaa haittaa.
Työmaan aikana käytössä ovat alentuneet ajonopeudet.
Rumpu on vaihdettava, koska se alkaa olla elinkaarensa päässä. Lisäksi uusi putki tulee helpottamaan virtaamaa Vaajakosken moottoritien pohjoispuolelta, jolloin veden kertyminen ojiin vähenee. Hankkeen kustannusarvio on noin 250 000 euroa. Urakoitsijana toimii Skanska Infra Oy.
Keski-Suomen elinvoimakeskus muistuttaa tiellä liikkujia erityisestä varovaisuudesta ja ajonopeusrajoitusten noudattamisesta työmaa-alueella.
Kesän muista siltatöistä Keski-Suomen alueella löytyy lisätietoa Väyläviraston hankesivuilta (vayla.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Teemu Saastamoinen
p. 0295 026 761
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinvoimakeskus hoitaa liikenteeseen, maaseutuun, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii Keski-Suomen maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen elinvoimakeskus
Keski-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut28.4.2026 13:00:27 EEST | Tiedote
Keski-Suomen elinvoimakeskus on antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 17 henkilötyövuodella.
Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2026: pääväylät pidetään hyvässä kunnossa28.4.2026 08:59:36 EEST | Tiedote
Valtatiet 4 ja 9 ovat Keski-Suomea halkovia pääväyliä, joten ne saavat ison huomion myös maantieverkon hoidossa ja kehittämisessä. Vuonna 2026 Keski-Suomen perusväylänpidon rahoitus on 47 miljoonaa euroa. Vuosina 2027–2029 rahoitus kuitenkin pienenee selvästi. Korkean kustannustason vuoksi tämä tarkoittaa myös korjausten tiukempaa priorisointia. Päällystetyn maantieverkon korjauksiin on käytettävissä noin 16,2 miljoonaa euroa vuonna 2026. Tavoitteena on päällystää yhteensä 130–140 kilometriä maanteitä sekä noin 5 kilometriä kävely- ja pyöräteitä.
Tiia Rantanen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu- ja ympäristöosaston päälliköksi24.4.2026 15:12:52 EEST | Tiedote
Vuodenvaihteessa toimintansa aloittaneen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ensimmäinen osastopäällikkö on valittu. Maaseutu- ja ympäristöosaston päällikkönä toimii 1.6.2026-31.5.2031 Tiia Rantanen (KTM, FM). Rantanen on hoitanut alkuvuoden ajan maaseutu- ja ympäristöosaston päällikön väliaikaista tehtävää ja toiminut myös Keski-Suomen elinvoimakeskuksen strategiapäällikkönä.
Valtatie 9: Rantaväylän kehittämisen suunnitelmia esitellään yleisölle Jyväskylässä22.4.2026 08:08:54 EEST | Tiedote
Keski-Suomen elinvoimakeskus ja Jyväskylän kaupunki laativat parhaillaan aluevaraussuunnitelmaa Jyväskylään valtatien 9 (Rantaväylän) parantamiseksi välillä Pumperi–Aholaita. Suunnittelun tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä turvata valtatien 9 merkittävä rooli valtakunnallisena pääväylänä ja Jyväskylän tärkeänä sisäisenä liikenneyhteytenä. Kaikille avoin yleisötilaisuus pidetään keskiviikkona 29.4.2026 pääkirjastolla Minnansalissa.
Keski-Suomen työttömyys maaliskuussa 15,3 %22.4.2026 08:04:06 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi 11,9 % ja kokoaikaisesti lomautettujen määrä 8,1 % edellisvuoteen verrattuna. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa miehiä 11 510 (59,2 %) ja naisia 7 933 (40,8 %). Uusia avoimia työpaikkoja oli 38,8 % vähemmän kuin vuosi sitten. Työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä oli 12,7 % pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi, mutta heidän osuutensa kaikista työttömistä (39,8 %) oli koko maan osuutta (40,7 %) matalampi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme