Talousvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitys on suuri pettymys

29.4.2026 13:10:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Haparointi ilmastopolitiikan linjassa ei ole suomalaisen yhteiskunnan, eikä suomalaisten, vahvasti ilmastotavoitteisiin sitoutuneiden yritysten etu. Poukkoileva tai epäjohdonmukainen politiikka lisää investointiriskiä, viivästyttää niitä, nostaa rahoituskustannuksia ja heikentää Suomen houkuttelevuutta suhteessa muihin EU-maihin, toteavat SDP:n kansanedustajat vastalauseessaan koskien hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitystä

— Ilmastokriisi etenee ja saamme dramaattisia uutisia toimien kiireellisyydestä viikoittain. Hallituksen toimilla Suomesta ei tule hiilineutraalia. Suomen tulee verrattain vauraana teollisuusmaana kantaa oma osuutensa ilmastotoimista, joiden onnistuminen edellyttää toimia kaikilta mailta, sanoo SDP:n talousvaliokuntaryhmän puheenjohtaja Matias Mäkynen.

— Hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitys ei kuitenkaan kuvaa selkeää polkua ja askelmerkkejä tai toimenpideitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi eikä seuraavien vuosien keskeisten päästövähennystoimien edistämiseksi. Sen sijaan se on kokoelma poliittisesti värittyneitä toimenpiteitä, joista erimielinen hallitus on saavuttanut jonkinlaisen yhteisymmärryksen, Mäkynen jatkaa.

SDP:n edustajien mukaan strategiaan ei liity kustannusvaikuttavuusvertailua tai arviota saatavista hyödyistä. Selonteossa liitteenä oleva päästövelan korjausohjelma on irrallaan strategiasta, eikä siihen edes viitata strategiaa koskevassa tekstissä. Ohjelma ei tähtää hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen ja on näin ilmastolain vastainen.

Ongelmallisimmat sektorit ovat tällä hetkellä taakanjako- ja erityisesti maankäyttösektori, kertovat talousvaliokunnan sd-jäsenet. Taakanjakosektorin päästöjen osalta avainasemassa on liikenteen päästöjen sekä työkoneiden ja erillislämmityksen päästöjen vähentäminen. 

— Energiaratkaisujen on tuettava kansallisia ja kansainvälisiä tavoitteita. Vihreä siirtymä on voimavara, jonka hyötyjä ei nyt suunnitelmassa täysimääräisesti tunnisteta.  Esimerkiksi erityisesti pienydinvoimalat, lämpöakut ja sähkökattilat voivat auttaa irtautumaan polttamiseen perustuvasta lämmöntuotannosta, toteaa Miapetra Kumpula-Natri.

— Myös hiilinielujen osalta toimenpidesuunnitelmat ovat riittämättömiä ja hajanaisia. On olennaista, että sekä luonnonnielujen että teknologisten nielujen vahvistamista tuetaan riittävästi, Lotta Hamari jatkaa.

SDP:n talousvaliokunnan jäsenet edellyttävät vastalauseessaan, että kansallinen energia- ja ilmastostrategia päivitetään vastaamaan EU:n 2030 tavoitteita ja kansallista 2035 ilmastotavoitetta siten, että strategia kohdentuu selkeästi energiantuotannon ilmastovaikutuksiin sekä energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseen kustannustehokkaasti.

Lisäksi vaaditaan, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma on päivitettävä viipymättä maankäyttösektorin toimenpiteiden vahvistamiseksi.

Huolellisesti toteutettujen ilmastotoimien avulla luodaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta, jossa päästövähennystoimien ja puhdistuvan teollisuuden myötä syntyy työtä, hyvinvointia ja talouskasvua Suomeen ja Eurooppaan.

Yhteyshenkilöt

Matias MäkynenKansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:040 509 4409

Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja

Puh:0505113004

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Marttila: Miksi Helsingin ja Uudenmaan asukkaiden sote-palveluista leikataan eniten?29.4.2026 08:20:53 EEST | Tiedote

Hallitus esittää hyvinvointialueiden rahoitusmalliin muutoksia, jotka kohdistavat kohtuuttomia rahoitusleikkauksia Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueelle ja Helsinkiin. Eilen (28.4.) eduskunnan lähetekeskustelussa olleessa lakiesityksessä hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi esitetään yhteensä 390 miljoonan euron leikkauksia vuoden 2029 tasossa ja ne kohdistuvat erityisesti Helsinkiin ja Länsi-Uudellemaalle. Esityksessä Helsingiltä leikataan 93 miljoonaa euroa, Länsi-Uudeltamaalta 66 miljoonaa.

SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset lupasivat suojella pienituloisia - nyt sama puolue heikentää heidän asemaansa työelämässä28.4.2026 09:50:08 EEST | Tiedote

Perussuomalaiset lupasivat ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikata ja että työntekijöiden oikeuksia puolustetaan. Nyt hallituksen linjaukset kertovat toista: sama puolue on mukana päätöksissä, jotka heikentävät työntekijöiden asemaa ja lisäävät epävarmuutta työelämässä SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen ihmettelee.

Sote-valiokunnan oppositio vastaa Helsingin Sanomien etusivulla sote-alan ammattiliittojen esittämään vetoomukseen poliisilaista27.4.2026 15:53:25 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysalan ammattiliitot Suomen Lääkäriliitto, Tehy, Talentian ja SuPer ovat tänään 27.4.2026 julkaisseet Helsingin Sanomien etusivulla vetoomuksen koskien hallituksen poliisilakia, jonka tarkoituksena on laajentaa poliisin ja muiden viranomaisten tiedonsaantioikeutta liittyen asiointiin sosiaali- ja terveyspalveluiden piirissä. Sote-valiokunnan oppositio yhtyy vetoomukseen. Lakiesitystä on muutettava ja vaadimme myös hallituspuolueita toimimaan asiassa ja kuuntelemaan ammattiliittoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye