Elinvoimakeskukset

Valkoposkihanhet tulossa lähiaikoina

29.4.2026 12:14:31 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Edelliset kaksi viikkoa ovat olleet valkoposkihanhien muutossa varsin hiljaiset.

Hanhia pellolla syömässä ja levittelemässä siipiään.
Suomessa on edelleen enemmän ns. harmaita hanhia kuin valkoposkihanhia lepäilemässä ja ruokailemassa muuttomatkojensa varrella. Hanhien tunnistaminen voi olla vaikeaa, kuvassa valkoposkihanhien lisäksi tundrametsähanhia, tundrahanhia ja siivet levällään maassa lyhytnokkahanhi. Kuva Kiteen Kiteenlahdelta 28.4.2026 Jari Kontiokorpi Elinvoimakeskus

Pohjoistuulinen sää ei ole innostanut valkoposkihanhia muutolle, poikkeuksena perjantai-lauantai 24.–25. huhtikuuta, jolloin tuuli kääntyi Itämeren piirissä hetkiseksi lounaaseen ja innosti myös tuhansia valkoposkihanhia muutolle. Suomessa lepäilevien ja ruokailevien valkoposkihanhien määrät ovat edelleen varsin pieniä, mutta tilanne muuttunee vappuviikonloppuna.

BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan suurilukuisin muutto oli 24.4. Helsingin Lauttasaaren 5851 määritettyä valkoposkihanhea ja 1960 lajilleen määrittämätöntä hanhea matkalla koilliseen ja pohjoiseen. Viron mantereen luoteisnurkassa Põõsaspeassa laskettiin 18.4. 8200 muuttavaa valkoposkihanhea, mutta näistä valtaosa jäi Viroon.

Lepäileviä ja ruokailevia on havaittu jälleen eniten Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson järvillä ja isoilla pelloilla, suurin ilmoitettu määrä on 26.4. Pukkilan Kanteleen noin 10 000 valkoposkihanhea. Idempänä määrät ovat totutusti pienempiä. Etelä-Karjalan suurin määrä oli 25.4. Lemin Urolanlahden 1670 ja Pohjois-Karjalan 28.4. Kiteen Kiteenlahden 1150 valkoposkihanhea. Metsä- ja tundrahanhia on edelleen valkoposkihanhia enemmän, ja esiintyminen painottuu Länsi- ja Lounais-Suomeen, eikä niiden muutto oli juuri edistynyt pariin viikkoon.

GPS-lähettimillä varustettuja valkoposkihanhia on liikehtinyt Viroon saakka, muttei vielä Suomeen. Yhteensä reilut 30 toimivaa lähetintä kertoo suurimman osan GPS-valkoposkihanhista oleilevan talvialueillaan ja 8 lentäneen Viroon. Lukuun sisältyvät uudet saksalaisprojektin hanhet (IWWR), joiden liikkeitä voi seurata alla olevasta lähdeluettelon linkistä.

Vapun aika suosiollinen muutolle

Joko on näkyvissä isomman valkoposkihanhimäärän liikehtiminen, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen?

”Viikon verran on kestänyt kylmää virtausta pohjoisen puolelta, ja idässä oli jopa takatalven tuntua, mikä lamautti valkoposkihanhien saapumisen Suomeen. Vappuna säätilanne keikahtaa taas toiseen laitaan, eli hyvin suosiolliseksi muutolle. Perjantaista sunnuntaihin vallitsee hyvin lämmin lounaanpuoleinen virtaus ja poutasää, mikä vauhdittaa muuttoa voimakkaasti. Ensi viikon alussa tuuli heikkenee ja ajoittain voi sataa, mutta silti säätila suosii edelleen muuttajien saapumista Suomeen.”

Seuraava tiedote ilmestyy torstaina 7.5.

Lähteet ja linkkejä 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Kontiokorpi (muuton eteneminen)
suunnittelija, Itä-Suomen elinvoimakeskus
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
p. 0295 026 144

Joni Kivimäki
lajivahinkokoordinaattori, Itä-Suomen elinvoimakeskus
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
p. 0295 026 252

Kuvat

Hanhia pellolla syömässä ja levittelemässä siipiään.
Suomessa on edelleen enemmän ns. harmaita hanhia kuin valkoposkihanhia lepäilemässä ja ruokailemassa muuttomatkojensa varrella. Hanhien tunnistaminen voi olla vaikeaa, kuvassa valkoposkihanhien lisäksi tundrametsähanhia, tundrahanhia ja siivet levällään maassa lyhytnokkahanhi. Kuva Kiteen Kiteenlahdelta 28.4.2026
Jari Kontiokorpi Elinvoimakeskus
Lataa

Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Korvausten maksu Evijärven vedenkorkeuden nostamisesta alkaa (Etelä-Pohjanmaa)4.6.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Evijärven säännöstelyn muuttamiseen liittyvien korvausten maksaminen aloitetaan kesäkuussa 2026. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa, joten Vaasan hallinto-oikeuden vuonna 2025 antama vesilupapäätös on nyt lainvoimainen. Säännöstelyluvan haltija Lounais-Suomen elinvoimakeskus käynnistää hankkeesta aiheutuneiden korvausten maksamisen ja tiedustelee kiinteistönomistajilta maksuyhteystietoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye