Yrittäjägallup: Yrittäjistä lähes puolet siirtäisi kesälomakautta elokuulle
3.5.2026 10:30:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Lähes puolet pk-yrityksistä (47 %) kannattaa kesälomakauden siirtämistä siten, että elokuu olisi varsinainen lomakuukausi. Kannatus on kasvanut hieman vuodesta 2023, jolloin asiaa kysyttiin edellisen kerran. ”Monen yrittäjän ja yrityksen tilanne helpottuisi, jos siirtyisimme tässä eurooppalaiseen valtavirtaan”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Kesälomien siirtoa vastustaa vajaa kolmannes (29 %), ja noin neljännes (24 %) ei osaa sanoa kantaansa. Asiaa kysyttiin yli tuhannelta pk-yrityksen edustajalta huhtikuussa.
Työvoiman saatavuus heikkenee elokuussa kesätyöntekijöiden palatessa opintoihin.
”Kesälomien ajoituksen muuttamista on vakavasti pohdittava. Se voisi pidentää sesonkia ja helpottaa työvoiman saatavuutta elokuussa, joka on monissa Euroopan maissa lomakuukausi”, Pentikäinen sanoo.
Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi maaliskuussa 2025 selvittävänsä kesälomien siirtoa. Selvityksestä ei ole sittemmin kuulunut.
”Toivomme, että selvitys valmistuisi pikimmiten”, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen.
Kannatus vaihtelee toimialoittain. Kesälomien siirrolla on keskimääräistä enemmän kannatusta kaupan alalla, teollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa ja vähiten rakentamisessa.
Alueellisesti siirtoa puoltavat eniten pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen yrittäjät.
Muutos voisi parantaa yritysten toimintaedellytyksiä
Lomien ajoitus vaikuttaa suoraan yritysten toimintaedellytyksiin.
”Elokuussa yrityksissä ei ole enää koululaisia ja opiskelijoita kausityöntekijöiksi, kun matkailijavirrat muualta lisääntyvät,” Lempiäinen muistuttaa.
Lempiäisen mukaan muutos voisi mahdollisesti helpottaa myös perheiden arkea.
”Lomakauden siirto voisi helpottaa lapsiperheiden ja työntekijöiden arkea. Muutos tukisi työssä käyvien vanhempien tilannetta, sillä se mahdollistaisi lomien joustavamman sijoittamisen heinä-elokuulle”, Lempiäinen sanoo.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–9.4.2026. Siihen vastasi 1 059 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tutustu tuloksiin lisää tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Lempiäinenasiantuntija
Puh:09 229 22 889Puh:040 9693 112sanna.lempiainen@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Joka neljäs pk-yritys rekrytoimassa28.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs (26 %) pk-yritys aikoo palkata uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Rekrytointihalukkuus kasvaa selvästi yrityskoon myötä. Vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä yli 40 prosenttia aikoo rekrytoida, ja vähintään 10 hengen yrityksissä osuus nousee jo 62 prosenttiin.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten rahoituksen saanti lievästi parantunut – ”Tämä ei ole vielä sitä, mitä pankit ovat lupailleet”27.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuus on helpottunut lievästi syksystä, ilmenee Yrittäjägallupista. Edelleen noin joka viides pk-yritys kertoo rahoituksen vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana, mutta 59 prosenttia arvioi tilanteen pysyneen ennallaan – lokakuussa osuus oli 51 prosenttia. Rahoitus estää yhä lähes puolet hankkeista ainakin osittain, ja osa yrityksistä ei pysty vastaamaan kysynnän kasvuun. Kehysriihessä hallitus teki päätöksen rahoituksen vauhdittamiseksi.
Yrittäjät: Tärkeää, että osinkoja ei sotketa YEL-järjestelmään – työtulolaskuri uusiksi nopeasti23.4.2026 12:07:11 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö tarkensi torstaina yrittäjien eläkelain (YEL) uudistusta. Yrittäjät pitää hallituksen linjaamaa YEL-kokonaisuutta kohtuullisena kompromissina ja historiallisena uudistuksena. ”Iso reformi on tehty ristikkäisten odotusten paineissa. Lopputulos on varsin tasapainoinen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kiittää.
Yrittäjien Pentikäinen: Yrittäjille suuri riihi23.4.2026 09:01:17 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi keskiviikkoiltana viimeisen kehysriihensä tuloksista. Moni kommentoija luonnehti riihen tuloksia ja merkitystä vähäisiksi. Yrittäjille riihi oli kuitenkin tärkeä. Isoista asioista merkittävin oli odotettu yrittäjien eläkelain (YEL) uudistus, jonka suuntaviivat hallitus vahvisti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Yrittäjät kehysriihestä: Pk-yritysten avuksi joukko tärkeitä toimia22.4.2026 22:07:34 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi kehysriihessään joukosta toimia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. “Hallitus on löytänyt vaikeassa taloustilanteessa toimia, joilla on myönteinen vaikutus pk-yrityksiin. On ymmärrettävää, että kysynnän elvyttämistoimia rajoittaa se, että ylimääräistä rahaa ei ole”, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme