Kestävämpää hoitoa ja aktiivisempaa asumista
29.4.2026 13:02:27 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Kastanjan pienkodissa viihtyvät niin asukkaat kuin henkilökunta. Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat harvinaisia ja ilmapiiri on rauhallinen. Kaiken takana on kinestetiikka, josta yksikölle myönnettiin huhtikuussa myös sertifikaatti.

Toimintakyky ja liikkuvuus säilyvät pidempään, kun hoitaja ei tee kaikkea työtä. Kinestetiikkassa asukasta autetaan sen verran kuin on tarpeen.
– Työskentelytavat eivät näy vain siinä, miten asukasta autetaan, vaan myös henkilökunnan ajattelussa. Rikomme rutiineja, jos se on asukkaan voinnin kannalta parempi, kertoo yksikön kinestetiikkatuutori, lähihoitaja Tanja Lindroth.
Asukkaat tuntevat omat voimavaransa ja Kastanjassa toimitaan sen mukaan, yhdessä keskustellen ja vointia kuunnellen.
– Ei ole mikään pakko käydä suihkussa aamuyhdeksältä, jos tuntuu että iltapäivisin on enemmän virtaa. Rytmin ei tarvitse olla kaikilla sama, joku tykkää valvoa myöhään ja toinen taas haluaa ajoissa vuoteeseen. Näitä toiveita kuuntelemme, Lindroth sanoo.
Hoitotyö vaatii keholta paljon ja siihen kinestetiikka on tuonut apua. Kevyempi tapa tehdä työtä on motivoinut henkilökuntaa opiskelemaan lisää. Samalla ilmapiiri on työpaikalla parantunut ja asukkaatkin ovat tyytyväisiä. Esihenkilöiden tuella on ollut iso merkitys ja koulutuksiin on ilmoittauduttu ahkerasti.
– Syventävän kurssin käyneitä on jo lähes 20. Kokoonnumme säännöllisesti suunnittelemaan toimintaa ja harjoittelemaan yhdessä, kinestetiikkatsemppareiden tapaamisia koordinoiva Lindroth kertoo.
Kiitosta kiireettömyydestä
Kinestetiikan ansiosta parempi ergonomia näkyy arjessa. Täällä asukkaita ei nosteta kainaloista ja asennot mietitään tarkkaan myös esimerkiksi ruokailutilanteissa. Fyysisten asioiden lisäksi huomio kiinnittyy viihtyvyyteen ja vuorovaikutukseen.
– Peruskurssillakin kehotetaan pohtimaan, onko kiire aitoa vai luodaanko se itse? Pysähdymmekin säännöllisesti miettimään, miten asioita voisi tehdä toisin, Lindroth sanoo.
Rauhallisesta ilmapiiristä on tullut kiitosta henkilökunnalta. Osa on hakeutunut yksikköön töihin, koska on kuullut hyvää kinestetiikasta.
–Työskentelytavat nähdään valttikorttina. Tuki- ja liikuntaelinvaivoja on vähemmän ja henkilökunta kokee, että asukkaat ovat rauhallisia, kehuu palveluvastaava Jonna Huhtakallio.
Erityisesti muistisairaat aistivat herkästi hoitohenkilökunnan tunteita. Kun kiirettä ei ole tai se ei näy asukkaille, levollisuus säilyy. Joskus tarvitaan kuitenkin rauhoittumiskeinoja.
– Jollekin toimii kosketus, esimerkiksi silittely, joku pitää musiikin kuuntelusta ja kolmas saa helpotusta juttelusta, Lindroth luettelee.
Työyhteisön onnistuminen on ylpeyden aihe
Kastanjan pienkodissa kinestetiikka on jo pitkään ollut osa arkea. Tavoitteellinen työskentely on tuottanut tulosta ja aiemmin hallussa ollut sertifikaatti on nyt myönnetty uudelleen.
– Uskallamme testata uusia työskentelytapoja ja henkilökuntamme päivittää tietotaitoaan koulutuksissa säännöllisesti, kertoo Huhtakallio ylpeänä.
Kinestetiikan sertifikaatin myöntää Suomen Kinestetiikkayhdistys ry. Yksikköä arvioidaan kahdella eri käynnillä ja niiden välissä kehitetään toimintaa entistä paremmaksi.
– Vähän jännitti, saammeko sertifikaatin, vaikka tiesimme tekevämme hyvää työtä. Esihenkilöt ovat mahdollistaneet oppimisen ja työtapojen kehittämisen. Sertifikaatti on hieno tunnustus ja olemme työyhteisönä iloisia saavutuksesta, Lindroth sanoo.
Seuraavaksi ammattilaiset toivovat toimintatapojen leviävän muihin asumisyksiköihin ja kotihoitoon.
– Työt eivät tulevina vuosina vähene, päinvastoin. Avoin työyhteisö, kehoa säästävät ja asukasta aktivoivat toimintatavat auttavat jaksamaan ja viihtymään työssä. Kinestetiikka vaatii opettelua, mutta maksaa itsensä moninkertaisena hyötynä takaisin, Lindroth kannustaa.
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Tanja Lindrothlähihoitaja
Puh:040 153 5811tanja.lindroth@ovph.fiVälkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Hållbarare vård och aktivare boende29.4.2026 13:02:30 EEST | Pressmeddelande
På grupphemmet Kastanja trivs både de boende och personalen. Problem med stöd- och rörelseorganen är sällsynta och atmosfären är lugn. Bakom det hela ligger kinestetiken, som enheten också tilldelades ett certifikat för i april.
De psykosociala centrens nya telefonnummer tas i bruk den 4 maj29.4.2026 09:40:07 EEST | Pressmeddelande
De psykosociala centren, som erbjuder mental- och beroendevård, betjänar i fortsättningen med gemensamma nummer. De regionala kontaktuppgifterna tas ur bruk i början av maj.
Psykososiaalisten keskusten uudet puhelinnumerot käyttöön 4.5.29.4.2026 09:40:05 EEST | Tiedote
Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluita tarjoavat psykososiaaliset keskukset palvelevat jatkossa yhteisillä numeroilla. Aluekohtaiset yhteystiedot poistuvat käytöstä toukokuun alussa.
Den nya inlärningsmiljön siktar mot bättre språkkunskaper i vårdarbetet24.4.2026 08:36:58 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde, yrkeshögskolan i Tammerfors och Yrkeshögskolan Novia skapade en plattform där man kan öva på ord som används i vårdarbetet och fraser som används i vanliga patientsituationer på finska eller svenska. Den kostnadsfria webbplatsen är nu tillgänglig för alla.
Uusi oppimisympäristö tähtää parempaan kielitaitoon hoitotyössä24.4.2026 08:36:55 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia loivat alustan, jossa voi harjoitella hoitotyössä käytettävää sanastoa ja tavallisissa potilastilanteissa käytettäviä fraaseja suomeksi tai ruotsiksi. Maksuton sivusto on nyt kaikkien käytettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme